Murtomäelle_ympäristöpalkinto

Vaasalainen luontokuvaaja Eero Kullervo Murtomäki, s. 10. tammikuuta 1943 Vaasa, on saanut Suomen luonnonsuojeluliiton tämänvuotisen ympäristöpalkinnon. Eero Murtomäkeä kiitetään pyyteettömästä luonnon puolustamisesta kuvan, sanan ja toiminnan avulla. Kotkan kuva: Eero Murtomäki

Eero Murtomäelle ympäristöpalkinto
Murtomäki toi suon kansallismaisemaan

Murtomäki on yksi niistä, jotka jo 1960-luvulta alkaen nostivat kuvillaan ja kirjoituksillaan suon maamme kansallismaisemien joukkoon. Murtomäki itse luonnehtii kirjojaan, elokuviaan ja valokuvanäyttelyitä itsekkäiksi.

-Haluan, että elinympäristöni taivaalla lentää merikotkia, metsissä humisee vartevia puita, suot suovat antimiaan ja meri kalojaan", hän sanoo.

Kolmatta kertaa jaettu Ympäristöavaus -palkinto on tarkoitettu yksittäisten, mutta merkittävien ympäristötekojen huomioimiseen.

Leave a Comment