Home / Kolumnit / Korjaantuuko vääryys toisella vääryydellä

Korjaantuuko vääryys toisella vääryydellä

Vääryydellä toista vääryyttä korjaamaan

Meillä Vaasassa on toimiva kaksikielisyys. Asiakaspalvelijat kaupoissa, Radio Vaasa, Sportin pelien kuulutukset ja kannatuslaulut, kaikilla ruotsin ja suomen kieli ovat käytössä sopivasti sekoitellen tarpeen mukaan. Tätä ei muualla Suomessa ymmärretä, emmekä me täällä helposti ymmärrä miten muu Suomi suhtautuu ruotsin kieleen.

Ainut kosketus monilla suomalaisilla ruotsin kieleen on pakkoruotsi, ei koskaan elävänä, puhuttuna kielenä. Tämä aiheuttaa, aivan oikeutetusti, tympeyttä koko kieltä kohtaan. Muistan hyvin kuinka intissä ollessani olin vaihtanut radiokanavaa etsien musiikkia, mutta kun kappaleen loputtua kuuluikin juontajan puhumana ruotsin kieltä, se oli tupakaverille suuri kauhistus. Äkkiä toinen kanava!

Silloin se nauratti, mutta vasta viime aikoina olen käsittänyt, kuinka yleinen tuo asenne on. Pakkoruotsin aiheuttamat arvet ovat syviä. Tämä heijastuu tietysti myös poliittisiin puolueisiin. Nyt kun RKP on vihdoinkin saatu ulos hallituksesta, heilahtaa heiluri toiseen suuntaan. RKP on pitänyt ainoastaan ruotsinkielisten puolta, ja onnistunut siinä turhankin hyvin.44

On lakeja ja muita järjestelyjä, joita ei ole koskaan ollut kiire korjata tasapuoliseksi, koska on ajateltu, että näin paremmin palvellaan omaa eturyhmää. Esimerkkeinä ainakin pakkoruotsi ja erikielisten koulujen yhteistyön estäminen. Nämä asiat eivät auta ruotsinkielisiä suomalaisia, vaan turhaan lisäävät jännitettä kieliryhmien välillä. Nyt kun vastareaktio tapahtuu, nähdään kaikki maininta ruotsin kielestä vain punaisena vaatteena.

Olemme yrittäneet perustella Vaasan keskussairaalan tärkeyttä sillä, että se on aidosti kaksikielinen, ja sitä asiakkaat tarvitsevatkin. Mutta: Vaasan ulkopuolella se ei ole peruste sairaalan säilyttämiselle, päinvastoin. Tietenkään Vaasan keskussairaalan uhkaaminen ei mitenkään korjaa pakkoruotsin takia tapahtuneita vääryyksiä, mutta tunne voittaa järjen.

Olen tähän asti ollut epäileväinen, onko kuntaliitoksissa yleensäkään mitään järkeä, mutta riippumatta siitä, miten soteuudistus todella tullaan toteuttamaan, näen nyt, että Vaasan seutu voi ajaa alueen yhteistä etua vain olemalla mahdollisimman suuri kunta.

LAURI KARPPI (ps.)

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa