.Uusi ulottuvuus nettiradioihin voit suunnistaa hiirellä ja hiiren rullalla zoomata karttaa jonka alueelta haluat nettiradiota kuunnella
Radiokanavat eivät enää ikinä lopu kesken! Upea nettiradiosovellus ihastuttaa ja koukuttaa"Keskiviikko 14.12.2016 klo 21.18
Radio Garden -sivusto kokoaa yhteen paikkaan liveradiolähetyksiä ympäri maailman.
Maapallon radiokanavat löytyvät nyt yhden sivuston alta.
Helpon käyttöliittymän ansiosta radiokanavaa voi etsiä sijainnin perusteella.
Sivustoa ylistetään sosiaalisessa mediassa."

Radiokanavia voi nyt kuunnella kätevästi digitaalista maapalloa pyörittelemällä
"Enää ei tarvitse miettiä, millä kappaleella esimerkiksi Timbuktussa käynnistetään aamutoimet radiojuontajien vitsien kera. Tiistaina julkaistulla Radio Garden -sivustolla pystyy nyt kuuntelemaan radioasemien livelähetyksiä reaaliajassa missä päin maailmaa tahansa. Sivusto on tehty hollantilaiselle Sound and Vision -tutkimuslaitokselle."

"Sivuston grafiikkana on maapallo, jossa on pieniä neonvihreitä pisteitä radiokanavien merkkeinä. Maapalloa pystyy pyörittämään ja hiirtä rullaamalla voi loitontaa ja lähentää näkymää. Klikkaamalla vihreää aluetta kartalla pystyy kuuntelemaan käynnissä olevia radiolähetyksiä. Mieleisensä kanavan voi valita listasta, jossa kerrotaan jokaisen radioaseman nimi, mikäli niitä sattuu olemaan monta samassa maailmankolkassa. Sovellus kertoo myös kunkin maan nimen, kaupungin nimen sekä kellonajan. Kuulija pääsee siis kärryille myös siitä, ollaanko parhaillaan tekemässä esimerkiksi aamu- tai iltalähetystä.
Sovellus mahdollistaa hyvinkin erikoisten puskaradioiden kuuntelun. Sovelluksen parissa voi hurahtaa hetki jos toinenkin, sillä maailmankartalta löytyy aika monta radiota vaikkapa vaihtoehdoiksi perinteisille kotimaisille radiolähetyksille."
http://www.iltalehti.fi/viihde/201612142200040773_vi.shtml.