Epäluottamus tiedettä kohtaan on entistä näkyvämpää. Suuri yleisö arvostaa silti tutkimusta.
Rokotevastaiset kirjoitukset keräävät some-tykkäyksiä. Moni lapsi säästyy terveydenhoitajan antaman piikin nostamilta kyyneliltä. Ravintosuositusten vastaista ruokavaliota kehuva bloggaaja haastaa ravitsemustieteilijät. Yhdysvaltain presidentti kiistää ilmastonmuutoksen.
Siinä muutama tuore esimerkki tiedekritiikistä. Epäluottamus tiedettä kohtaan on entistä näkyvämpää ja tutkijat ajoittain alakynnessä, kun mielipiteitä ilmaistaan kovaan ääneen.
Viestinnän professori Esa Väliverronen Helsingin yliopistosta näkee tiedekritiikin taustalla monia syitä. Viranomaisten ja instituutioiden auktoriteettiasema on murtunut. Elämäntavat ovat yksilöllistyneet, ja poikkeaville valinnoille voi ammentaa kritiikistä perusteluita.
KUN ON ESILLÄ, SAA ARVOSTELUA
Sosiaalinen media on tehnyt kritiikin näkyväksi. Ennen kriitikot jupisivat kylän baarissa tai joutuivat kirjoittamaan mielipidetekstin sanomalehteen, mutta sittemmin keskustelu on siirtynyt someen suuren yleisön ulottuville. Sananvaihto on nopeaa ja ärhäkkää.
— Yksi iso syy on tieteen arkipäiväistyminen. Tutkimus ei ole enää samalla tavalla jalustalla kuin muutama vuosikymmen sitten. Tiede on myös hyvin paljon esillä julkisuudessa. Mediassahan käy niin, että mitä enemmän näkyy, sitä enemmän tulee kritiikkiä. Näin käy julkkiksille ja poliitikoillekin, Väliverronen toteaa.
Kriittisistä äänenpainoista huolimatta suuri yleisö arvostaa tiedettä. Tämä käy ilmi sekä suomalaisista että kansainvälisistä mielipidetutkimuksista.
— Kun kyselyjen tuloksia katsoo tarkemmin, huomaa, että kritiikki kohdistuu muutamiin tieteen sovelluksiin, esimerkiksi geenitekniikkaan, kantasoluhoitoihin ja rokotteisiin.
Väliverronen tähdentääkin, että tiedekritiikki on syytä erottaa tieteenvastaisuudesta. Johonkin tutkimustietoon kriittisesti suhtautuva ei välttämättä tuomitse kaikkea tiedettä.
TASAPUOLISUUSHARHA
Samalla kun tieteen jalusta on ainakin madaltunut, on asiantuntijuus laventunut. Enää asiantuntijan titteli ei ole tutkijoiden ja kokeneiden ammattilaisten yksinoikeus. Rinnalle on tullut uusia haastajia.
— Keskustelussa on mukana kuntovalmentajia ja muita, joilla saattaa olla jokin aiheeseen liittyvä koulutus. He soveltavat omaa käytännön kokemustaan ja tekevät siltä pohjalta johtopäätöksiä, Väliverronen selittää.
Osa heistä nojaa perinteiseen tutkimustietoon, osa haastaa sen. Monesti tällaiset uudet asiantuntijat ovat taitavampia viestijöitä kuin tutkijat. He pitävät blogeja ja vlogeja ja saavat paljon julkisuutta.
Välillä näkee, miten mediassa kokemustiedosta ammentava asiantuntija rinnastetaan vuosien tutkimustietoon nojaavaan asiantuntijaan. Kyse on tasapuolisuusharhasta, false balance.
— Media koettaa tehdä kiinnostavia juttuja. Ymmärrän, että kommentaattoreiksi halutaan muitakin kuin tutkijoita. Pelkkien tieteilijöiden haastattelu olisi aika tylsää.
Ongelmaksi tämä muuttuu, jos annetaan ymmärtää, että yhden mielipide on yhtä painava kuin pitkäaikainen tutkimustieto.
— Suuri osa mediasta toimii valintojen ja esittelyjen suhteen vastuullisesti.