Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Liikkuvan koulun tavoitteena on kehittää opetuskulttuuria toiminnallisemmaksi

Liikkuvan koulun tavoitteena on kehittää opetuskulttuuria toiminnallisemmaksi

Liikkuva koulu hanke sai 40 000 euroa

Vaasan kaupunki on saanut Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolta 40 000 euron avustuksen Liikkuva koulu –hankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on kehittää koulujen opetuskulttuuria toiminnallisemmaksi, oppimisympäristöjä aktiivisemmiksi sekä lisätä oppilaiden osallistumista toimintaan.

Vaasalaisissa kouluissa otetaan hankkeen myötä käyttöön toiminnallisia opetusmenetelmiä, hyödynnetään opetuksessa kaikkia koulun sisätiloja ja lähiympäristöä sekä edistetään välitunti- ja koulumatkaliikuntaa.

       Tavoitteena on lisätä toiminnallisuutta välitunneille ja oppitunneille sekä harrastusmahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen, kertoo liikuntakoordinaattori Jaakko Saarinen.

Hankerahoituksen avulla opettajille järjestetään koulutuksia toiminnallisesta oppimisesta, kuten esimerkiksi luonnossa tapahtuvasta oppimisesta. Myös oppilaita koulutetaan koulujensa aktiivisiksi toimijoiksi.

       Oppilaita koulutetaan vertaisohjaajiksi välitunneille ja koulujen liikunnallisiin tapahtumiin. Oppilaat otetaan myös mukaan liikunnallisten toimenpiteiden suunnitteluun ja toteutukseen, kertoo luokanopettaja Sanna Laulaja, joka toimii Vaasan Liikkuva koulu –koordinaattorina.

Seisomapulpetteja kokeillaan

Koulutiloja muutetaan viihtyisimmiksi ja toiminnallisemmiksi erilaisten kalusteratkaisujen avulla. Käytäville hankitaan muun muassa seinäkiipeilyotteita ja lattiateippauksia.

Muutamiin luokkiin hankitaan seisomapulpetteja ja erilaisia työtuoleja. Uusista ratkaisuista kerätään kokemuksia, jotta kouluihin osataan jatkossa tehdä hyviä kalustehankintoja.

Vaasa on ollut mukana Liikkuva koulu -hankkeessa vuodesta 2010 alkaen. Tänä aikana on luotu toimiva Action-toimintamalli, joka liikuttaa oppilaita kaikissa vaasalaisissa kouluissa välitunneilla sekä aamu- ja iltapäivätoiminnassa.

Uuden hankkeen myötä pyritään lisäämään yhteistyötä myös seuratoimijoiden sekä kaupungin kulttuuri- ja terveystoimen kanssa.

Suunnitteilla on muun muassa urheiluseurojen järjestämää liikunnallista harrastustoimintaa kouluaikana, sirkuksen, akrobatian ja ilmaisutaidon lisääminen osaksi liikuntakerhoja ja välituntitoimintaa, koulujen piha- ja seinämaalauksia, kuntosaliryhmiä vähän liikkuville yläkouluikäisille sekä ohjausta tietokoneluokkien ergonomiaan.

Susanna Saari

Kuva:  kuvituskuva/vaasalaisia.info

 

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa