Kokoomuksella peiliin katsomisen paikka
Pohjalainen uutisoi 19. joulukuuta, että rakentuva jalkapallostadion maksaa tämän hetkisten tietojen mukaan jo 14,75 miljoonaa euroa. Lisäksi katutoimi osallistuu hankkeeseen viidellä ”välttämättömällä” työllä, joiden kustannukset ovat yhteensä 1,5 miljoonaa.
Kankkulan kaivoon uppoava raha vastaa jo liki koko kulttuuri- ja kirjastotoimen kolmen vuoden budjettia.
Melkein päivittäin kokoomus nyyhkii lehdessä stadion-hankkeen epäonnistumista. Lyhyt on miehen muisti.
Nyt on taas se kuuluisa peiliin katsomisen paikka. Turha osoittaa muita, kun itse olette kumileimanneet surkeasti valmistellun hankkeen etenemistä päätöksenteossa.
Ainoa valopilkku koko prosessissa on ollut vihreiden edustaja Juha Tuomikoski ja ne viisi muuta, jotka valtuustossa 15. kesäkuuta kannattivat hankkeen toteuttamisen pysäyttämistä budjettikäsittelyyn saakka.
Tämän vuoden poliittisesta sekoilusta ovat saaneet osansa myös koulut ja kirjastot. Kouluille kävi huonosti, mutta kaupunginhallituksen puheenjohtajan Seppo Rapon joukkojen yrityksistä huolimatta sekä Palosaaren että Huutoniemen kirjastotoiminta saatiin pysymään pystyssä. Monelle taholle kiitokset kovasta työstä.
Raha ja resurssit ovat edelleen tiukassa, mutta henkilöstön sitkeyden ja päämäärätietoisuuden vuoksi tulevaisuus näyttää hyvältä tulosalueet ja sektorit ylittävällä yhteistyöllä ja uusilla toimintamalleilla.
Kuntavaalit ovat taas reilun vuoden kuluttua. Kaupungin pohjatilasta on kiittäminen vastuutonta hyväveliverkostoa, joka pyrkii ohjaamaan toimintaa ja taloutta täysin omien, itsekkäiden intressiensä suuntaan.
Uudeksi vuodeksi toivon jokaisen pikkuhiljaa ymmärtävän, että mielenterveystilastoissa loistavan kaupungin vetovoimaa ei lisätä miljoonien monumenteilla, joihin harvalla on varaa. Töitä on tehtävä sen edestä, että tavallisilla ihmisillä, lapsilla ja perheillä on mahdollisuus voida täällä hyvin.
Raija Koivisto-Rasmussen
kulttuuri- ja kirjasto- lautakunnan puheenjohtaja (ps.) Vaasa