Home / Kolumnit / Marja Tolppanen – Aika nostaa oma kansa ykköseksi

Marja Tolppanen – Aika nostaa oma kansa ykköseksi

Aika nostaa oma kansa ykköseksi

Nyt Suomessa tarvitaan tosi toimia, hyssyttely ei enää riitä. Rahat ovat loppu ja asiat pitää uskaltaa priorisoida. Tiedän, että meidän on oltava solidaarisia, mutta nyt on aika nostaa oma kansa ja kansantalous ykköseksi.

Maa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja. Pelkkä toteamus, että työttömyys kasvaa, ei työpaikkoja tuo. Meidän suurin ongelmamme on rahanpuute ja käsiin räjähtänyt maahanmuuttotulva. Se lisää taloudellista ahdinkoamme ja estää toimet kestävyysvajeen hoitamiseen, tuottavuushypyn tekemiseen, investointien tukemiseen ja työttömyyden hoitoon.

Olin alkuviikosta työmatkalla Ranskassa. Siellä hallitus on linjannut tärkeimmiksi asioikseen maatalouskriisin, talouskriisin ja maahanmuuttokriisin sekä ilmastoneuvottelut.

Meidän olisi syytä ottaa oppia Ranskasta. Suomessa turvapaikanhakijoiden maahanvyöry ei ole vain haaste hallitukselle, se on kriisi. Siihen ongelmaan on syytä puuttua. Me emme voi vain katsoa vierestä, miten naapurimaa Ruotsi siirtää maahanmuuttajansa ilmaisilla junakyydeillä Etelä-Ruotsista Luulajaan ja sieltä edelleen busseilla Haaparantaan ja Tornioon.

Asetan myös kyseenalaiseksi saapujien hädänalaisen aseman. Viimepäivien uutiset ovat kertoneet, että Etelä-Suomeen Torniosta matkanneet bussit ja junat ovat olleet tupaten täynnä, mutta Rovaniemen bussit ovat saaneet ajaa tyhjinä takaisin. Onko todellisessa hädässä olevalla turvapaikanhakijalla varaa esittää vaatimuksia siitä, kuka häntä auttaa ja missä kaupungissa häntä autetaan.

Yksi suuri ongelma on perisuomalainen valitusmenettely. Jos henkilö ei saa oleskelulupaa tai turvapaikkaa, hän voi valittaa päätöksestä ja oleskella maassa koko valituksen käsittelemisen ajan.

Jos meille tulee jatkossakin 500-1 000 ihmistä per päivä, on se 180 000-300 000 ihmistä vuodessa. Jos heistä puolet saa kielteisen päätöksen ja valittaa siitä, kestää valitusprosessien läpivieminen vuosia.

Kysynkin onko oikein, että henkilö, joka saapuu luvatta ja papereitta maahan ja saa viranomaiselta epäävän päätöksen, voi valittaa Suomen viranomaisen päätöksestä?

Me tarvitsemme nyt rohkeutta, suurta sydäntä ja oikeudenmukaisuutta. Me emme voi asettaa oman maan kansalaisia toisarvoiseen asemaan. Ensisijaisesti meidän tehtävämme on pitää huolta Suomen kansasta.

Oikeasti apua tarvitsevia pakolaisia on autettava. Näinhän tehtiinkin, kun hyväksyimme 2 400 kiintiöpakolaisen vastaanottamisen osana kansainvälistä sopimusta.

Oikeudenmukaisuutta on se, että Euroopassa noudatetaan unionin sääntöjä.

Suomeen Ruotsin kautta matkaavat tulevat usean maan läpi. Ennen meitä ovat Unkari, Itävalta, Saksa, Tanska ja Ruotsi. Turvapaikan hakijoiden avun tarve on selvitettävä näissä maissa, mieluiten toki jo lähtömaassa. Sen jälkeen voitaisiin päättää mihin kaikkiin maihin heitä sijoitetaan ja ketkä heistä palautetaan.

Katselen tässä toisella silmällä Ylen juttua pakolaisista. Tässä jutussa kaikki ovat nuorehkoja miehiä. 80 prosenttia tulijoista onkin miehiä, heistä yli puolet 18-30-vuotiaita.

Maria Tolppanen (ps.)

Kansanedustaja Vaasa

.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa