Home / Kolumnit /
Mustakarhun murinaa – Omilla aivoilaan ajattelevat selviävät

Mustakarhun murinaa – Omilla aivoilaan ajattelevat selviävät

Mustakarhun murinaa

Oilla aivoillaan ajattelevat kansat ja sen kansalaiset selviävät luonnon kilpailussa, muut tuhoutuvat, tässä ei pitäisi olla mitään epäselvää.

Tarkoittaa siis että kysymys ei ole joukkoon kuulumisesta, vaan terveestä itsekkyydestä. EU.lle olisi eduksi ja varsinkin Euron uskottavuudelle että Kreikka laitettaisiin selvitystilaan.

Dollarin vahvuus on aina perustunut muiden valuuttojen heikkouteen ja uskottavuuden puutteeseen. Joka on seurausta noiden maiden poliittis taloudellisesta tilanteesta.
Tätä voisi kuvailla vaikkapa pikkutalon Jussin velkavetoisella meiningillä, jota hän harjoittaa sen sijasta että pyrkisi itselliseksi kurinalaisuudella.

Kun suomi jäi jo tietoyhteiskunnan junasta, ei ole tolkkua yrittää keksiä tietoyhteiskuntaa uudelleen, vaan päästää siitä irti, hyödyntää sen halpuus ja edetä uusiin kehitystasoihin, kokonaan uusilla alueilla.

Kieltojen poistaminen on ensimmäinen askel. Kielto ja sääntöyhteiskuntamme on muututtava hyväksyväksi

On luotetava siihen että kehitys etenee, vaikkei taloudelisten seikkojen tueksi rakennettua säännöstöä enään olisi.Kestävä kehitys on siis myöskin taloudellisten asioiden lisäksi, suurissa määrin aineetonta kehitttymistä.

Kestävä kehitys maapallolla edellyttää innovaatioita, joita ei vielä ole.
Innovaatioksi ei kelpaa elämän lopettaminen kieltäytymällä kuluttamasta. Se olisi sama idea kun mustalaisella joka yritti opettaa hevosensa selviämään syömättä.

Jo olemassa olevan tiedon ja tekniikan varassa voi edetä kehittäen ratkaisuja, joista oikeasti ihmiskunta hyötyy ja elämän sisältö muuttuu globaalisti kestävämmäksi, ilman että sen mielekkyys heikkenisi.

Toki se tuo suuren haasteen myöskin mailmantalouudelle, joka on nyt pyörinyt lähinnä rahan ympärillä, rahan ollessa elämän keskeisin sisältö.

Mustakarhu

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa