Home / Kolumnit / Kim Berg – Valinnanvapauden lisääntyminen on kannatettava tavoite

Kim Berg – Valinnanvapauden lisääntyminen on kannatettava tavoite

Soten alkuperäiset tavoitteet muistettava

Lausuntokierroksella oleva sote-uudistus tulee toteuttaa pitäen tiukasti mielessä uudistuksen alkuperäiset tavoitteet. Uudistuksen tulee kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palveluiden yhdenvertaisuutta ja saatavuutta sekä hillitä kustannuksia. Uudistuksen mielestäni kaikkein tärkeintä tavoitetta, sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatiota, ei tule myöskään unohtaa!

Kansalaisten valinnanvapauden aito lisääntyminen on kannatettava tavoite. Valinnanvapaus ei saa kuitenkaan lisätä terveyseroja eikä kasvattaa kustannuksia!

On erityisen tärkeää, että valinnanvapauden yhteydessä määritellään palvelulupaus, eli mitä palveluita valinnanvapauden piiriin kuuluu ja miten niitä julkisin varoin kustannetaan.

Valinnanvapaus ei saa myöskään johtaa henkilöstön kannalta jatkuvaan epävarmuuteen ja työehtojen polkemiseen kilpailuttamisten ja jatkuvien työnantajavaihdosten muodossa!

Hallituksen esitysluonnokseen kirjattu palveluiden yhtiöittämisvelvoite merkitsee henkilöstön kannalta väistämättä lisääntyvää epävarmuutta työsuhteiden jatkuvuudesta.

Riskinä yhtiöittämisessä on, että sote-henkilöstö joutuu hakemaan ”omaa työtään” jatkossa toistuvasti ja työsuhteen ehdot heikkenevät aina muutostilanteissa.

Koska yhtiöillä ei käytännössä tule olemaan juuri muuta rahoituskanavaa, kuin valtion maakuntien kautta yhtiöille ohjaama rahoitus, on yhtiöiden mahdolliset talouden tasapainottamistoimet todennäköisesti toteutettava aina henkilöstökustannuksia leikkaamalla. Yhtiöittämisen piilotavoite tai sivutuote ei saa olla säästöjen hakeminen henkilöstön työehdoista!

Liikkeenluovutussäännösten noudattaminen tulee taata myös yhtiöittämisten jälkeisissä kilpailutuksissa. Liikkeenluovutussäännösten voimassaolo ei voi päättyä vuoteen 2020, vaan liikkeenluovutusperiaatteita on noudatettava koko sote-prosessin läpiviennin ajan.

Hallituksen esitys ensihoitokeskusten keskittämisestä sote-yhteistyöalueille ei ole kannatettava asia. Ensihoidon järjestäminen ja vastuu pelastuslaitoksineen tulee seurata maakuntajakoa.

Maakunta on riittävän suuri pohja asianmukaisille ja kustannustehokkaille palveluille. Maakunnilla tulee olla mahdollisuus päättää hoitokokonaisuuksista alueellaan, jotta tavoiteltu sote-palvelujen integraatio saavutetaan.

Täyden palvelun päivystävän sairaala on ensiarvoisen tärkeä asia Pohjanmaalle!

Myös Pohjanmaan maakunnan kansalaisille tulee turvata perustuslain mukainen oikeus hoitoon omalla äidinkielellä. Pohjanmaa on ainut maakunta Manner-Suomessa missä ruotsi on väestön enemmistökieli. Tämä on asia mikä on ehdottomasti huomioitava sote-palveluverkoston suunnittelussa.

Olemassa olevana riskinä näen jo tässä vaiheessa Vaasan keskussairaalan ammattitaitoisen henkilökunnan menettämisen muutospaineessa. Koulutettu henkilökunta suuntaa joko ulkomaille tai siirtyy pois paikkakunnalta jo ennen varsinaisia muutoksia.

Myös alan vaihtaminen on joidenkin hoitoalan ammattilaisten ajatuksissa.

Sote-uudistus on historiallisen suuri muutosprosessi, jossa ravistellaan rakenteet ja rahoitus sekä uudistetaan palvelut asiakasnäkökulma edellä. Se on myös suurin liikkeen luovutuksella toteutettu henkilöstön siirto ikinä.

Uudistuksessa pitää kuunnella (ja uskoa) asiantuntijoita, ottaa henkilöstö aidosti mukaan, varmistaa hyvä johtaminen, tehdä kunnolliset vaikutusarviot ja viedä uudistus maaliin pitkäjänteisesti, tarvittaessa vaikka vaiheittain.

Henkilöstön edustajille on taattava riittävästi paikkoja uudistusta valmisteleviin alueellisiin työryhmiin sekä riittävästi ajankäyttöä, jotta osallistuminen on käytännössä mahdollista.

Jotta henkilöstö on motivoitunut työskentelemään uusissa organisaatioissa ja suuressa muutospaineessa, on työnteon edellytysten oltava kunnossa. Palkkaus on yhdenmukaistettava viipymättä uusissa työnantajaorganisaatioissa, sillä palkkaerot syövät henkilöstön motivaatiota ja vähentävät työntekijöiden sitoutumista työhön.

Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistus tulee ennen kaikkea toteuttaa siten, että ammattitaitoinen henkilöstö saadaan jatkossakin pysymään sosiaali- ja terveysalan palveluksessa!

KIM BERG

Tehyn pääluottamusmies

Vaasan sairaanhoitopiiri

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa