Home / Kolumnit / Koiratarha Kulkuri on surkeassa kunnossa

Koiratarha Kulkuri on surkeassa kunnossa

Kulkureille saatava kunnon koti

Eläinsuojelulain mukaan kunnan kuuluu huolehtia löytöeläimistä vähintään 15 vuorokauden ajan. Jos siinä ajassa ei omistajaa ilmaannu, niin eläimen omistus siirtyy kunnalle, jolloin kunnalla on oikeus myydä, muutoin luovuttaa tai lopettaa eläin.

Tämän tehtävän Vaasan kaupunki on ulkoistanut koiratarha Kulkurille. Nykyinen tarha on surkeassa kunnossa.

Kävin hiljakkoin tarhassa asioilla. Olisi vaan pitänyt varustautua kumisaappailla, koska ilmeisesti hulevesiviemäröinti ei ole kunnossa.

Facebookissa Kulkuri joutuu pyytämään lahjoituksena puutavaraa, tuulensuolevyjä ja villaa!

Nyt eivät Kulkurin ja kissatalon tilat Palosaarella täytä kaikilta osin eläinsuojeluasetuksen vaatimuksia.

Uusia tiloja on etsitty pitkään. Vieläkään 2010 perustettu työryhmä ei ole löytänyt uutta paikkaa.

Toivottavasti tämä eläinten palvelurakenneuudistus ei kestä yhtä kauan kuin ihmisten.

Tarvitaan uusia eläinrakkaita tuoreita voimia ajamaan asiaa eläinten näkökumasta.

Paikan valinnan suhteen tilanne on helpottunut, koska Vaasan maapinta-ala on Vähänkyrön liitoksen myötä kaksinkertaistunut, mutta asukasmäärä vain kahdeksan prosenttia.

Uskon, että Vähänkyrön aluelautakunnasta löytyy enemmän ymmärrystä kotieläimille.

Eikä paikan tarvitse olla Vaasan puolella, koska Mustasaarikin käyttää koiratarha Kulkurin palveluja.

Jos ei muuta keksitä, niin sitten pitää rakentaa uudet tilat tarhan nykyiselle paikalle. Suurjännitelinja on jo siirretty kulkemaan tien toiselta puolelle. Ensiksi pitää tontin pohja vahvistaa ja korottaa.

Parasta olisi, jos samalla alueelle olisivat keskitettynä myös eläinlääkintä- ja harrastustilat.

MARKUS E. MYLLYMÄKI

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa