Home / Kolumnit / Maria Tolppanen – Ulosotto vie pieneläkeläisten säästöt

Maria Tolppanen – Ulosotto vie pieneläkeläisten säästöt

KANNANOTTO

Tolppanen: Ulosotto vie pieneläkeläisten säästöt

Kansanedustaja Maria Tolppanen (ps) ei hyväksy tapaa, jolla pieneläkeläisten pankkisäästöjä kohdellaan ulosotossa.

Tolppasen mukaan eläkeläisten nettotulojen jäädessä alle 16 000 euroa vuodessa, eläkkeen ulosmittauksessa velallisen suojaosuus on 678 euroa/kk. Eläkeläiset eivät voi säästää pankkitililleen rahaa, koska vaarana on se, että ulosotto vie säästöt, jos suojaosuus ylittyy enemmän kuin puolitoista kertaa.

Tolppanen pitää ongelmana esimerkiksi sitä, että eläkeläisen sairastuessa ja joutuessa sairaalahoitoon, hänen tililleen kertyy tällöin rahaa yli suojaosuuden. On myös mahdollista, että eläkeläinen säästää jotain hankintaa varten, koska käteismaksulla ostaminen tulee halvemmaksi, kuin osamaksulla ostettaessa.

Nykyisen ulosottolain puitteissa nämä esimerkit estävät sen, että tilille kertyy säästöjä enemmän, koska silloin ulosotto verottaa ne henkilön tililtä. Näin ollen eläkeläiselle ei jää muuta vaihtoehtoa, kuin nostaa rahat pankkitililtä ja viedä ne ns. patjan alle säästöön. Tolppasen mielestä näin ei pitäisi olla.

Kansanaedustaja

Maria Tolppanen, PS

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa