Home / Kolumnit /
Markku Mäntymaa – Haaveet oli jätettävä

Markku Mäntymaa – Haaveet oli jätettävä

Vaasan alueen puolesta puhuminen eduskunnassa on ollut lähtökohtaisesti palkitsevaa työtä, sillä Pohjanmaa on alueena Suomen parhaimmistoa. Vallitsevassa heikossa taloustilanteessa Vaasan alue on ollut ja on edelleen maamme yksi merkittävimmistä taloudellisista vetureista.

Hyvinvointiyhteiskuntamme perustuu siihen, että maassamme on työtä ja että valmistamme maailman parhaita tuotteita. Silloin vienti vetää ja syntyy niitä resursseja sekä työtä, jolla turvaamme Vaasan alueen ja koko maamme hyvinvointia.

Me vaasalaiset teemme oikeita asioita ja tästä on syytä aidosti olla ylpeitä. Sitä suuremmalla syyllä Vaasan aluetta tulee edelleen pitää tarkasti kartalla Arkadianmäellä.

Edustamani puolueen arvot ja teemat eivät ole neljässä vuodessa vanhentuneet. Päinvastoin voin todeta, että nyt jos koskaan tarvitsemme sääntelyn purkamista ja työnteon mahdollisuuksien lisäämistä. Kokoomuslainen politiikka vastaa hyvinvointimme kulmakivien turvaamiseen kaikkein parhaiten.

Liikenne Vaasaan ja meiltä maailmalle ei ole ainakaan vähenemään päin. Jotta Vaasan alue pysyy jatkossakin kilpailukykyisenä, on pidettävä huoli, että logistiikan kapasiteetti vastaa käyttötarvetta.

Merenkurkun liikenne on ollut osa tätä suurta kuviota ja muistan elävästi, kun sain eduskunnan kyselytunnilla vihreätä valoa silloiselta liikenneministeri Kyllöseltä Merenkurkun liikenteen toimintaedellytysten turvaamiseen.

Itselleni tärkeä tällä vaalikaudella tehty päätös oli pääpoliisiaseman sijoittuminen Vaasaan. Walkers-nuorisokahvilan saaminen vanhan poliisitalon tiloihin lämmitti myös mieltäni.

Kansanedustajana olen pannut merkille yhteispelin merkityksen. Sooloilemalla ei eduskunnassa pitkälle pötkitä ja mikäli asioita haluaa aidosti edistää, on pystyttävä luottamaan joukkueen voimaan.

Enkä myös ollenkaan ihmettele, että halutaan hallitukseen. Mikäli jonkin puolueen kannatus ei riitä hallitukseen, niin joutuu yleensä oppositioon ja automaattisesti kauemmas päätöksenteon keskiöstä.

Iskulauseeni on aina ollut: ”Vastuu lähtee siitä, että välittää”.

Nyt olen omakohtaisesti kokenut hyvinvointiyhteiskuntamme turvaverkon toimivuuden. Vakavan sairauden kohdatessa me suomalaiset voimme luottaa siihen, että meistä pidetään huoli parhaalla mahdollisella tavalla.

Keuhkosyöpään sairastuttuani tilanne näytti välillä siltä, että lähtisin ehdolle tulevissa eduskuntavaaleissa. Tilannearviota tehdessäni viime syksynä tulin valitettavasti siihen päätökseen, että haaveet ehdokkuudesta oli jätettävä.

Sairauteeni liittyvien hoitojeni välissä olen käynyt eduskunnassa kokouksissa ja tärkeimmissä äänestyksissä. Olisi kyllä tehnyt mieli palata areenalle täydellä höyryllä, ja tässä yhteydessä muistelen keväisen jalkapallokentän uuden nurmen tuoksua ja siihen liittyvää tunnetilaa.

Jokainen meille annettu päivä on tärkeä ja arvokas – käytetään niitä viisaasti ja hyvin.

Tavataan turuilla ja toreilla. Lämmin Kiitos!

Markku Mäntymaa (kok.)

ätettäväKansanedustaja Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa