Tiedot muuttuvista kouluista
perheille tammikuussa
Koulutoimessa valmistellaan uutta kouluvuotta täyttä häkää. Palosaaren, Asevelikylän ja Teeriniemen koulujen lakkauttaminen tuo valmisteluihin lisätyötä, mutta tiedot tulevien ykkösluokkalaisten ja kouluaan vaihtavien oppilaiden kouluista tulevat perheille tammikuun aikana.
Ykkösluokkalaisille postitetaan vuoden alussa kirjeet, joissa kerrotaan kouluun ilmoittautumisesta sekä myöhemmin tehtävästä kouluunottopäätöksestä. Kouluun ilmoittautuminen alkaa Wilma-järjestelmän kautta 15. tammikuuta. Wilmassa on myös tieto siitä, mihin kouluun lapsi sijoitetaan.
Myös perheet, joiden koulunsa jo aloittaneita lapsia lakkauttaminen koskettaa, saavat tietoa muutoksista uuden vuoden jälkeen. Koulun vaihtaminen on edessä noin 200 lapsella. Ehdotus uudesta koulusta tulee Wilmaan tammikuun lopussa. Vanhemmille tiedotetaan asiasta Wilman kautta. Tavoitteena on, että lopulliset päätökset tehdään hiihtolomaan mennessä.
Koulujen lakkauttamispäätökset koskevat myös henkilöstöä. Siirtyvää opetushenkilökuntaa on noin 20 henkilöä. Heidän tulevasta sijoituspaikasta sovitaan keskustellen tammikuun aikana.
− Teemme parhaamme, että muutokset sujuvat hyvin ja lapset voivat jatkaa koulun käyntiä uudessa koulussa hyvillä mielin. Perusopetuksen henkilöstö on suhtautunut ajatukseen ymmärtäväisesti ja he tukevat oppilaita koulun vaihdokseen liittyvissä asioissa, kertoo koulutoimenjohtaja Juha-Pekka Lehmus.