Pohjanmaa luonteva kokonaisuus
Olin alkuviikolla mukana tilaisuudessa, jossa Vaasan ja lähiseudun kuntapäättäjät, sekä osa Vaasan vaalipiirin kansanedustajista keskusteli alueen yhteisestä strategiasta. Keskustelun keskiöön nousi ajankohtainen sote.
Tilaisuuden anti vahvisti omaa näkökantaani asiassa. Alueellemme etua ajatellen paras ratkaisu on vanha Vaasan lääni.
Samaa asiaa on käsitelty hieman eri painotuksin myös Pohjanmaan huippukokouksessa sekä muissa ulostuloissa, mutta poliittisesti asiaan ei ole vielä kovin vahvasti tartuttu.
Tulkintojen mukaan kolmen erillisen pohjalaismaakunnan sekä sairaanhoitopiirin olo alkaa joka tapauksessa käydä tukalaksi. Jokaisen kolmen sairaanhoitopiirin ja keskussairaalan ykkösprioriteetti on säilyttää nykyinen statuksensa. Tämä on täysin ymmärrettävää, koska saavutetuista asemista ei haluta luopua. Mutta onko nykyisten asemien säilyminen edes teoriassa mahdollista?
Ministeriöstä tulleen tiedon mukaan sote-alueiden rajat lyödään lukkoon jo lokakuussa. Tulossa on siis yksi maamme suurimmista reformeista, joka vaikuttaa aivan varmasti myös muuhun aluehallintoon, jopa verotukseen.
Lain mukaan sote-alueita voi olla enintään 19. Näin moneen sote-alueeseen ei taida uskoa kukaan. Virkamiesselvityksessä sote-alueiden määräksi on ehdotettu 9-12, eli suurin piirtein entisaikojen lääninhallitusten verran.
Toiminnallisesti kolmen pohjalaismaakunnan yhteinen sote-alue olisi luonteva. Myös maantieteellisesti tämä kokonaisuus on jo olemassa. Jako on suunnilleen sama kuin läänijako ennen suurläänejä, nykyiset Ely-alueet sekä Vaasan vaalipiiri. Väestöpohja, noin 440 000 asukasta, on riittävä.
Tämän lisäksi olisimme itse oman sote-alueemme päätöksenteon ytimessä. Päätökset tehtäisiin täällä.
Myös toiminnalliset rakenteet ovat olemassa. Järjestäjänä toimisi suuralue, ja toteuttajana esimerkiksi kolme nykyistä jo olemassa olevaa sairaanhoitopiiriä. Järkevällä yhteistyöllä jokaiselle keskussairaalalla olisi omat vahvuutensa ja painopisteensä. Jos tähän ei päästä, on edessä alueen lopullinen pilkkominen ja kolmen sairaanhoitopiirin jakautuminen kolmeen eri ilmansuuntaan. Tällöin jokainen sairaanhoitopiiri olisi oman alueensa pullonperä ja periferia.
Meillä on nyt historiallinen mahdollisuus olla mukana muutoksessa omilla ehdoillamme, kuskin paikalla. Virkamiespuolella tätä asia on jo käsitelty, mutta poliittinen yhteisymmärrys on puuttunut. Aikaa on vähän, mutta vielä ennättää.
Jos nimi Vaasan lääni tuntuu ahdistavalta, olkoon alueen nimi luontevasti Pohjanmaa. Toivon, että alueen kansanedustajat löytävät asiassa yhteisen sävelen, ja vievät asiaa tiiviissä rintamassa eteenpäin. Nyt tarvitaan vahvaa yhteistä näkemystä oman alueemme etujen ajamiseksi.
Jos yhteisymmärrystä ei löydy, on vaihtoehtona päätöksenteon siirtyminen muiden käsiin. Tämä ei olisi millään mittareilla Pohjanmaan etu.
Marko Heinonen (kok.)
kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja Vaasa