Related Articles
Tietäjä-äijän ääni
Nuorena kesätöissä opin tuntemaan ihmistyypin, jota voisi paremman puutteessa kutsua Tietäjä-äijäksi.
Kyseessä on ihminen, joka tietää kaiken veneen tervaamisesta maailmankaikkeutemme alkuhetkiin. Jostakin syystä tällaiset tyypit ovat yleensä miehiä.
Tietäjä-äijä ei koskaan vilpittömästi kysy mitään. Hänen tyylilajinsa on luento tai saarna. Jos joku yrittää keskeyttää Tietäjä-äijän, hän vain korottaa ääntään, sillä muiden puhe on ujeltavaa tuulta, joka häiritsee totuuden kuulumista.
En tiedä, ovatko nuoruuskokemukset Tietäjä-äijistä vaikuttaneet maailmankuvaani, mutta ainakin niissä tiivistyy paljon sellaista, mistä olen yrittänyt pysyä etäällä.
Kuulen Tietäjä-äijän äänen aina, kun maailma kaventuu listaksi faktoja tai lakipykäliä. Niin käy, kun ihmettely lakkaa ja tietäminen alkaa.
Muistan miten masentavaa oli lapsena leikkiä jyrkän uskonnollisten perheiden lasten kanssa. Heidän seurassaan maailma oli hivenen ahtaampi paikka. Värit haaleampia, mahdollisuuksia vähemmän.
Ahdistavinta oli käydä tällaisten lasten kotona. Aikuiset olivat ystävällisiä, tarjosivat ehkä mehua ja keksejä, mutta kaiken taustalla oli ankea nuotti. Olen kuullut sen nuotin tasaisin väliajoin elämäni aikana.
Parikymppisenä kävin jonkin aikaa meditaatiopiirissä, jossa neuvottiin lukemaan kaljun intialaismiehen runoja ja tulemaan joka viikko kokoontumisiin. Sessioissa istuttiin piirissä ja pyydettiin keskittymään mielikuvaan lootuskukasta.
Kysyin voisinko kuvitella jotakin muuta. En kehdannut tunnustaa, etten tiennyt, miltä lootuskukka näyttää.
Vastaus: mieluummin piti keskittyä lootuskukkaan, sillä Kalju oli ohjeistanut niin.
Lähdin kävelemään.
Olin toki nuori ja äkkipikainen, mutta tapaus on silti hyvä esimerkki toimivasta periaatteesta.
Jos joku yrittää määrätä, mitä sinun tulee ajatella tai tuntea, kävele pois. Edes sukulaisilla, ystävillä tai muilla läheisillä ei ole oikeutta päättää puolestasi, miltä tuntuu olla olemassa.
Totuus on haudanvakava laji. Sen kanssa ei pelleillä. Jos joku väittää tuntevansa totuuden, siihen pitää mahtua koko maailma kaikkine ristiriitoineen ja mysteereineen ja järjettömyyksineen.
Haastattelin kerran kirjailija Juha-Pekka Koskista, jonka Rasputinista kertova kirja oli ilmestynyt hiljattain. Romaaninsa monisäikeisen päähenkilön hengessä hän esitti seuraavan ajatuksen: Suurissa asioissa täysin vastakkaiset näkemykset ovat aina yhtä aikaa totta.
Niinhän se on: Ei mitään uutta auringon alla ja silti jokainen hetki on uusi.
Jokainen meistä on lähes robottimaisen tyypillinen ihmislajin edustaja ja silti tietoinen yksilö, joka on olemassa ensimmäistä kertaa maailmankaikkeudessa.
Luonto on harmoninen ja kaunis, mutta yhtä aikaa silmitön itseään kannibalisoiva sekopää.
Kiihkeimmässä rakkaudessa piilee syvin viha. Onnellinen ihminen purskahtaa itkuun ja läheisensä kuolemasta kuuleva nauruun ja niin edelleen.
Mutta juuri tällaista sekoilua Tietäjä-äijä ei kestä ollenkaan. Ja juuri sen pelossa hän korottaa ääntään, kun joku muu alkaa puhua.
MARKO HAUTALA
Kirjoittaja on vaasalainen kirjailija
