Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Ruotsinkielisten oikeudet on turvattava

Ruotsinkielisten oikeudet on turvattava

Pohjanmaa yhtenä rintamana 12+1-mallin takana

POHJANMAA YHTENÄ RINTAMANA 12+1 -MALLIN TAKANA –

JULKILAUSUMA SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNALLE

Pohjanmaan maakuntauudistuksen muutoksen johtoryhmän julkilausumassa 8.12. nostetaan esiin painavat faktat laajan päivystyksen säilymiseksi Vaasan keskussairaalassa. Erityisesti johtoryhmä korostaa lausunnossaan ruotsinkielisen väestön oikeuksien turvaamista.

Perustuslakivaliokunta toteaa 7.12. antamassaan lausunnossa, että kielellisten oikeuksien toteutumisen kannalta Vaasan keskussairaalan palvelisi ruotsinkielisiä paremmin kuin hallituksen ehdottama järjestely. Perustuslakivaliokunta toteaa myös, että kielelliset perusoikeudet toteutettaisiin parhaiten siten, että laajan päivystyksen keskussairaala sijoitettaisiin sekä Seinäjoelle että Vaasaan. Tämä vastaa Pohjanmaan esittämää 12+1 mallia. Hallituksen esityksen perustana olevaa 12 sairaanhoitopiirin määrää ei asiallisesti perustella muuten kuin vetoamalla hallituksen sote- ja maakuntauudistuksen yhteydessä tekemiin linjauksiin.

Perustuslakivaliokunta ei kuitenkaan pidä tätä ainoana vaihtoehtona, vaan pitää mahdollisena myös Seinäjoen keskussairaalan muuttamista kaksikieliseksi. Kielilain mukainen kaksikielinen palvelu pitää sisällään muutakin kuin yksittäiset ruotsia puhuvat lääkärit ja hoitajat. Kaksikielisyyden tulee ulottua koko sairaalan toimintaan ja hallintoon. Tämän vaatimuksen toteuttaminen olisi nykyisin yksikieliselle Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirille yksikielisessä maakunnassa erittäin suuri, ellei mahdoton haaste. Siitä aiheutuvia kustannuksia ei ole arvioitu, mutta ne noussevat huomattaviksi. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti on tiedotusvälineissä todennut, että julkisen talouden kannalta ei ole merkittävää eroa sillä, onko laajan päivystyksen sairaaloita 12 vai 13.

Ruotsinkielisten asiakkaiden ja potilaiden palvelu ja hoito toteutuvat Vaasan keskussairaalassa jo nyt. Vaasan keskussairaalassa on valmiiksi kielitaitoinen henkilökunta sekä täysin kaksikielinen hallinto ja palvelujärjestelmä. Sairaalan henkilökunta on tottunut työskentelemään kaksikielisesti. Lex Kokkola -tapauksessa kielitaitoasiassa tarkasteltiin käytännön kielitaidon hallintaa. Tutkintotodistuksessa oleva maininta ruotsin kielitaidosta ei mitenkään osoita henkilön käytännön kielitaitoa. Lakitekstiin tehtävä lisäys siitä, että kielelliset oikeudet on turvattava, ei muuta sairaalan henkilökuntaa kaksikieliseksi.. Vaasan sairaanhoitopiiri on ainoa sairaanhoitopiiri Suomessa, jossa väestön enemmistökieli on ruotsi.

Maan hallituksen tavoite on, että 80 % suomalaisista asuisi 50 minuutin matkan päässä laajan päivystyksen sairaalasta. Pohjanmaalla tilanne olisi hallituksen esityksen mukaisessa mallissa päinvastainen, koska yli 87 % väestöstä asuu yli 50 minuutin päässä Seinäjoelta. Vuosina 2006–2015 Vaasan sairaanhoitopiirin väkiluku on kasvanut neljänneksi voimakkaimmin maassamme. Tämä tarkoittaa sitä, että pitkien potilaskuljetusten määrä tulisi vain kasvamaan väkiluvun kasvaessa.

Vaasan keskussairaalan hoidon laatu ja potilasturvallisuus ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan maan kärkiluokkaa: esimerkiksi sydäninfarktin, lonkkamurtuman ja aivoinfarktin hoitotuloksia tarkastellen Vaasan keskussairaala on ollut jatkuvasti 2–3 parhaan sairaalan joukossa. Vaasan keskussairaalassa hoidetaan tällä hetkellä oman sairaanhoitopiirin asukkaiden lisäksi myös Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin asukkaita sekä sydäninfarktipäivystyksessä että sädehoidossa.

Pohjanmaan maakunnan päättäjät, toimijat ja väestö ovat yhtenäisenä rintamana Vaasan keskussairaalan laajan päivystyksen takana, koska sen säilymisen puolesta puhuvat lukuisat todistetut faktat.

Lue lausunto täällä.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa