Jätteenkuljetus – pienyritykset ahdinkoon kunnallisessa hankintamenettelyssä

Roy Rabb kirjoittaa kolumnia Ukrainan kriisistä ja kansainvälisestä oikeudesta

  Jätelaki oikeuttaa kunnat valitsemaan sopimusperusteisen sekä kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen välillä. Jälkimmäisen mukaan kunta kilpailuttaa kuljetukset. Kilpailuttaminen merkitsee kilpailun tappamista. Vaasan seudun … Read more

Vuorikodin arvokkuuss

Vuorikodin historiallinen rakennus vuoristomaisemassa

Vuorikadun palvelukeskus

Roy Rabb ja Risto Jalonen ovat tehneet mielenkiintoisen esittelyvideon Vuorikadun Vuorikeskuksesta.

Vuorikodin palvelukeskus eli Vuorikeskus on viime aikoina laajentunut ja toiminta on monipuolistunut. Siihen kuuluu myös vanhastaan tuttu Vuorikoti ikäihmisille. Toimintaan sisältyy mm. yhdessäoloa, liikuntaa, yhdistys-, virike- ja vapaaehtoistoimintaa. Siellä on kahvitupa, kampaamo, kuntosali ja jalkahoitola.

Viime aikoina on käynnistetty aivan uusi ja odotuksia synnyttävä ns. Aktivointi-tv-projekti. Siinä kehitellään teknikkaa ikäihmisten elämän helpottamiseksi mm. siten, että kotona tultaisiin paremmin toimeen ja sieltä käsin voitaisiin helposti kommunikoida muiden kanssa.

Projektipäällikkönä on Hannele Laaksonen ja projektityöntekijänä Sonja Sulkakoski. Vuorikeskuksen osoite on Vuorikatu 2-4.

Video: Roy Rabb
Risto Jalonen
<

Harhaa ruokitaan – Tylyä tekstiä –

Käsin kirjoitettua tekstiä paperilla, kenties tylyä palautetta

Harhaa ruokitaan

Kriittisesti Vaasasta ja maailmasta

Julkaistu 23.10.2012

Aika tylyhköä tekstiä politiikasta ja Vatikaanin naurettavuuksista. Ja tämä kokonaisuus ikään kuin Suomen kunnallisvaalienkin johdosta ja mikseipä myös niiden vuoksi.
Valokuvamateriaali: 20. ja 21. lokakuuta Vaasassa ja Vaasasta.

Sanat ja valokuvat: Risto Jalonen
Musiikki: Roy Rabb
Editointi: Rabb & Jalonen

Skuuppiset 30 – vaasalaisia.info

Zotch-yhtyeen jäsenet poseeraavat ulkona Vaasassa

Skuuppiset 30

Vaasassa pidettiin jokavuotinen taiteiden yö. Uutisrankkurimme Raimo Vahtera oli paikalla.

Lintubongari Risto Ruisrääkkä sai kuvattua harvinaisen mastolinnun. Lintu oli ennen yleinen sillä joka laivassa oli mastoja mutta nykyään niitä ei ole joten se oli ajaa linnun sukupuuttoon. Onneksi radiomastojen lisääntyminen pelasti linnun sukupuutolta.

Roy Rabb raportoi suoraan laivan kannelta Singaporesta.

Uusi “Nostalgia Vaasa” -sarja alkaa tässä jaksossa ja esittelyvuorossa on nuorisobändi Zotch. Se perustettiin vuonna 1968 ja lopetettiin 1980. He pitivät 2002 nostalgtiakeikan ja uutisrankkurimme Raimo Vahtera oli jo silloin paikalla ja kuvasi tämän keikan. Tulemme esittämään biisin kerrallaan seuraavien Skuuppisten lopuksi. Tällä kertaa on vuorossa biisi nimeltä “Suuri star.”

Videon työryhmä on Raimo Vahtera, Roy Rabb ja Kari Lajunen.

Videon on koostanut Kari Lajunen 16.8.2014.

Videon esityspäivä on 17.8.2014

http://youtu.be/9CWpX-BZzdE

Skuuppiset 27

Skuuppiset 27 -lehden kansikuva

Skuuppiset 27

Skuuppiset kiertää edelleen maapalloa mutta emme unohda Vaasaa vaikka meillä onkin afrikkalainen meininki.

Ensiksi me menemme Havaijille. Uutisrankkurimme Roy Rabb näyttää mitä Havaijille kuuluu tänä päivänä. Tämän jälkeen tulemme Suomeen ja Vaasaan jossa Afrikkalainen kulttuuri esittäytyy. Sitten menemme Raimo Vahteran mukana Thaimaaseen.

Miellyttävää videohetkeä.

Videon koosti: Kari Lajunen

http://youtu.be/Ea91LH_EHmg

Skuuppiset 23

Skuuppiset-lehden kansikuva, jossa on otsikko ja kuvitus

Skuuuppiset 23
Skuuppiset kiertää maailmaa

Tällä kertaa Skuuppiset kiertää maailmaa. Uutisrankkurimme Roy Rabb on
atlantilla ja raportoi kun heidän laivansa pelastaa merihätään joutuneen purjevenekunnan.

Toinen Uutisrankkurimme Raimo Vahtera seuraa Tallinnan laulujuhlilla
valtavaa massatapahtumaa.

Käväisemme aivan alussa myös Englannissa jonne tuntemattoman internetkirjoittajan mukaan on unohtunut papereita joiden ei missään nimessä olisi sinne saanut unohtua. Asian saama yllättävä käänne on mielenkiintoinen.

Lopuksi seuraamme Vaasa footballcupin osakilpailua suoraan Vaasan kauppatorilla emmekä unohda foorumiamme ja olemme poimineet yhden mielenkiintoisen foorumikirjoittaja Anna Vuorisen mielipiteen.

Videon toteutus Kari Lajunen

Uutisrankkureina Roy Rabb, Raimo Vahtera ja Kari Lajunen.

Skuuppiset 23
http://youtu.be/dzlnJVXJZn8