Home / Kolumnit /
Marko Heinonen, kok – Seutukunnan edunvalvonnasta

Marko Heinonen, kok – Seutukunnan edunvalvonnasta

Esiin nostamani pohdinta seutukunnan edunvalvonnasta on saanut aikaan väkevän keskustelun.

Kannanottoja on tullut asiasta ja sen sivusta, puoluepolitiikkaa unohtamatta. Keskustelussa on ajauduttu jo hieman sivuraiteille, ja varsinainen pääasia on hämärtynyt. Kyse on oman seudun kansanedustajien määrästä.

Seutukuntien edunvalvonta on tietysti vain pieni osa eduskuntatyötä, mutta oma osansa on aivan varmasti myös sillä. Ja usein juuri tämä toiminta heijastuu omalle alueelle kaikkein voimakkaimmin.

Omat edustajat nostavat myös alueen itsetuntoa.

Viime vaaleissa saimme varsinaisen jättipotin, kun täältä lähti eduskuntaan peräti viisi kansanedustajaa. Sen vaikutus näkyi heti.

Jo pelkästään äänestäjien määrässä mitattuna Vaasa ja Vaasan seutu on sen kokoinen kasvukeskus, että meillä on mahdollisuudet vaikka mihin. Mihin lopulta pääsemme, jää tietysti nähtäväksi.

Puoluepoliittisia historiankirjoja en lähde penkomaa, vaan fokuksen täytyy olla tässä ja nyt. Miten me menestymme seuraavissa vaaleissa. Miten vahva edustus meillä on. Onko edustajia yksi vai viisi. Tästä on kyse.

Marko Heinonen (kok.)

Kansanedustajaehdokas Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa