Home / Muut / Tässäkö on uusi Euroopan Pariisi: tutustu Vaasaan

Tässäkö on uusi Euroopan Pariisi: tutustu Vaasaan

Suomen länsirannikolla sijaitseva Vaasa tunnetaan ehkä parhaiten ruotsinkielisestä väestöstään, mutta kaupunki on paljon muutakin kuin tämä. Oikeastaan kyse on melkoisesta viihdekeskuksesta. Esimerkiksi Vaasan vierestä, Filppulasta, löytyy muun muassa kuuluisa Kauhajoen Kasino, joka ei ole rahapelipaikka vaan legendaarinen tanssilava.

Samalla itse Vaasan keskustaan ollaan rakentamassa suurta Wasa Station -viihdekeskusta, jonne alkujaan piti myös sijoittaa myös Suomen toinen kasino. Arpaonni suosi kuitenkin Tamperetta, mutta uudessa viihdekeskuksessa on paljon muuta tekemistä ja rahapeleistä innostuvat löytävät aina jotain tarjottavaa netissä.

Etenkin pikakasinoilla pelaaminen sujuu kätevästi ja itse käsite kasino ilman rekisteröitymistä on vuonna 2016 lanseerattu trendi, joka on varsinkin suomalaisten suosiossa. Pelaamisesta säästetyn ajan voi sitten käyttää hyväksi tutustumalla Vaasan muuhun tarjontaan, joita esittelemme seuraavaksi.

Unsplash

Vaasan keskustan nähtävyydet

Vaasa on yksi Suomen vanhimmista kaupungeista ja se on perustettu vuonna 1606. Täten alkujaan Vaasan keskusta löytyi Mustasaaren kirkonkylässä, joka tunnetaan nykyään Vanhana Vaasana. Kyseiseltä alueelta löytyykin runsaasti nähtävää, mutta kaupungin tarjonta ei kuitenkaan rajoitu pelkästään niihin.

Historiaa etsiville: Rauniopuisto, Vanhan Vaasan museo ja Vitmossen

Suurella Rauniopuiston alueella voit ihailla muun muassa Pyhän Marian kirkon jäänteitä ja Runebergin kouluna tunnetun Vaasan triviaalikoulun raunioita. Puistosta löytyy myös vanha raatihuone, joka on jäänyt raunioksi Vaasan suuren palon jälkeen vuonna 1852.

Joko Rauniopuiston vierailua ennen tai sen jälkeen voit tutustua lähemmin Vaasan historiaan Vanhan Vaasan museossa, joka sijaitsee aivan keskustassa Kauppiaankadulla. Vielä aikaisempaa historiaa löydät pronssikauden asuinpaikasta Vitmossenista. Se löytyy Vöyrin muinaispolun varrelta.

Pohjanmaan museo

Vaasan keskustassa sijaitsee vielä Pohjanmaan museo. Marianpuistosta löytyvä museo esittelee alueen kulttuurihistoriaa, taidetta ja luonnontieteitä. Siellä järjestetään 3-5 vaihtelevaa näyttelyä vuosittain ja sen tarjonta sopii kaikenikäisille vierailijoille. Voit ostaa päivälipun museoon suoraan netistä. Samalla lipulla voit vierailla myös Tikanojan taidekodissa ja Kuntsin modernin taiteen museossa.

Vaasa = Merenkurkun saaristo

Turun jälkeen yksi Suomen kauniimmista saaristoista löytyy Vaasasta. Merenkurkun saaristo on ihanteellinen paikka retkeilylle sekä veneilylle. Se on samalla ainoa Suomen Unescon luonnonperintökohteiden listalle päässyt alue. Saaristoa värittävät varsinkin jääkauden jättämät jäljet.

Unsplash

Se tarjoaa ainutlaatuisia luonnonnähtävyyksiä, kuten parhaiten Svedjehamnin näkötornista nähtävät De Geer -muodostelmat sekä matalavetiset fladot, jotka sopivat ihanteellisesti melontaretkille. Etenkin Svedjehamnin satama on suosittu vierailukohde sen uniikin maisemansa ansiosta.

Saaristosta löytyy myös kuuluisa Raippaluodon silta, joka on Suomen pisin silta. Saariston jokainen saari tarjoaa omat nähtävyydet kotiseutu- ja saaristolaismuseoineen, hienoine puurakennuksineen ja satamoineen. Voit vierailla myös lukuisissa idyllisissä kahviloissa.

Veneilijät voivat yöpyä vierassatamoissa ja retkeilijöille on varattavissa ainutlaatuisia autiotupia, jotka ovat aikoinaan rakennettu kalastajille sekä salakuljettajille. Nykyään niihin pääsee kävellen tai autolla, mutta autiotuvissa voit päästä kokemaan saaristolaisuuden aivan uudella tavalla.

Käväise päiväretkellä Uumajassa

Vaasasta on päässyt jo vuosia muutaman tunnin laivareissulla Ruotsin Uumajaan. Wasalinen linjalla on vuodesta 2013 liikennöinyt M/S Wasa Express, mutta yritys odottaa toisen modernimman Aurora Botnia -aluksen saapumista syksyllä 2021. Uumajaan risteillään useina päivinä viikossa. 

Voit varata matkan miniristeilynä, jonka aikana nautit herkullisista laivan ravintolan antimista tai voit ihastella kaunista Saaristomertä myös laivan kansiterassilta. Uumajassa pysähdytään puoleksi tunniksi, jonka jälkeen laiva palaa taas Vaasaan. Vaihtoehtojen mukaan voit varata myös päiväristeilyjä tai ottaa oman autosi mukaan.

Viihdettä etsiville: Tropiclandia ja Rewell

Vaasa on mitä mainioin kesäkaupunki ja joidenkin mukaan siellä paistaa myös aurinko enemmän kuin missään muualla Suomessa. Täten on loistava idea yhdistää paahtavan auringon alla kiertelyyn myös päivä kylpylässä. Tropiclandian kylpylässä ja vesipuistossa viihtyvät kaikki.

Se tarjoaa vesiliukumäkiä, aaltoja, vesiverhoja, erikoisempia saunoja ja porealtaita. Vesipuistossa on lisäksi auringonottoterassi ja kaksi lastenallasta. Kylpylässä voit nauttia rentouttavista hieronnoista ja kauneushoidoista. Kylpyläpäivän jälkeen on kiva suunnistaa ostoksille ja tähän parhaimmat puitteet tarjoaa Rewell.

Sen lasikaton alta löytyy pienempiä erikoisliikkeitä, ketjukauppoja ja ravintoloita, joissa voit nauttia illallisen. Sinne on myös helppoa saapua keskeisen sijaintinsa ansiosta ja auton voi jättää parkkiin kauppakeskuksen alla sijaitsevaan Toriparkkiin.

Vaasa on Suomen energiapääkaupunki

Vaasan teollisuus on erikoistunut erityisesti energiaan. Alueella työskentelee neljännes koko Suomen energiatyöntekijöistä. Vaasa tarjoaa vierailijoilleen myös energia- ja ympäristöystävällisen tavan vierailla nähtävyyksillä kesäisin, nimittäin Visit Vaasan kesäbussin, joka kierrättää vierailijoita syyskuuhun asti.

About Toimitus

Check Also

Tuulivoimasta on tullut jo iso työllistäjä myös Suomessa: Osia lastataan myös Vaasassa

Suomessa pystytettiin 67 tuulivoimalaa vuoden 2020 aikana. Viime vuoden lopussa Suomessa olikin jo yli 820 …

Vastaa