Home / Kolumnit /
Jonne Blåfield – Järkeä painon hallintaan

Jonne Blåfield – Järkeä painon hallintaan

Vuosi on vaihtunut ja annetut liikunnalliset lupaukset täyttävät kuntosalit ja ryhmäliikuntatunnit.

Alkuvuosi on tunnetusti aktiivista aikaa näissä merkeissä myös median saralla. Mainoksia ja ohjelmia kehoaan muokkaaville ihmisille tunkee jatkuvasti joka tuutista.

TV:ssäkin pyörii jos jonkinlaista painonhallintaan liittyvää ohjelmaa. Eikä tässä sinänsä mitään pahaa ole, mutta osa ohjelmien sisällöstä antaa harhakuvan katsojilleen.

Eräs kotimainen ohjelma, jossa kilpailijan ominaisuudessa painoaan pudottava henkilö viedään viimeisilleen ja häneltä viedään viime metreillä hiilihydraatit tyystin pois ruokavaliosta.

Tämäntyylinen ruokavalio vaikuttaa varmasti henkilön fyysiseen ja psyykkiseen jaksamiseen todella radikaalisti. Luulen myös, että unen saanti voi olla vaikeaa.

Tämä ei ehdottomasti ole tila johon yhtään kehoa tulisi viedä. Jonkinlainen syömishäiriövaara saattaa olla seurauksena tämäntyyppisen ruokavalion yhteydessä.

Kaikki tämä on tehty vain, että saataisiin paino putoamaan nopeasti pienellä aikavälillä. Kaikki tämä on tehty vain siksi, että ohjelmakonsepti saataisiin näyttämään mahdollisimman mielenkiintoiselta suurten painonpudotustuloksien valossa. Kameroiden sammuessa glamourikin loppuu.

Ohjelman loppupuolisko muistuttaa todella läheisesti muutama vuosi sitten vellonutta karppausbuumia. Voin kuvitella kuinka veltto olo on ollut hiilihydraatteja välttävillä karppaajilla.

On ymmärrettävää, että tietyssä tilassa pysyminen vaatii pysyvän muutoksen, mutta karppaus ei ole pysyvä ratkaisu. Karpatut kilot tulevat kolinalla takaisin dieetin päätyttyä, kehon huutaessa kaipaamiaan hiilihydraatteja.

Harhaanjohtavat painonhallintamenetelmät ovat myös mainoskatkojen riesa. Mainoksissa oikeat ruuat korvataan patukoilla ja valmiilla pussikeitoilla.

Tähänkö on tultu, että nyky-yhteiskunta on luotu kiireellisen työelämän ympärille, jota pitää sitten jatkaa myös vapaa-ajalle ja ruokailutottumuksien ympärille?

En suinkaan halua mollata tai väheksyä lisäravinteita, niilläkin on paikkansa. Painoa pudottaville yksilöille tosin en näkisi niitä kovinkaan tarpeellisina.

Lisäravinnebisnes on niin valtava markkina-alue, että sen syövereihin uppoutuu helposti hieman tietämättömämpi kuluttaja jos toinenkin.

Valtaosa myynnistä on myös hyvin kausiluontoista ja keskittynyt vuodenvaihteen ympärille. Tällöin uusia kuntoilijoita syntyy kuin sieniä sateella.

Epätoivoista kuntoilijaa koetellaankin kaikenlaisilla keinoilla ja nopeiden tuloksien toivossa , mutta ihan jokaista TV-tarinaa ei kannata purematta niellä.

Jonne Blåfield

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa