Home / Kolumnit /
Juha Tuomikoski, vihr. – Perustulo osa sosiaaliturvaa

Juha Tuomikoski, vihr. – Perustulo osa sosiaaliturvaa

Perustulo on herättänyt monella taholla mielenkiintoa viime aikoina. Vihreiden mallissa perustulon taso olisi noin 560 euroa eli työmarkkinatuen käteenjäävän osan suuruinen.

Tämän rahasumman saisivat kuukausittain tililleen kaikki Suomessa pysyvästi asuvat täysi-ikäiset. Sillä korvataan kaikki sosiaaliturvan vähimmäisetuudet, kuten työttömien perusetuudet ja minimivanhempainpäivärahat.

Verotuksella perustulo kerättäisiin asteittain pois niiltä, jotka eivät sitä tarvitse.

Perustulon vaikutus eläkeläisen tai tavallisen palkansaajan tuloihin olisi plus miinus nolla.

Työttömälle se olisi erittäin kannustava sosiaaliturvan muoto. Nykyinen sovitellun päivärahan järjestelmä toimii niin, että jos tienaat palkkaa euron, menetät työttömyysturvaa 50 centtiä.

Kun tähän lisää muut leikkaukset, pienimuotoinen työnteko ei ole työttömälle kannattavaa.

Nykyistä sosiaaliturvaa voisi kuvailla tikkaiksi, joista puuttuvat alimmat puolat. Työttömän ei kannata ottaa vastaan osa-aikatöitä, vaan hänen pitää pyrkiä suoraan kokopäivätyöhön. Jos sellaista ei ole tarjolla, hänen on parempi pysyä työttömänä. Koska tikkaissa ei ole alimpia puolia, työtön ei usein pääse nousemaan ylemmillekään.

Perustulo lisää tikkaisiin alimmat puolat. Työtön voi edetä työmarkkinoille asteittain, askel kerrallaan.

Nykyisillä työmarkkinoilla tämä on monelle ainoa realistinen mahdollisuus kehittyä ja kasvaa työelämässä.

Myös aloittelevalle yrittäjälle perustulo on tärkeä. Nykyisessä systeemissä hän voi saada starttirahaa enintään puolentoista vuoden ajan, mutta sen saaminen on epävarmaa ja byrokratia hankalaa.

Yritysten perustamista hillitsee myös konkurssin pelko. Silloin on vaarana täydellinen tippuminen pitkäksi aikaa sosiaaliturvan ulkopuolelle. Perustulo takaisi pienyrittäjälle minimitoimeentulon kaikissa tilanteissa, myötä- ja vastoinkäymisissä.

Perustulo mahdollistaisi myös opiskelijalle keskittymisen opintoihinsa ja keventäisi samalla nykyistä opintolainakurjuutta.

Perustulo ei yksinään riitä elämiseen. Vaikeimmassa asemassa olevat tarvitsevat sen päälle edelleen esimerkiksi asumistukea.

Nuorten syrjäytymisriskin pienentämiseksi perustuloon on mahdollista liittää nykymalliin ehto, että alle 25-vuotias on oikeutettu perustuloon vain, mikäli tämä opiskelee tai käy töissä.

Pieni ihminen voi perustulon avulla vapautua sosiaaliturvabyrokratian holhouksesta

Juha Tuomikoski (vihr.)

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa