Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta /
Vaasan Taidemuseoiden aukiolo vappuna 2015

Vaasan Taidemuseoiden aukiolo vappuna 2015

Taidemuseoiden aukiolo vappuna 2015
Kuntsin modernin taiteen museo on avoinna vappuaattona, torstaina 30.4. sekä vappupäivänä, perjantaina 1.5. normaalien aukioloaikojen mukaan. Tikanojan taidekoti on puolestaan suljettu vappuaattona ja vappupäivänä 30.4.-1.5. Molemmat museot ovat avoinna 2.-3.5.

Kuntsin modernin taiteen museon Teemu Mäen Kuka sinä olet? –näyttely on avoinna vielä kuukauden 24.5. saakka tiistaista sunnuntaihin klo 11–17. Sunnuntaina 3.5. järjestetään yleisölle avoimet opastukset klo 13 suomeksi ja klo 15 ruotsiksi.

Lauantaina 2.5. opastukset klo 13 ruotsiksi. Opastukset sisältyvät pääsymaksun hintaan. Lisäksi sunnuntaina 3.5. järjestetään Kuntsilla Vaasan kamarimuusikoiden Duokonsertti klo 14.

Taidekodissa esillä olevaa näyttelyä Kahvia, kiitos! Teemanäyttely kahvikulttuurista opastetaan sunnuntaina 3.5. klo 14 suomeksi ja klo 13 ruotsiksi. Sunnuntain ruotsinkieliset opastukset ovat viimeiset ja suomenkieliset opastukset puolestaan kolmanneksi viimeiset Kahvia, kiitos! –näyttelyyn, sillä näyttely päättyy sunnuntaina 10.5.

Yleisölle avoimet opastukset sisältyvät pääsylipun hintaan. Tikanojan taidekoti avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 10–16.

Kevään ohjelmaa

Museoviikkoa vietetään tänä vuonna 16.-23.5.2015 teemalla ”Museot kestävän yhteiskunnan rakentajina.” BlogiVaasan POP UP –kirppis järjestetään museoviikolla 16.5. Kuntsin modernin taiteen museossa klo 11-15. Lisäksi 16.5. on Kuntsille ilmainen sisäänpääsy, ilmaiset näyttelyopastukset klo 14 suomeksi ja klo 13 ruotsiksi sekä Sweet Vaasan POP UP –ravintola klo 11-17.

Kansainvälistä museopäivää vietetään puolestaan 18.5., jolloin on myös ilmainen sisäänpääsy Kuntsille Teemu Mäen Kuka sinä olet? –näyttelyyn.

Tikanojan taidekodin vuoden päänäyttely Miljoonatohtori – H.F. Antellin taidekokoelma avautuu yleisölle 23.5. Pohjalaisyleisöllä on ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua vaasalaissyntyisen, lääketieteen lisensiaatti Herman Frithiof Antellin (Vaasa 1847 – Pariisi 1893) klassikkotaideteosten kokoelmaan ja keräilijän värikkääseen elämäntarinaan.

Näyttely valottaa ensimmäistä kertaa tarkemmin hänen Vaasassa viettämiään vuosia. Näyttelyyn tulevat Ateneumista Antellin kokoelman todelliset helmet, kuten Albert Edelfeltin Pariisin Luxembourgin puistossa (1887) ja Akseli Gallen-Kallelan Poika ja varis (1884).

KUNTSIN MODERNIN TAITEEN MUSEO,

Sisäsatama, Vaasa , avoinna: ti–su 11-17

TIKANOJAN TAIDEKOTI, Hovioikeudenpuistikko 4, Vaasa

avoinna: ti–su 10-1

Hannele Kyrönlahti
Tiedottaja I Informatör

 

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa