Kaikki turvapaikanhakijat eivät
ole avun tarpeessa
Jokaisessa maassa ja jokaisessa yhteiskunnassa on ihmisiä, jotka käyttävät olemassa olevaa järjestelmää hyväkseen sekä niitä, jotka pyrkivät kaikella tavalla olemaan osa yhteiskuntaa, jossa elävät. Tätä tekevät niin maahanmuuttajataustaiset kuin kantasuomalaisetkin. Tausta ei katso toimintaa.
Turvapaikanhakijat ovat saaneet aikaiseksi keskustelua, ja on selvää, että elämme murroksen aikaa. Tänä aikana meidän täytyy pystyä tarkastelemaan päätöksiämme ja politiikkamme kriittisesti ja pragmaattisesti.
Maahanmuuttopolitiikkamme ei ole täysin onnistunutta ja tästä epäkohdasta tulee kärsimään koko Suomen kansa, ellei realistisuus hallitse tulevaisuudessa politiikkaa.
Turvapaikanhakijoiden joukossa on ihmisiä jotka pakenevat todellista hätää ja jotka tarvitsevat turvaa, mutta surullista kyllä myös paljon onnen onkijoita. Tämä on pystyttävä myöntämään.
Vaikka elintason parantaminen ei ole turvapaikan peruste, joutuu kielteisen turvapaikkapäätöksen saava turvapaikanhakija odottamaan vuosia turvapaikkapäätöstä, joka on iso kuluerä budjetissa.
Hyvinvointivaltiojärjestelmämme ei tätä taloudellista menoa kestä pitkällä tähtäimellä. Meidän täytyy kyetä tekemään päätöksiä, jotka ajaisivat siihen, että turvapaikkaa hakisi nimenomaan todellisessa hädässä olevat ihmiset, eikä kuka tahansa. Siihen voimme vaikuttaa.
Vaikka kuinka houkuttelevaa onkin pelastaa koko maailma, fakta on, ettei Suomella ole siihen varaa. Tästä on kyse presidentin vuoden 2016 valtiopäivien puheessa.
Voi käydä niin, kuten presidentti totesi, että pyrkimys hyvään tuottaa kaikille pahaa.
Hyvin laaja joukko uussuomalaisista yhtyy myös Selänteen ajatukseen siitä, että vakaviin rikosiin syyllistyvät turvapaikanhakijat pitäisi karkottaa maasta. Heillä kun ei pitäisi olla mitään syytä saada turvaa Suomesta, elleivät he itse voi turvaa tarjota muille.
Nostan esiin asian, josta uussuomalaiset puhuvat. Nostan pöydälle asian, josta vaietaan tai josta pelätään puhua. Puhun maahanmuutosta reilun 20 vuoden kokemuksella.
Meidän on uskallettava puhua tosiasioista, ilman leimaamisen – kuten rasistiksi kutsumisen – pelkoa.
Rasismi on kuin vallalla oleva uskonto, jonka nimeen huudetaan tai jonka taakse mennään aina silloin, kun ei osata tai kyetä puhumaan haasteista, ollaan kyvyttömiä kriittisyyteen tai sitä käytetään oman edun tavoitteluun.
Kannanotot turvapaikanhakijoihin näyttävät jakautuvan joko puolesta tai vastaan -leiriin, ja ne, jotka pyrkivät olemaan käytännöllisiä ja keskitien kulkijoita asiassa, kuten Selänne tai Niinistö, ovat tulleet näiden leirien kaappaamiksi.
Tämän hetkinen keskustelukulttuuri on jumiutunut paikalleen, jossa samoilta ihmisiltä kysellään samoja asioita ohjelmasta toiseen. Nämä ihmiset, eivät millään voi edustaa kaikkia viiteryhmäänsä kuuluvia ihmisiä, tämä koskee niin kanta- kuin uussuomalaisiakin.
Kaikkia ei voi pistää samaan lokeroon. Miten sellainen keskustelukulttuuri voi ikinä rakentaa Suomea?
On uudenlaisen ja uusia näkökulmia tuovien uussuomalaisten ajatusten aika. Heitä on maassamme paljon ja heillä on annettavaa tälle hienolle maalle. Valitettavasti heidän ajatuksiaan sanoitetaan vakiokasvojen suulla ja oletetaan että kaikki ovat samaa mieltä ja samaa massaa.
Nyt olisi aika tarjota latua maahanmuuton asiantuntijoille, joilla on niin henkilökohtaisen elämän kuin työnsäkin puolesta kokemusta.
SEIDA SOHRABI
VTK, poliittisen historian opiskelija
Vaasa