Home / Kolumnit / Maria Tolppanen: Keppiä ja porkkanaa

Maria Tolppanen: Keppiä ja porkkanaa

Ei tasan käy onnen lahjat. Tämä kävi menneellä viikolla selväksi eduskunnassa.

Suomi on ennenäkemättömän säästökampanjan kohteena. Moni halunnee sulkea TV:n uutisten ajaksi ja uneksia, että tämä on pahaa unta. Mutta ei se ole. Säästettävä on ja tämä hallitus haluaa lapsiperheet säästäjiksi. Nyt leikataan kotihoidontuesta, päivähoidosta ja opiskelijoiden toimeentulosta.

Minusta lähtökohta on huono. Parempi olisi henkilötasolla ottaa esimerkiksi valtion omistamien yhtiöiden johtajien palkoista ja kannustinpalkkioista osa yhteiseen kassaan. Hallitus ei kuitenkaan halua puuttua tähän asiaan, koska johtoportaassa istuu poliittisin perustein valittuja kavereita.

Selvimmin tämä tuli esille ministeri Heidi Hautalan kannanotoista eduskunnassa. Hän totesi, että palkkoihin ja kannustuslisiin voi ottaa kantaa vain yhtiön hallitus. Näiden valtion omistamien yhtiöiden hallitusten toimia on ministerin mukaan seurattava ja vaihdettava hallitus, jos se edelleen maksaa liian kovia lisäkannustimia johtajien noin 300 000 ‑ 500 000 euron vuosipalkkoihin.

Minua tämä ei vakuuta. Ensinnäkin osakeyhtiöiden hallitusten päätökset ovat salaisia. Hallituksissa kaverit päättävät kaverin ansioista.

Suomen valtio on omistajana kaikkiaan noin 60 yhtiössä, kun mukaan otetaan tytäryhtiöt ja alakonsernit, on valtio mukana noin tuhannessa yrityksessä. Näiden yritysten toimiin ministeri ei näköjään halua puuttua, vaan pakenee hallitusten taakse. Tällä hetkellä kaikkien valtion omistamien yhtiöiden hallitukset eivät ole suostuneet edes kertomaan, paljonko kannustimia maksetaan.

Sen sijaan ministeri Hautala on valmis lasten kotihoidontuen leikkaamiseen. Tämä leikkaus on tosin kääritty kauniiseen tasa-arvon paperiin, jonka mukaan myös isillä on nyt mahdollisuus hoitaa lapsia kotona. Tosiasia lienee se, että läheskään kaikki isät eivät voi jäädä taloudellisten syiden takia koti-isiksi.

Hallitus perustaa äitien patistamisen töihin talousteoriaan, jonka mukaan työpaikat lisääntyvät, kun työvoima lisääntyy. Minun käsitykseni mukaan teoria kaatuu, koska ihannetilanteessahan isät olisivat kotona, eivätkä työpaikat siis lisääntyisi. Hallitukselta on jäänyt huomaamatta myös se, että hoitovapaan sijainen jää työttömäksi, kun äiti tulee töihin. Tämäkään ei lisää työvoimaa, koska kotona olevalle isälle tarvitaan sijainen.

Tällä hetkellä kotihoidontukea saa runsaat 100 000 naista ja kuutisentuhatta miestä. Vakaa käsitykseni on, että kotihoidon tuen pakollisella jakamisella tasan isän ja äidin kesken, saatetaan kymmeniätuhansia perheitä ahdinkoon.

Lasten päivähoidon rajoittaminen silloin, jos kumpikin vanhempi on kotona, on sekin vastuutonta toimintaa. Tällä mallilla lasten päivähoito siirretään aikuisten oikeudeksi, vaikka kunnallinen päivähoito lämpimine ruokineen ja ohjattuine toimintoineen on ennen kaikkea lapsen oikeus.

Kun tähän vielä lisätään se, että opintososiaalisia etuuksia halutaan karsia, ei lapsiperheiden asema ole häävi. Opiskelijat ovat myös lapsia, vaikka alkavatkin olla aikuistumisen kynnyksellä.

Miksi opiskelijat pakotetaan ottamaan lainaa aikana, jolloin tulevaisuus lupaa vain osa-aikaisia, väliaikaisia ja määräaikaisia töitä? Kun ajattelen koko tätä pakettia, tekee todella mieli sulkea televisio silloin, kun uutisia kerrotaan.

Siitä huolimatta, otetaan koppa mukaan ja mennään sienimetsään.

Maria Tolppanen (ps.)
kansanedustaja Vaasa

About Toimitus

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa