Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Markus Myllymäki: Sinimusta liike

Markus Myllymäki: Sinimusta liike

Sinimusta-liike

Vaasalainen someaktivisti Markus Myllymäki on julkaissut fb-sivullaan mielenkiintoisen näkeamyksen Sinimustatasta-liikkeestä.

Suomalaisiksi se hyväksyy vain ne, joiden sukulinjaan ei ole tullut vierasta verta satoihin vuosiin. Sukututkimus tuo usein esiin, että esi-isämme ovat varsin vastuuttomasti tarjonneet dna:taan. Eikä esiäitimme ole aina vaatineet parittelukumppaniltaan sukuselvitystä. Eikä ehkäisyä ollut käytössä. Viihdeseksi johti usein raskauteen.

Rakkaus on myös paha vastustaja. Noin 150000 Suomessa syntyneellä on jo ulkomailla syntynyt puoliso ja nekin saavat tehdä lapsia.Tätä kantasuomalaista valiokansanryhmää pitää kannustaa lisääntymään maksamalla valtion pussista enemmän kantasuomalaiselle naiselle nykyistä enemmän lapsen synnyttämisestä.

Tosin puolue ei kerro, että mistä kaikki rahat hankkisi valtiolle.

Kantasuomalaisilta naisilta pitää kieltää ehkäisyn käyttö ja abortti. Suomeen ei saa tietenkään muuttaa kuin ne paluumuuttajat, joilla on pitkät suomalaiset sukujuuret. Valkoihoisuus ei yksin riitä.

Ihonväriltään tummat ovat lähtökohtaiseti huonompia ihmisiä kuin valkoihoiset. Rotuhygienia siis käyttöön. Ei kuitenkaan rajumpaa rodunjalostusta kuin em. tavalla.

Oikeusministeriö ei kuitenkaan hyväksynyt reilua rasismikirjausta yhdistyksen yleisohjelmaan se muuttamiseksi puolueeksi.

Rasismi jäi sillä tavalla piiloon.Puheiden perusteella voi tulla oikeusjuttuja, mutta nehän vaan nostavat puolueen imagoa.

Varmaan sinimustat tulee Suomen 22. puolue Avoimen Puolueen, uudestisyntyneen SKP:n ja Kristallipuolueen jälkeen.

Nykytiede on hylännyt rotukäsitteen, sillä Homo Sapienssin perimässä on hyvin pieni hajonta.

Toisaalta erilaisuus on normaalia. Ihmisen kasvua ohjaava dna poikkeaa eri ihmisyksilöillä niin, että sen perusteella ihminen voidaan yksilöidä esimerkiksi rikostutkinnassa varmemmin kuin sormenjäljillä. Sinäkin olet erilainen.

Yle: ”Etnisesti yhtenäistä Suomea ajava Sinimusta liike joutui karsimaan yleisohjelmaansa kovalla kädellä, ennen kuin se sai oikeusministeriön hyväksynnän huhtikuun lopussa.

Liike joutui karsimaan yli kaksi kuukautta kestäneen hyväksymisprosessin aikana alun perin yli 50-sivuisen ohjelmansa vajaaseen kahdeksaan sivuun.

Sinimusta liike joutui karsimaan ohjelmastaan muun muassa ajatuksen etnisestä rekisteristä, josta olisi käynyt ilmi Suomessa asuvien ihmisten etniset, kielelliset ja uskonnolliset taustat. Oikeusministeriössä arvioitiin, että liikkeen ajamaa etnistä rekisteriä käytettäisiin syrjivään tarkoitukseen eli tiettyjen henkilöryhmien seuraamiseen, eristämiseen ja jopa laillisesti saadun kansalaisuuden oikeudettomaan pois viemiseen.”

https://www.facebook.com/groups/118500411511298/user/100003311183171

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa