Skuuppiset 21
Kadar laiton irtisanominen osa 4
Tässä osassa palataan aikaan ennen laitonta irtisanomista. Juri kertoo kohta kohdalta mitä tapahtui, ja mitkä seikat johtivat irtisanomiseen.
Käännekohta tuntuu olevan rehtorin vaihtuminen. Uusi rehtori ei tutustu musiikkikoulun erikoispiirteisiin eikä silloin näytä sopeutuvan järjestelmään. Korkea Virka-asema suo hänelle kuitenkin mahdollisuuden toimia siten, että lopputuloksena on kaksi oikeudenkäyntiä.
Yksi on käyty Vaasan hallinto-oikeudessa ja siinä irtisanominen todettiin laittomaksi.
Jurilla pitäisi nyt olla lain mukaan virka takaisin, mutta järjestelmä suo viivettä siten, että Juri ehtii eläköityä ennenkuin lopullinen päätös on tullut ja Juri näyttäisi jäävän vaille työtä kävi
miten kävi.
Tämän jälkeen tulee vielä (ainakin) yksi jakso. Seuraamme toki koko ajan tapahtumia sillä mitä tahansa saattaa vielä sattua.<br
Video ja teksti: Kari Lajunen