Liikunnan iloa

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkisti kansalliset liikkumissuositukset lapsille ja nuorille 7.4.2021. Kaikille 7–17-vuotiaille suositellaan monipuolista, reipasta ja rasittavaa liikkumista vähintään 60 minuuttia päivässä yksilölle sopivalla tavalla, ikä huomioiden

Suositusten mukaan runsasta ja pitkäkestoista paikallaanoloa tulisi välttää. 

Uusien kansallisten liikkumissuositusten toteuttamista tukee omalta osaltaan myös suomalainen koululiikunta, jolla on erityinen tehtävä kasvattaa lapsia ja nuoria liikkumaan ja liikunnan avulla.

Koululiikunnan tehtävä

Suomessa on tunnistettu valtakunnallinen huoli lasten ja nuorten yleisen liikunta-aktiivisuuden vähenemisestä. Nuorten liikkumisessa tapahtuu muutoksia erityisesti murrosiän edetessä, jolloin liikunta-aktiivisuus tyypillisesti vähenee. Yhä tärkeämpään rooliin on nousemassa se, miten liikunta tukee lapsen ja nuoren monipuolista kasvua ja kehitystä sekä edistää hänen kokonaisvaltaista hyvinvointiaan ja oppimista.

Yksi nykypäivän koululiikunnan keskeisimmistä tavoitteista on oppilaiden sisäisen liikuntamotivaation vahvistaminen. Tähän pyritään synnyttämällä myönteisiä kokemuksia ja vahvistamalla oppilaiden omaa pätevyydentunnetta liikkumisessa. Erilaiset liikuntatehtävät, -muodot ja -lajit nähdään toiminnallisina välineinä, jotka edesauttavat opetukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamista.

Liikunnanopetuksen tavoitteet ja sisällöt jaetaan fyysisen, sosiaalisen ja psyykkisen toimintakyvyn osa-alueisiin. Liikuntaoppiainetta ei voida enää nähdä pelkästään liikuntataitojen ja fyysisen kunnon kohottamisen paikkana. Koululiikunnan tavoitteena on monipuolinen toimintakyvyn vahvistaminen, mikä auttaa oppilaita luottamaan itseensä ja selviämään erilaisista arkielämään kuuluvista toiminnoista. Se antaa myös pohjan liikunnasta nauttimiselle – harrastipa sitä vaikkapa omin päin, kaverien kanssa tai urheiluseuran tarjoamassa toiminnassa.

https://www.oph.fi/fi/blogi/liikunnan-ilosta-syntyy-liikunnallinen-elamantapa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa