Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Esimiehen tehtävä on löytää nuoren potentiaali

Esimiehen tehtävä on löytää nuoren potentiaali

Jos ennen on tuntunut olevan esimiehiä, joilla on ollut iso auktoriteetti ja työntekijöiden kunnioitus heitä kohtaan on sisältänyt ehkä jopa pelon vivahteita, on esimiehen roolina nykyään toimiminen enemmänkin suunnannäyttäjänä.

Esitämme esimiehille toiveen: teidän tulisi keskittyä erityisesti nuoren potentiaalin löytämiseen tunnistamalla ne pienetkin yksityiskohdat, joilla on vaikutusta nuoren motivaatioon ja työuraan (Salin, 2017). Tämä hyödyttää nuoren lisäksi yritystä, sillä hyvä johtaminen parantaa yrityksen kilpailukykyä.

Nuoren perehdytykseen tulisi panostaa, sillä työyhteisöön sopeutuminen vaikuttaa merkittävästi tulokselliseen työskentelyyn sekä työn mielekkyyteen. Esimies, joka pystyy vaikuttamaan organisaation yhteishenkeen, auttaa nuorta työyhteisöön sopeutumisessa. Ylipäätänsä esimiehen käytöksellä voi olla huomattavaa vaikutusta siihen, miten nuori mieltää kyseisen alan ja suunnittelee omaa työuraansa. On tärkeää muistaa, ettei koskaan voi tietää, mitä nuoresta vielä ehtii uransa aikana tulla. Hänestä voi tulla esimerkiksi organisaation kannalta tärkeä yhteistyöhenkilö, jolloin olisi suotavaa, että esimiehen yhteistyökykyisyydestä on jäänyt hyvä vaikutelma.

Työyhteisöön sopeutumisen kannalta koemme merkittäväksi tekijäksi erityisesti avoimen ilmapiirin, jotta nuori kokee voivansa puhua myös ongelmista esimiehelleen. Esimiehen tulisikin varata keskusteluun aikaa, sillä näistä keskusteluista voi nousta esiin sellaisia asioita, jotka vaikuttavat vaikka koko tiimiin, saati sitten koko organisaatioon – usein tuore silmäpari voi havaita puutteita asioissa, joissa rutinoitunut työntekijä ei näe ongelmia. Yleisesti palaute ja ohjaus on erityisen tärkeää uraansa aloittelevalle nuorelle työntekijälle, joka on vastuussa ensimmäisistä

https://blogs.univaasa.fi/suuntavilkku/2020/12/10/esimies-tehtavanasi-on-loytaa-tyouraansa-aloittavan-nuoren-potentiaali/ työtehtävistään.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa