Home / Tapahtumat / Suomihitit tulee palvelukoteihin

Suomihitit tulee palvelukoteihin

Suomihitit soivat palvelukodeissa

Kolmessa vaasalaisessa palvelukodissa saadaan nauttia tänä keväänä suomalaisia pop-hittejä, kun Rokkikoulu jalkautuu ilahduttamaan vanhempaa kuulijakuntaa.

Rokkikoululaiset ovat lähteneet kiertueelle, joka on saanut nimekseen WanhainkotiTour. Yleisönä ovat ikäihmiset ja esiintymislavoina palvelukotien sohvanurkkaukset ja oleskelutilat. Kotirannan palvelutalossa esiinnyttiin 11.4. Seuraavana vuorossa ovat Himalajan palvelutalo 19.4. ja Krannilan palvelutalo 4.5.

Keikka kestää 30 minuuttia, jonka aikana Rokkikoulun oppilas Pekka Sohlman soittaa akustista kitaraa ja laulaa suomalaisia pop-hittejä aina Kirkasta Rauli Baddingiin ja Olavi Virtaan. Kuten keikalla yleensä, saa yleisö osallistua ja laulaa mukana.

–       Paikan päällä yksi kuulijoista lauloi ulkoa jokaisen säkeen Lapin kesästä ja toinen muisteli, miltä tuntuu näppäillä kitaran kieliä, kuvailee Vaasan kaupungin nuoriso-ohjaaja Niklas Norrgrann aikaisempaa tapahtumaa.

Toimintaa on tarkoitus jatkaa myöhemmin syksyllä. Suunnitelmissa on kiertää joulun alla kolmessa muussa palvelukodissa ja esittää yleisölle suosittuja joululauluja. Keikat tarjotaan palvelukodeille maksuttomina.

Vaasan kaupungin ylläpitämä Rokkikoulu on 13–17-vuotiaille vaasalaisnuorille suunnattu iltapäiväkerho, joka opetuksen lisäksi mahdollistaa nuorille esiintymisiä. Opetusta annetaan kitaran, basson ja rumpujen soitossa. Yksityisopetuksen lisäksi on bändiopetusta.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa