Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Liikennevalot Melaniemelle adressi Vaasa 2013

Liikennevalot Melaniemelle adressi Vaasa 2013

Melaniemeläinen perheenäiti Jaana Rapo on yksi niistä lukuisista alueen asukkaista, jotka haluavat liikennevalot Melaniementielle Kaarnatien ja Pihkatien väliselle osuudelle kohtaan, jossa on Melaniementien ylittävä suojatie. Melaniementien ylitys on vaarallinen jo aikuisellekin valoisaan aikaan, saatikka yksin kulkevalle lapselle syyspimeällä. Asiam puoleasta on meneillään adressi.

Liikennevalot Melaniemelle
allekirjoita kansalaisadressi

Melaniemen kaksi leikkipuistoa, liikuntakenttä, luistelurata sekä pulkkamäki sijaitsevat kaikki Itä-Melaniemen puolella. Myös lasten ystäväpiirit ovat muodostuneet siten, että kavereita asuu sekä Itä- että Länsi-Melaniemellä ja Melaniementietä on tällöinkin ylitettävä.

Melaniementien pituus ABB:ltä Lidl’lle on yhteensä 1,6 kilometriä ja koko matkalla ei ole ainuttakaan hidastetta. Ajonopeudet nousevat tällä tieosuudella välillä huomattavan suuriksi ja henkilöautot ohittavat usein toisiaan kovaa ajaen. Tiellä on myös paljon paikallis- ja raskasliikennettä. Esitys tullaan toimittamaan Vaasan kaupungin tekniselle lautakunnalle kevään 2013 aikana.

Jaana Rapo kirjoittaa

”Itselläni on eskari-ikäinen tyttö joka aloittaa syksyllä koulun, mutta koulupaikka on vielä avoin. Vielä ei tiedetä lähetetäänkö Melaniemellä asuvat ekaluokkalaiset jo nyt täysinäisen Huutoniemen koulun sijasta Vanhan Vaasan kouluun. Idea adressiin lähti siitä, kun pari muuta eskarilaisäitiä puhuivat minulle tulevien ekaluokkalaisten koulumatkasta ja siitä, kuinka vaarallinen Melaniemen tien ylitys pikkukoululaisille on juuri aamun työmatkaliikenteen aikaan.

Tästä sain innoituksen adressin keräämiselle, että me todellakin voimme tehdä asialle jotain jopa ennen koulupolun alkamista! Toivomme saavamme liikennevalot hillitsemään hurjaa ajoa, mutta jo hidastekin auttaisi asiaa.

Tänään (10.04. 2013) kaksi eskarilaista – joista toinen on tyttäreni – jakoi Itä-Melaniemen kaikkiin postilaatikkoihin adressista kertovan mainoksen ja huomenna on jakovuorossa Länsi-Melaniemi. Tulevat koululaiset olivat asiasta ja tekmästään työstä erittäin innoissaan.

Matkalla he juttelivatkin muutamalle aikuiselle, kuinka "me tahdotaan turvallisempi koulutie ja kun kaikki leikkikentätkin on toisella puolen.." He itse ymmärtävät asian tärkeyden ja tekevät työtä tämän asian eteen.

Allekirjoita adressi
http://www.adressit.com/liikennevalot_melaniementielle

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa