Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Unto Rehvonen alias taidemaalari Aleksanteri Salsa

Unto Rehvonen alias taidemaalari Aleksanteri Salsa

Vaasassa asuva harrastajamaalari Unto Aleksanteri Rehvonen alias
taiteilijanimimerkki Aleksanteri Salsa on syntynyt Jokioisissa 27. 02.
1940. Rehvonen muutti Turkuun v. 1945, missä asui aina vuoteen1996,
jolloin muutti vaimonsa kanssa Vaasaan.

Harrastajamaalari Aleksanteri Salsa

Rakennus ja remonttimieahenä eläntonsa hankkinut Rehvonen tutustuo joskus 80-luvulla taiteilija Jarkko Peltoseen hänen asuntoonsa tehdyn remontin yhteydessä.

Miehet ystävystyivät ja Rehvonen ryhtyi ensin seuraamaan Peltosen työskentelyä ja sitten maalaamaan myös itse Peltosen opastuksella. Peltonen harkitsi "salanimen" ottamista. Nimi olisi ollut "Salsa". Jostain syystä nimi ei kuitenkaan kelvannut ja Rehvonen päätti ottaa nimen itselleen.

Unto Aleksanteri Rehvonen on koko elämänsä ajan ollut kiinnostunut öljymaalauksesta. Ennakkoaavistus tulevasta ei – mutta joskus 1970-luvulla Rehvonen hakautui kultaajamestari Tauno Aikion oppiin koristeraamien tekemsessä.

-Innostuin niin, että kävin Taunon luona puolen vuoden aikana lähes joka päivä oppia saamassa, muistelee Rehvonen.

Unto Aleksanteri alias Aleksanteri Salsa arvioi maalanneensa runsaat 100 teosta viimeisten 15 vuoden aikana. Harrastus jatkuu.

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa