Home / Kolumnit / Puolustusvoimien tietoturvassa aukko

Puolustusvoimien tietoturvassa aukko

Ylen toimittaja paljasti tietoturva-aukon

Ylen toimittaja onnistui pilkkimään puolustusvoimien tietoturva-aukosta tiedon, ettei Venäjän kansalaisten anneta päästä käsiksi turvallisuuden kannalta kriittisiin tietoihin, niin alkoi kummallinen tietämättömyyden ja muistamattomuuden vakuuttelu puolustusvoimien taholta.

Olen aina luullut, että puolustusvoimissa käskyvaltasuhteet ja ohjekirjat ovat selkeät.

Ylen toimittajalle pitää antaa tiedonjulkistamispalkinto, koska hän paljasti, että puolustusvoimien kyberturvassa on ainakin sähköpostin mentävä aukko, joka voidaan täten tukkia.

Minusta Venäjän kansalaisia ei pidä päästää tämän palomuurin sisäpuolelle. Nimittäin Venäjän laki ei tunne kaksoiskansalaisuutta, vaan sellainen on heille yksin Venäjän kansalainen.

Jos hän osallistuisi sotaan isänmaataan vastaan Suomen puolella, niin hän syyllistyisi Venäjän lain mukaan valtiopetokseen. Se jo herättää epäilyksiä, että miksi kuitenkin Venäjän ja Suomen kaksoiskansalainen pyrkisi sotilasvirkaan Suomessa.

Perustuslaista: ”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.”

Minusta tässä tapauksessa hyväksyttävä peruste on turvallisuusriski alkuperän takia.

Lähinnä Venäjän takiahan Suomessa pidetään yllä kilpailukykyistä tulivoimaa ja yleistä asevelvollisuutta.

MARKUS E. MYLLYMÄKI

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa