Vaasalaisia.info - keskustelut
Vaasa ja ympäristö => Sekalaista keskustelua => Topic started by: Toope on 16. 09. 2005 09:09
-
Mieli vaihtuu iän mukana
Minulla ei ole minkäänlaista musiikillista koulutusta. Olen musiikin kuluttaja, kuuntelija. Ensimmäiset musiikkielämykseni sain kun kuuntelin lapsuudenkodissani radiosta "Lauantain toivottuja". Ensimmäisen grammarin sain 7-vuotiina. Siitä alkoi pitkä iskelmamusiikin vaihe elämässäni.
Jossakin vaiheessa kyllästyi täydellisesti iskelmämusiikin ennakoitavuuteen ja tylsään toistoon ja ryhtyin kuuntelemaan ja keräämään jazzia. Tämä vaihe on edelleen päällä, joskin vaimentumaan päin-
Siinä neljänkympin kieppeissä kiinnostui ns. klassisesta musiikista - lähinnä kamarimusiikista ja erityisesti barokkimusiikista. Suuret sinfoniset teokset eivät vieläkään jaksa kiinnostaa mutta kyllä kaikki "solo-esityksistä oktetteihin" eli siis pieneimuoisempi klassinen musiikki.
Vielä täytyy tunnustaa, ett kuuntelen ns. "kevyttä klassista". Kuulun niihin todellisten asiantuntijoiden halveksumiin musiikinystäviin, jotka ensimmäisena kuuntelevat sen kauniin adagion ja hitaan largon ja sitten vasta loput.
Minulle musiikki on jokapäiväistä elämää. Kuuntelen musiikkia keskittyneesti joka päivä 20 min - tunnin ajan. Tunnen selvästi kuinka musiikki auttaa minua kokoamaan itseni. Musiikilla on minullae selkeästi terapeuttinen merkitys.
Olen myös lakannut lukemasta säveltäjäelämäkertoja ja teosanalyysejä. Nykyisin muistan, että sellaisen ja sellaisen levykannen omaavalla cd:lla kolmas raita on se, jonka juuri nyt haluan kuulla.
-
Kyllähän se totta on. Minulla ainakin ensin olivat ihanat lastenlaulut, jotka muistaa vielä vanhanakin ja sitten kasvamisen myötä siirryin automaattisesti maailman musiikkiin. Sen tiedän vanhempieni kertomusten perusteella, että minulle soitettiin klassista musiikkia (Mozart, Chopin, Beethoven, Antonio Vivaldi) sekä jazzia että bluesia.
Vanhemmillani on samanoloinen musiikkimaku kuin sinulla Toope.
Itse kuuntelin nuorena lähinnä poppia, sillä kappaleiden kertosanat olivat helpot muistaa ja laulaa yhä uudestaan ja uudestaan. Siihen kyllästyin kolmen vuoden kuuntelemisen jälkeen.
Vaihdoin rockkiin. Se iski oikein kunnolla ja tunsin itseni selvästi muita kypsemmäksi, kun kuuntelin rockkia. Olen hyvin musikaalinen ihminen: soittanut pianoa melkein 10 vuotta, säveltänyt siinä ohessa, laulanut sitäkin kauemmin, mutta siltikään en ole musiikin teoriaan ole oikeastaan koskaan perehtynyt.
En ole koskaan ollut kiinnostunut iskelmästä saati sitten klassisesta musiikista.
Hardrock tuli kuvioihin kun olin 13-vuotias ja seuraavaksi heavy. Yhdessä vaiheessa en edes voinut kuvitella kuuntelevani mitään muuta kuin heavyä. Kaikki muu musiikki oli liian hempeää, huonoa, kevyttä ja yksinkertaisesti ällöttävää. Heavymetal musiikki on suuri rakkauteni edelleen, mutta olen jo kasvanut tuon ällötysvaiheen ohi.
Nyt kuuntelen myös esim. irlantilaista kansanmusiikkia (kelttimusiikkia) ja sitä ihanampaa saa hakea kaukaa, sekä Semmareita (Seminaarimäen mieslaulajat), jotka ovat vokaalimusiikkiyhtye. He eivät käytä musiikkissaan instrumentteja, vaan tekevät omalla äänellään kappaleiden taustamusiikin. Ja noiden lisäksi kuuntelen klassisen musiikin suuria nimiä ja heidän ihania sävellyksiään. Ne ovat kieltämättä inspiroineet minua.
Mieli on muuttuva olio ja näin voin puhua siitä kokemuksella.:D
Terveisin,
Serene
-
Lyhyesti: Kaikkea. :)
-
Leena Hallasmaa nostaa esille mielenkintoisen kysymyksen musiikkimausta. Säilyvätkö lapsuuden musiikkielämykset läpi elämän vai muuttuuko maku matkan varrella?
-
Muuttuu ja ei muutu. Love Storya en ole juurikaan kuunnellut 30 viimeisen vuoden aikana. Murrosikäisenä aloin kuuntelemaan Bowien musiikkia, jota kuuntelen yhä, etenkin vanhempaa tuotantoa Space Oddity herättää tunteita edelleen.
Soitin klassista kitaraa vielä lukioikäisenä. Siitä alkoi myös "kulturellimman" musiikin kuuntelu. Vaikka levykokoelmastani 99% kattaa kriteerin rock musiikkii, omistan jonkin verran myös klassisen musiikin äänitteitä. Aikoinaan en tosin voinut kuvitellakaan kuuntelevani oopperaa, mutta nyt voin ja niin teenkin, tosin Salome on edelleen boikottilistalla. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri tuli aikoinaan tutuksi, koska hyvä ystäväni soitti 2. viulua ko. orkesterissa. Olen hankkinut orkesterin levyttämän Bachin kantaatteja solistina Monica Groop. Musiikki on äärimmäisen kaunista.
Kuuntelen pääosin siis vanhempaa rock-musiikkia, mutta en ylenkato uudempaakaan vanhenevien rockmuusikoiden esittämänä. Viikonlopun uutisenahan vanhenevien rock-muusikoiden suuri nykysuosio oli Hesarissakin.
Musiikki on paljolti mielialakysymys. Joskus on mahdotonta ajatella kuuntelevansa jotain tiettyä artistia tai levyä. Rajumpaan hatutukseen auttaa silloin Metallica ja pienempinä annostuksina esim. Limp Bitzkit (tulikohan se nyt oikein). Oikeastaan vain erilaiset poikabändit yms. idolibändit jääneet satunnaisesta syystä väliin. Samoin on ollut fyysiojazzin laita, joka ei oikein herätä minussa reaktioita.
-
Kun omassa kodissa poika rämpyttää kitarallaan omia hevivingutuksiaan ja tyttö paukuttaa pianolla myös omia juttujaan, alkaa pohtia mikä merkitys musiikkimaun muotoutumisessa on ns. ulkomusiikillisilla asioilla.
Keskustelut perheen lasten kanssa ovat saaneet minut vakuuattuneeksi siitä, että kaveriporukka, nuortenlehdet, tv:n musiikkikanavat - kaikki nämä - vaikuttavat 99-prosenttisesti musiikkimaun muotoutumiseen. Se loppu 1-prosenttia on sitten sisäsyntyistä.
Tosin tämä prosenttiluku saattaa kasvaa ajan myötä kun em. taustavaikuttajilla ei ole enää sellaista otetta kuin se on kasvavaan ihmiseen.
-
Jostakin sitä on alettava. Moniin kappaleisiin liittyy myös muistoja; rakastumisia, eroja, yhteisiä hetkiä, erilaisia tapahtumia.
Itse asiassa ensimmäisiä äänilevyjä, joka kokoelmistani löytyy on Eveliinan single. Korvissani kaikuu vieläkin laulu Koivuun oksaaan koo-o-oorkeaaalle teeeki peippo pesän. Levyä soitettiin isän Amerikasta tuomalla levysoittimella.
Tulipa mieleeni klassinen kysymys. Mitkä kymmenen levyä ottaisit mukaan autiolle saarelle? Mitkä ovat ne tärkeimmät levyt, joita jaksaisit kuunella mahdolliseen pelastumiseesi saakka.
-
Kyllä. Juuri nuo yhdessä koetut hetket, varasinkin nuorempana, merkitsevät paljon oman musiikkimaun muotoutumisessa. Minulle Mayallin brittiblues ja muutamat kuuntelukerrat läheisen ihmisen kanssa ovat olleet merkittäviä asioita oman musiikkimakuni muotoutumissa aikoinaan.
Palaan kuitenkin vielä asiaan ulkomusiikilliset asiat.
Erityisesti nämä vaikuttavcat aikuisen ihmisen asenteissa esimerkiksi klassista musiikkia kohtaan. En kovin mielelläni, en aikanaa tuntemattomassa seurueessa, sano kuuntelevani klassista musiikkia. Minä nimittäin pelkään leimautuvani snobiksi. Sellaiseksi pikkusormi sirosti koukussa musiikkia kuuntelevaksi teeskentelijäksi.
-
Mielestäni musiikissa ei ole olemassa mitään absoluuttista totuutta – ehdotonta nollapistettä, jonka yläpuolella kaikki on hienoa ja hyväksyttävää ja alapuolella huonoa ja hyljeksittävää. Musiikissa asian ydin on sen kokemisessa. Eri ihmiset vain kokevat eri musiikinlajit eri tavalla. Hienoa on kuinka länsimaisen sävelasteikon seitsemällä nuotilla sekä eri tahtilajeilla saadaan aikaan erityyppistä musiikkia.
Totta on Toopen mainitsemat ulkomusiikillisten seikkojen vaikutus nuoressa matkalla musiikin maailmaan. Idoliartistit sekä bändit ovat niistä hyvä esimerkki. Näitä on ollut aina, kuten esim. Elvis (josta en kauheesti välitä) sekä The Beatles aikoinaan. Toisten musiikki jää elämään, toisten merkitys populaarimusiikin historiassa jää triviaaliksi. Itsekin saksin Suosikista niiden ihailemieni artistien kuvia talteen. Kellastuneet kuvat ovat vielä tallella laatikossa huvilalla.
Kun huomio kiinnittyi enemmän artistien ulkoisesta ihailemisesta musiikin kuunteluun ja tekstien sisältöön ja lukemakseni lehdeksi vaihtui Soundi, jaksoin opiskella eri bändien koostumuksia eri aikakausina. Samaan vaiheeseen liittyi myös Radio Vaasan Rokkiproffa kilpailu, jossa loppukilpailussa hävisin Niemen Ilelle viimeisessä kysymyksessä.
Nykyisin nimetkin ovat jääneet merkityksettömiksi. Ehkä siksi, että muistettavaa on niin paljon. Oman ajanhallinnan lisäksi on muistettava neljän lapsen harrastukset viikoittain, vanhempainillat, hammastarkistukset yms. lapsiperheen arkeen liittyvää sekä saada kaikki tuo sopimaan yhteen vielä puolison menojen kanssa.
Musiikista on toisaalta tullut kertakulutustavaraa: muutamaa kappaletta soitetaan radion eri kanavilla niin kauan, että kuulijoiden mitta täyttyy. En juurikaan kuuntele radiota em. syystä, koska musiikin kuuntelu on minulle tietoinen valinta. Hyvienkin levyjen hinta laskee muutamassa kuukaudessa roimasti. Eipä silti, niinhän saa kokoelmiaan täydennettyä edullisesti.
-
Kymmenen levyä autiolle saarelle... ehkä mä kuuntelisin siellä iiiihan rauhassa klamydiaa, eikä mulla si taitais olla kiire sieltä sitten enää mihkään.
-
Johan myrkyn lykkäs. Minä ottaisin autiolle saarelle, minkä tahansa seuraavien artistien tai säveltäjien cd levyistä tai biiseistä. Järjestys on mielivaltainen:
1. Miles Davis
2. Fats Waller
3. Teddy Wilson
4. Louis Armstrong
5. Ella Fitzgerald
6. G. Gerswin
7. Anton Vivaldi
8. F. Chopin
9. T. Kärki
10. Villa-Lobos
-
Olen vuosien ajan yrittänyt saada otetta ns. nykymusiikista. Olen lähestynyt aihetta nöyrästi ja monta kertaa setelitukku kourassa, mutta turhaan. En saa minkäänlaista kosketusta ns. nykymusiikkiin. Jopa Anton Webernin sävellykset kuulostavat korvissani, jos ei aivan hälyltä, niin ei ainkaan musiikilta.
Sama koskee Alban Bergiä ja oikeastaan kaikkia heidän jälkeisiään säveltäjiä. Myönnän kernaasti että vika on minussa. Tosin jupisen itsekseni, että miksi minun pitäisi tuhlata aikaani nykymusiikin opiskeluun kun voin kuunnella vanhojen säveltäjien musiikkia opiskelematta ja nauttia heidän sävellyksistään.
Pidättäydyn kovin syvällisistä analyyseista. Lähden omassa musiikin kuuntelussani nautinnosta ja musiikkielämyksestä. Kaikenlainen akateeminwn apuaraha- ja otsarypistelymusiikki tuntuu turhalta. Tarkoitan siis vain henkilökohtaista suhdettani tähän musiikinlajiin,
Minulle musiiikissa on edelleenkin tärkeätä tonaalisuus ja ennakoitavuus, johon kuuluu yllätyksellisyys. Olen jo sen ikäinen että myöskään nykymusiikin sosiaalinen ulottuvvuus, ”ai, etkö sinä pidä nylkymusiikista”, ei millään tavalla hetkauta. Olen aidosti juntti ja hyväksyn sen.
-
1. David Bowie: (Space Oddity tai) Hunky Dory
2. Queen: Platinum Collection
3. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri solisti Monica Groop: Cantates (Bach)
4. Kiri Te Kanawa: Christmas Carols
5. Mozart: Klarinettikonsertto
6. Sibelius: Viulukonsertot
7. Hector: Herra Mirandos
8. John Lennon: Working Class Hero
9. Metallica: Dark Album
10. Neil Young: Harvest
Joiden jättämistä ehkä katuisin:
Stevie Wonder: Songs in the Key of Life
Dire Straits: Brothers in Arms
Bo Kaspers Orkester: Hittills
Elton John: Goodbye Yellow Brick Road
Depeche Mode: Playing the Angel
Al Stewart: The Year of the Cat
U2: Joshua Tree
Bruce Springsteen: River
Joku hyvä Live levy, jolloin tuntisi olevansa ihmisten joukossa
Patti Smith: Easter
Pink Floyd: Momentary Lapse of Reason
Suomen Laulava Lintukirja, koska jostain syystä kuvittelen aution saaren sijaitsevan keskellä Tyyntä Valtamerta
Paul Simon: Greatest Hits
Vanishing Sounds of Great Britain
Valinta on todella vaikeaa, koska näidenkin ulkopuolelle jäi monta tärkeää levyä. Jokainen näsitä kuitenkin on perusteltu omalla tavallaan. Yksi tärkeimmistä levyistä olisi tietysti omien lasten äänistä tehty cd, joka toistaiseksi on vielä tekemättä.
-
- Musiikki on minulle niin laaja harrastusalue kymmenien vuosien aikana, ettei siitä itsessään sen
enempää. Paitsi että ilman monipuolista musiikkia, elämä voisi olla aivan muuta.
- Yksi alue mikä joskus mietityttää, vaikka sen voisi tiedelehdistä lukeakin, on:
Mikä ihmisiä on venyvässä äänessä ja erilaisissa kiekumisissa yleensä alkuajoista lähtien kiehtonut.
- Lähes joka kulttuuri kiekuu ja joikaa puhettaan jollain tavoin yleisnimikkeellä laulu ja jota
myös instrumentit tukevat ja matkivat. Ilmiö on aika psykedeelinen, sillä jos tuo kuvio
ei ole jotenkin hallittu, tai noudata tiettyä kaavaa, on käsite joko: Huonoa musiikkia, tai
hullun kohtaus, esim. ulvonta.
- Ilmiö on todennäköisesti ihmisen eläimeltä matkima. Tästä huolimatta ihminen vieläkin
kummastelee, miksi lehmä lypsää paremmin musaa kuunnellessaan, hurtta rauhoittuu, tai
joikaa musiikin mukana, tai vast.
- Tätä avovaimon kanssa myös naurettiin koiramme demonstroimana jokin aika sitten.
Koska itse olen opetellut eri soittimia laiffini varrella ja pääinstrumentiksi harrastustasolla
on jäänyt erilaiset kitarat, niin olen välillä treenaillut diggaamaani slide kitarointia.
- Jos joku ei tiedä mitä gategoria on, niin se tarkoittaa kitaran soittoa lasi, tai metalliputkella
kieliä liu uttaen ja näin ollen eri pituisten venyvien äänien muodostamisen, eri tyyleillä,
joita on esim. Blues, Rhythm & Blues, tai Country, tai jokin Progempi.
- No biisi alkaa, olkoon vaikka klassinen Rollin & Tumblin / Peruskomppi muistuttaa junan jytkytystä
jonka väliin Choruksena vedellään Slaidilla, siis "putkella" venyvät vauhditukset.
- Muija inhoaa suurinpiirtein sydämen pohjasta tuota Genreä ja varsinkin Shufflena.
- Lapinkoiran korvike, eli hyväntuulensekoitus vetää kroppansa jalkoihini pitkään kylkiasentoon,
jossa vaipuu rentouttavaan koomaan, elintoimintonsa minimoiden. Näin voidaan soitella vaikka
tunnin, toistaen samaa, taikka vaihtaen biisiä, kunhan saundin voluumi, muoto, sekä tyyli
pysyy kuosissa. Kun ja jos homma loppuu, niin alkaa hidas venyttely, sekä ylösnousemus
ja lähtö muihin askareisiin. Vaihtoehtoisesti siirrytään kauemmas tuijottamaan, miksi ehkä
homma lopetettiin.
- Muijan mukaan vaihtoehtoja on 2. Joko musiikki on Kuolettavan tylsää, tai Tajuttoman hyvää.
Joten se menee välittömästi kroppaan, niinkuin muinaisella neekeriskulaajalla Mississipin
suistoalueilla.
- Itse pähkäilisin, että tuo synteettinen joiku hivelee cityhurttamme primitiivisiä, eli alkukantaisia joikha
viettejä, joita se ei välttämättä kuntamme hyyryläisenä muutoin enää tiedosta, kuin
kuudestilaukeavani kautta putken vauhdittamana.
- Eniway, homma näyttää todella rentouttavan koiraa, aivankuin myös omia stailista tulevia
tensionejani, joten ..let`s fly, sky high.
-
Musiikki elää.
Eli siis aikoinaan Hectoria, sitten Henrixä ja tänään ties mitä.
Muistan kun nuoret piikkikikit julkaisivat kirjeenvaihtoon halutaan osastolla Suosikissa: Lempikkiharrastus musiikki, CCR ja Sveet, ei muita.
Noh, tämä on historiaa ja Gary Glitterkin herättää tänä täivänä huomiota maailman lehdistössä vain pedofiili-juttujen muodossa, Michael Jackson asuu Bahrainissa ja Carlos Santana soittaa varmaan pian jo rappareiden kanssa. Maailma muuttuu Eskoseni. Näin myös musiikissa.
Oma herätykseni musiikkiin tuli todellakin vaasalaisen musiikin muodossa. Muistaako joku S.P. Insectin? Matti Järvinen, kitara, Harry Piha, basso ja Seppo Niemelä, rummut. Muistan vielä tänä päivänäkin, kun katsoin Onkilahden yhteiskoulun koululaistansseissa "Viulu-Matin" virtuoosimaista kitarataiteilua teelautasen kokoisin silmin. Matti tekikin sitten itse, myöhemmin – täysin bändin tyylistä eroavan – oman levyn, Matin Levy. Luokittelen tämä levyn tänä päivänä kansallisaarteeksi, joka tulee löytyä jokaisen itseään kunniottavan vaasalaisen levykokoelmasta.
Ensimmäisen oikean konsertin koin Vaasan kaupungintalolla. Wigwam esiintyi uudella kokoonpanollaan, juuri albumin Nuclear Nighclub julkaisun jälkeen. Koin taas uuden herätyksen ja Pekka Reckhardin soundi soi ikuisesti päässäni. Freddie are you ready…
Sitten seurasi aika, jolloin kaikkilla piti olla isot ämyrin olohuoneessa. Minullakin oli julumetut pöntöt ja kaapelit, jotka tuli asentaa siten, että ääni kulki samaan suuntaan, kuin teksti kaapelin kuorissa… Sen mukaan sitten kaikki muutkin vehkeet ja koko kämppä kalustettiin musiikin kuuntelua silmällä pitäen. Yhdessä välissä ei ollut tilaa edes televisiolle. Ja neulat testattiin Eric Kunzellin johtamana, Straussin mahtipontista musiikkia kuunnellen. Niin, ja välissä haikailtiin kevättä, Vivaldin tahdissa. Voe perskeles, miten hieno jakso musiikin maailmassa!
Musiikki herättää muistoja. Jonkun romanssin aikoihin kuunneltiin Daven Lindholmin juttuja ja eräs loppui Ramsteinin konsertin jälkikekkereissä.
Oma musiikillinen pyhiinvaellukseni tapahtui kuitenkin Montreux Jazzissa 1997. Tiesittekö muuten, että Deep Purplen ikivihreä, joka käänteessä kyllästymiseen asti jauhettu "Smoke on the water" sain aikoinaan nimensä Montreuxissa? Bändi asui hotellissa, joka paloi. Aamun valjetessa joku pani merkille järven pinnalla leijuvan savun – Smoke on the water…
Noh, mieleen jäi monta hyvää bändiä, mutta Van "The Man" Morrison, ilmielävänä ja vain parin metrin päästä teki minuun vaikutuksen, joka tulee seuraamaan minua koko loppu elämäni. Samaan kategoriaan voin luokitella Ray Charlesin, vaikka en ole koskaan niin erityisesti hänen tuotantoaan kuunnellut, mutta se on eri asia, kun joku joku panee parastaan Big Bändinsä kanssa ihanteellisissa olosuhteissa. Silloin ymmärtää helposti monen artistin ja taitelijan suuruuden. Suuruuden jota ei ole ennen vain pannut merkille.
Konsterteista on jäänyt mieleen myös Mike Oldfield, joka täytti koko jäähallin musiikillaan. Äänentoisto oli laadultaan täydellinen.
Täydellinen vastakohta oli taas Metallica, joka nosti katon ylös pelkällä energiallaan.
Desibelien maailmanennätyksestä vastasi sitten Motörhead. Paikka oli Q Club, joka paloi vai muutama kuukausi myöhemmin. Rakennettu 1500:e ihmiselle. Motörhead saapui paikalle testaamaan vehkeitään, Eurooppakiertueelle lähtiessään. Kamat oli tietenkin sovitettu 50 000 ihmiselle ja sillee. Koin ensimmäisen kerran elämässäni, miten musiikki tuli kohti, kuin tuuli ja salpasi kaikki aistit. Seuraavana päivänä pääni oli yhtä suljettu, kuin Alko sunnuntaisin. Kahden päivän kuluttua lopetin kysymästä: "Mitä?"
Leena jo mainitsikin ylempänä Stevie Wonderin. Satuin paikalle, kun hän esiintyi vain 3000:e ihmiselle. Wonder hemmotteli siis meidät äänentoistolla, jonka kaltaista en tule todennäköisesti enää koskaan kokemaan. Arvosana: Täydellinen +.
Konsertit ovat muutenkin se ihan oma lukunsa. Eikä ole aina väliä, onko esiintyjä joku märkäkorva, vai rutinoitunut, maihinnousutakkisten hyväksymä taiteilija. Konsertti paljastaa kaiken.
Konsertit ovat konsertteja, mutta bonuksena ovat sitten nämä festarit.
Muistaako joku Tulivuorirokin Lappajärvellä, silloin kun tapahtuma alkoi hengittämään?
Koko juhla eteni tasaisesti, kunnes pääesiintyjä, Remu & Hurriganes räjäytti pankin!
Mieleen on myös jäänyt Elkie Brooks Ruisrokissa, kun hän levitteli murrosikäisen pojan edessä punaisiin sukkiin verhoiltuja reisään. En tainnut olla ainoa, joka tuijotti tätä satumaista olentoa, työkalu räjähdyspisteessä lavan edessä…
Autiolle saarelle? Noh, ottaisin mukaan Viktoria Tolstoyn – White Russian.
Niin, ottaisin kyllä hänetkin mukaani:
http://www.kulturkueche.de/inhalt/musik/img/musik122.jpg
Samaan laukkuun tukkisin myös:
- Jukka Tolonen – Koko tuotanto.
- Dave Lindholmin boxi – Sitähän se kaikki on.
- Ron Sexsmith – Ron Sexsmith.
- Matti Järvinen – Matin levy.
- Wigwam – Being.
- Pekka Pohjola – Pihkasilmä Kaarnakorva.
- Metallica – Master of Puppets.
- Mike Oldfield – Tubular Bells.
Ottaisin mukaan myös tuulivoimalla käyvän generaattorin, television ja dvd:n, jotta saisin katsoa Steve Vai – Live at Astroria London ja Joe Satriani – Live in San Fransisco.
Jukka Tolosen tuotantoon tutustuin jo Tasavallan Presidentin aikoihin. Pressasta en tosin niin välittänyt, vaan luokittelin se hommaksi, jota oli kiva harrastaa itse, mutta tylsää katsella sivusta, kuin käsipallo…
Tästä muistuu mieleeni eräs hauska juttu, ajanjaksosta, joka oli täynnä Bluesia, jota myös Jukka Tolonen on harrastanut paljon viime vuosina.
Eräs ystäni on vannonut varmasti koko elämänsä Sven Zetterbergin nimeen. Tiedät, ruotsalaisten lahja Bluesille. Kitaristi ja valkoinen neekeri. Minä taas löin nyrkkiä pöytään Jukka Tolosen tekniikkaan ihastuneena myös hänen Blues-juttuihinsa vedoten. Emme päässeet tässä koskaan yhteisymmärrykseen, kunnes sitten kerran esittelin hänelle Jukka Tolosen Big Time albumin, jossa Jukka säesti parissa kappaleessa Sven Zetterbergiä. Volunteer on loistava kappale ja esimerkki musiikillisesta yhteistyöstä, joka ei tunne maiden rajoja!
-
- Minä muistan vielä SP Insectin, myös Nillun ja Sampin.
- Myös Mitä varten "Pumpun" Transitilla tehtiin kierros nuoriskan ympäri ja rave jatkui.
- " Jätiksen" upeilta jätkiltä legendaarisen "Puten" ohjauksella ,löytyi kellarista aina
uusimmat hitit ja proget
ja sitä kautta myös uudet tuulet idoleineen.
- Jotenkin musiikki oli arvostetumpaa, kun konemusa puuttui, virtuoosit oli "käsityöläisiä"
joiden masterit jäi elämään.
- Oi niitä aikoja ja helevata niitä pakkasia.
-
Lisäänpä paikallisia muistoja, Kokkolasta tosin, mukaan. Siellä tuli myös kuunneltua kaupungin omia orkestereita, joista yksi oli Mielikummitus, jossa kitaraa soitti Laasasen Jari. Rumpali, jonka nimeä en enää muista kuoli hiukan myöhemmin pudottuaan junasta interraililla Kreikassa ollessaan, RIP. Niin ja tietysti Rexin bändi.
Konsertit olivat hienoja: Pellellä oli vielä moottoritie kuuma ja Andylla legot ehjänä, Hurriganesin (alkuperäisen) kaikki kolme kondiksessa sekä Eput jaksoivat hengästymättä bogota. Hector oli siirtynyt vähän tuhdinpaan soudiin ja lauloi Akesta, Makesta, Perasta jne ja muisti naapurin Kaijan rintsikat. Hämärä muistikuva minulla on myös Wigwamista. Niihin aikoihin myös minä hankin Nuclear Nightclubin, vaikka Pembroken tapa laulaa hiukan ärsyttikin.
Kerran kävin liftaten Halkosaaressa. Silloin paikalle saapui kovat rokkimimmi, joka mustaan kokohaalariin pukeutuneena soitti bassoa ja lauloi sikarin käheyttämällä äänellään 48 crashia. Sain jopa henkilökohtaisen nimikirjoituksen Suzi Quattrolta. Paperi on minulla vieläkin tallessa.
Vaasaan tullessakin kävin vielä konserteissa. Tuolloin Ismo Alanko vieraili tosi kovalla combolla täällä. Mitähän niitä vielä oli?
-
- Minä muistan vielä SP Insectin, myös Nillun ja Sampin.
Mutta Samppi ei tainnut soitella SP Insectissä. Hetkinen.. eikös Samppi soitellut kitaraa kokoonpanossa, jossa oli Nannu bassossa, Siku rummuissa ja Rintasen Mikko uruissa? Argus?
Myös Mitä varten "Pumpun" Transitilla tehtiin kierros nuoriskan ympäri ja rave jatkui.
- Oliko muuten Nillulla muuta asuntoa, kuin tämä Transit? Sitten muistat varmaan, kun SP Insect harjoitteli nuoriskalla ja Nillu lauloi: "Saku sammakko pani jo seisaaltaan ooho... ooho...
Muistan myös erään jutun Nillusta. Matti ja Harryhan olivat vähän puhtopoikia, kun taas Nillu oli enemmän maanläheinen. Olivat soittamassa Korsnäsissa. Joku kännikala repi johtoja koko ajan lavan edessä. Harryn ja Matin "hei älä nyt viitsi" eivät tehonneet. Viimein Nillu raivasi rumpunsa sivuun, otti pari askelta, nappasi jäppistä kurkusta kiinni ja tööttäsi. Siihen loppui pojan johtojen repiminen.
Näin on, musiikki oli silloin kaikin tavoin erilaista:-)
- " Jätiksen" upeilta jätkiltä legendaarisen "Puten" ohjauksella
- Vaikka muistelen kuinka, en muista Puttea, ilman ettei hänellä olisi ollut läjä älppäreitä kainalossa.
- Oi niitä aikoja ja helevata niitä pakkasia.
- Sa se. Onni oli uus älppäri, Westerlundin muovipussissa ja vinettopullo toisessa. Se oli sitä aikaa, jolloin Vaasassa ei ollut sitten öhtään mitään. Ja kun keltsu oli kiinni maanantaisin, tyhjiö oli sitäkin suurempi.
-
Silloin paikalle saapui kovat rokkimimmi, joka mustaan kokohaalariin pukeutuneena soitti bassoa ja lauloi sikarin käheyttämällä äänellään 48 crashia. Sain jopa henkilökohtaisen nimikirjoituksen Suzi Quattrolta. Paperi on minulla vieläkin tallessa.
Myös minä muistan tämän sensaation. Tasainen rytmikäs basso, tönt tö tönt tö tönt tönt tö tönt tö tönt tönt tö tönt tö tönt - Can the Can! Kyllähän sinä tämän muistat?
-
Muistan, muistan! Kaivoin juuri kyseisen LP-levyn hyllystä. En ollut noita kappaleita ainakaan 20 viimeiseen vuoteen kuunnellutkaan. Nimenomaan tämä levy oli kovin nuhruisesti äänitetty, lautaset pinnassa ja soundi muutenkin, lukuunottamatta tuota muhkeaa bassoa, ohut. Taisi olla Suzi ainoa, joka suurin piirtein osasi instrumenttiään soittaa. Aika huvittavaltakin tuo levy kuullosti nyt, mutta 30 vuotta sitten, oli kova sana.
Tulipas tässä taannoin katsottua dokumentti jenkkirouvasta, joka oli soittanut sekä kitaraa että bassoa lähes jokaisella 60 ja 70-luvun hittibiisillä, en nyt muista nimeä. Monet introt ja riffit olivat hänen kynästään lähtöisin, kuten esim. MI:n tunnus. Kevytmusiikin historia kyllä muuttui eläväksi tuota dokumenttia katsoessa.
-
Täällähän muistellaan samoja asioita kuin minäkin vielä muistan.. Itse pyörin aikoinani Kokkola, Jeppis, Vaasa-linjalla progepiireissä.
Mielikummituksessa soittivat ainakin jossain vaiheessa Masat Lehto rumpuja sekä Prepula kitaraa.. Prepula soitteli vielä pari vuotta sitten Tolosen kanssa mutta en tiedä mitä nykyään hommailee. Kitaraa ei varmaankaan ole jättänyt. Lehdon kanssa rakentelin 80-luvun lopulla Tukholmassa ruotsalaista kuningaskuntaa ja rummut olivat jääneet.
S.P. Insectin avauskokoonpanossa soittivat em. Järvinen ja Piha, rummuissa oli Kuulan Jomppa. Nillu tuli sitten myöhemmin kuvioihin. Samppi soitteli myöhemmässä vaiheessa noissa Insektin jälkiporukoissa, itse kyllä katsoisin Insektin loppuneen siihen kun viulu-Matti lopetti.
Pihan Harrin poika Tom on nykyään Ruotsissa ja miksei jo muuallakin maailmassa, kova hip-hop stara Fjärde Världen-bändissä ja sooloprojektissaan Max Peezay.
-
Täällähän muistellaan samoja asioita kuin minäkin vielä muistan.. Itse pyörin aikoinani Kokkola, Jeppis, Vaasa-linjalla progepiireissä.
Mielikummituksessa soittivat ainakin jossain vaiheessa Masat Lehto rumpuja sekä Prepula kitaraa.. Prepula soitteli vielä pari vuotta sitten Tolosen kanssa mutta en tiedä mitä nykyään hommailee. Kitaraa ei varmaankaan ole jättänyt. Lehdon kanssa rakentelin 80-luvun lopulla Tukholmassa ruotsalaista kuningaskuntaa ja rummut olivat jääneet.
S.P. Insectin avauskokoonpanossa soittivat em. Järvinen ja Piha, rummuissa oli Kuulan Jomppa. Nillu tuli sitten myöhemmin kuvioihin. Samppi soitteli myöhemmässä vaiheessa noissa Insektin jälkiporukoissa, itse kyllä katsoisin Insektin loppuneen siihen kun viulu-Matti lopetti.
Pihan Harrin poika Tom on nykyään Ruotsissa ja miksei jo muuallakin maailmassa, kova hip-hop stara Fjärde Världen-bändissä ja sooloprojektissaan Max Peezay.
Kas, aina sitä joku tietää näistä vanhoista kanuunoista!
Mutta Viulu-Matista vielä vähän. Hänhän postui tosiaankin kuvioista, kun on Vaasasta kysymys, mutta pullahti nopeasti taas esiin Matthews bändissä. Taisivat esiintyä kerran Vaasassakin, Bingohallissa. Sen jälkeen en ole kuullut Matista mitään, kunnes vuosi pari sitten luin jostakin, että hänen elämänsä päättyi traagisesti itsemurhaan, pian Matin levyn ilmestymisen jälkeen.
Harry Pihahan bassotteli myös Pietarsaarelaisessa Fantasia bändissä hetken. Olin kerran samalla keikalla, loistava bändi!
-
Haluaisin mielelläni lukea Toopen listan niistä äänitteistä, joita hänellä olisi mukanaan joutuessaan autiolle saarelle.
-
Tässä minun listani autiolle saarelle. Ongelma on vain siinä, että listani vaihtuu lähes viikottain. Tänään lista on tämän näköinen.
1. Timo Korhonen, kitara: Ludwig van Beethoven, sovituksia
2. W.A. Mozart Viulukonsertot (6 kpl) Yehudi Menuhin
3. Best of Helene Segara
4. low down blues Dinah Washtington
5. Fats Waller The Ultimate Collection
6. Andrea Bocelli, Il Divo
7. Ry Cooder, Chavez Ravine
8. Renata Scotto, Italian arias
9. Dvorak, cello conserto . Yo-Yo Ma
10. Tom Waits , Blood Money
Kuten huomaat olen musiikin suhteen hevijuuseri, tai siis – ainakin omasta mielestäni. Lasteni mielestä olen tietysti auttamaton kalkkis. Huomenna listä saattaisi ola aivan eri näköinen.
-
Tässä minun listani autiolle saarelle. Ongelma on vain siinä, että listani vaihtuu lähes viikottain. Tänään lista on tämän näköinen.
Kuten huomaat olen musiikin suhteen hevijuuseri, tai siis – ainakin omasta mielestäni. Lasteni mielestä olen tietysti auttamaton kalkkis. Huomenna listä saattaisi ola aivan eri näköinen.
- Tärkeintä nautiskelijalle on kuitenkin laatu, gategorioista huolimatta.
Sahasta, selloon, tai aarioista kuplettiin.
- Erikoisinta musiikki genressä on myös se, että nk. Master teokset sukupolvien aikana
useimmiten katoavat unohduksen suohon, koska uusien hevosten väitetään laukkaavan paremmin.
- Esimerkiksi kotiruoassa tämä ei pidä kutiaan, vaan Master on aina Master, vaikka ja etenkin
voissa paistettuna. ( Musiikkiteoksen kohdalla, vähän "homeisena")
- Nuorempana tätä tuli pantua kovasti hanttiin, mutta lampun syttyessä kaistaviiva
alkoi näkymään paremmin.
- Nykyään "sonta" menee seulasta liukkaammin läpi, joten elämänlaatu on noussut myös
tuonkin kohdalla.
-
Yleensähän meillä kaikilla on omat periaatteet selvät, kun on musiikista kysymys. Jotkut tyylit on helppo heittää pois heti ja joillekin artisteille voi jopa nauraa raa´asti, kun taas niiitä omia ollaan valmiita puolustamaan vaikka hautaan asti. Mutta entäs sitten, kun kun tämä oma vankka linja ailahtelee?
Muistan kun kuuntelin jotain Andrea Bocellin levyä ja nautiskelin kesästä. Yhtäkkiä tuli fiilis; voi saatana, tää ei oo mitään muuta kuin musiikkia mielisairaalan terapiahuoneessa murjottaville!
-
Aivan erinomaianen asia jos Andrean musiikki tähän kelpaa. Maailmassa on lukuisia samettiääniä, viihdepianisteja, viihdeviulisteja ja kitaristeja, jotka tuovat iloa ja rauhaa ihmisten mieliin.
Minäkin kuuntelen heitä mielellänin vaikka en terapiassa kuljekkaan. Olisko nyt käynyt niin, että Eric luiskahti itse kaivamaansa kuoppaan?
Ainakin minulle musiikin emotiaalinen puoli on kaikista tärkein asia. Minua ei häiritse pätkääkää vaikka Ghorghe Zamfir tulkitsisi panhuilulla Beethovenin viuluromanssi n:o 2;n jos lopputulos on nautittava. Sama koskee lukuisia pianolle savellettyjä mutta kitaralle sovitettuja kappaleita.
Musiikin piukkapipoiset saavat olla omassa rauhassaan ja kuunnella jalo hode otsallaan mitä mielivät kunhan eivät vain tule kertomaan minulle mitä ja miten minun pitää kuunnella musiikkia.
-
- Eiköhän kaiken musiikin emotsjonaalinen puoli kosketa jokaista
Brightman & Bocellista Hiskias Möttöön.
- Hyvä niin kauan, kun ei aiheuta primitiivireaktioita.
Jos kuitenkin näin, niin Kelahan auttaa eri elämäntilanteissa, vai auttaako.. ?
-
Musiikin piukkapipoiset saavat olla omassa rauhassaan ja kuunnella jalo hode otsallaan mitä mielivät kunhan eivät vain tule kertomaan minulle mitä ja miten minun pitää kuunnella musiikkia.
Usein juuri nämä piukkapipoiset ovat niitä tosi musiikkimiehiä. Jos antautuu kuuntelemaan heitä hetken, saa todennäköisesti uusia ulottuvuuksia musiikissa, uusi suosikkeja ja ahaa-elämyksiä. Minusta se kaikkien piukkapipoisin on juuri hän, joka ei suostu kuuntelemaan sitä "normaalia" piukkapipoa:-)
Henkilökohtaisesti olen oppinut eniten juuri näiltä piukkapivoilta.
-
- Edelliseen sopii hyvin kuvaus oman elämän varrelta.
- Aikoinaan alaikäisenä nöösinä TVhoolle Kokkolantien pyörätietä tekemään ujuttautuneena
( Ikä 15 v ), joukkoon saapui keski ikäinen aika sivistyneen oloinen uroshenkilö
myös lapiojengiin liittyen.
- Päivittäin saimme kuulla pausseilla laajoja esitelmiä Jazzin maailmasta.
Tuntemus oli erittäin vankka, eri tyyleistä ja teoksista, tekijöihin saakka.
- Myös Herra 47 mainitsi rentoutuvansa iltaisin kuulokkeet päässä tuntikausia, rauhallisten
Jazz teosten tunnelman kannattelemana.
Rauhoittava vaikutus oli kuulemma taian omainen, sekä erittäin suositeltu kaikkeen stressiin.
- Kääntöpuoli oli aika raju ja primitivinen: Jazzin arvostelu, tai väärän tiedon esittäminen
kyseisestä genrestä, tahi teoksista, saatikka esittäjistä, aiheutti totaalisen repeämisen
ja juoksimme yleensä pitkin tienpenkkoja, äijä perässä, joskus kirveen, joskus lapion kera.
- Vakuutus ei kuitenkaan tuollatavoin toiminut, varsinkaan "Hiippi miehellä" saatikka
muun "kevyen musiikin diggarilla"
- Spurtin tehtyämme, äijä oli stabiili ja varsinkin anteeksipyyntö tietämättömyydestä
teki omenaa.
- Samaa linjaa näkyy edelleen kuuntelijakunnassa, varsinkin alkoholin ryydittämänä,
myöskin eri foorumeilla, tarpeeksi räplätessä.
- Sinänsä huvittavaa ja kiva heittää lisää vettä kiukaalle.
-
Kela-nauha, Single, EP, LP, C-kasetti, Automankkaan tungettava loota, CD, Mp3
Merkillisesti musiikin taltioiminen on kehittynyt. Kuten aiemmin kirjoitin, tuskin enää kovinkaan suuressa mitassa siirryn MP3 kauteen. Ennen LP-levytkin olivat taideteoksia parhaimmillaan ja niiden tuottamisessa käytettiin monenlaisia tekniikoita, kuten vetoketjuja, kohopainantaa jne. sekä levyjä painettiin värilliselle vinyylille. Lisäksi levykotelot sisälsivät usein levyllä olevien kappaleiden sanoituksia, tietoja bändistä, kuvia ja vaikka mitä. Nykyisin, jos sanoituksia on, ne on painettu niin pienellä, että yli nelikymppisten näkökyky enää riitä tekstien lukemiseen.
Minä haluan omistaa levyni, haluan katsella ja käännellä niitä kuunnellessani musiikkia. Siksi MP3 formaatti on minulle kovin vieras. Levykokoelma on kuin kirjasto, jota rakkaudella kartutetaan koko ihmisen ikä. MP3-formaatti lienee tarkoitettu kertakäyttömusiikin instant-kuunteluun. Sen voi deletoida, jos ei satu miellyttämään. Lisäksi olen valmis maksamaan myös artistille kuuluvan ”palkan” musiikin tekemisestä.
Muistanpa, kuinka entivanhaan 70-luvulla naapurin tytöt kuulivat, että meille oli hankittu CCR:n Pendulum. Eipä aikaakaan, kun he kiirehtivät meille radiomankkansa kanssa. Niin Pendulumin sisältö siirrettiin kätevästi C-kasetille sijoittamalla mankka meidän S T E R E O I D E N kaiuttimien lähettyville. Äänen laatu tuskin oli hyvä, mutta se riitti naapurin flikoille. Tarkalleen sanoen radiolähetyksistäkään nauhoitettujen kappaleiden laatu ei ollut kovin kaksinen, mutta kelpasi. LP-levyjä kuunneltiin niin, että joskus niihin tuli raapaisujakin. Osaankin odottaa jonkin kappaleen kohdalla napsahduksia, vaikka levyä en olisi vuosiin kuunnellutkaan.
Minusta musiikkia ei voida luokitella kategoriansa mukaisesti paremmuusjärjestykseen. Edes oman genrensä sisällä. Sen arvo määrittyy kuuntelijansa mukaan, mikä on kuuntelijalle tärkeää. Monen nykysäveltäjän korkeakulttuurinen taidemusiikki on varsinaista kärsimystä, vaikka onkin musiikkiteorian mukaisesti hienoa. Folk- musiikissa taas usein musiikki on pelkistetty palvelemaan sanoitusta, kuten esim. Leonard Cohenilla. Entäs Bob Dylan, joka tunnustetaan yhdeksi tärkeimmistä rockin ja folkin nimistä. Laulutaito ei kyllä ainakaan alkuaikoina ollut parhaimmasta päästä. Elvis taas osasi laulaa kuin piru tai enkeli konsanaan, mutta jostain syystä hänen musiikkinsa saa ihoni kananlihalle siitä syystä, että en pidä ko. Tähdestä. Ansiot silti tunnustan.
-
- Myös Herra 47 mainitsi rentoutuvansa iltaisin kuulokkeet päässä tuntikausia, rauhallisten
Jazz teosten tunnelman kannattelemana.
Rauhoittava vaikutus oli kuulemma taian omainen, sekä erittäin suositeltu kaikkeen stressiin.
- Muistan kun kuuntelimme, joskus 456 ekr Sladea, asiaan kuuluvalla volyymilla. Erään täälläkin usein esiintyvän profiilin faija hyökkäsi huoneeseen kiihtyneenä:" Sulje se toosa, tuo mies on hullu!".
Musiikin voi kokea monella eri tavalla, ja se miten joku muu kokee musiikin, vaikuttaa usein myös siihen, miten itse kokee jonkun tietyn genreen tai artistin. Olemme allttiita vaikutteille.
Muistan myös, kun katsoin keltsussa televisiosta Kari Liiterin showta. Veti menemään pellit napaan asti auki ja huusi: "Peipi peipi ai lav juu!". Keltsun piikkikikit kastuivat, enkä minä tiennyt pitikö hommasta tykätä, vai ei. Panin tosin merkille Puten & Co, jotka makasivat pöydällä ja olivat kuolla nauruun. Päätin, etten pidä Kari Liiteristä.
-
Ennen LP-levytkin olivat taideteoksia parhaimmillaan ja niiden tuottamisessa käytettiin monenlaisia tekniikoita, kuten vetoketjuja,
Tarkoitatko mahdollisesti Rolling Stones - Sticky Fingers albumia? Muistaakseni siinä oli juuri tämä vetoketju kannessa.
Jo itse älppärin hankkiminen oli se oma lukunsa. Itse olin aivan seonnut Deep Purplen - In Rock albumiin. Kuuntelin sen periaatteessa puhki ja odottelin seuraavaa albumia kuin kuuta nousevaa. Sitten kun se vihdoinkin ilmestyi - Fireball, en malttanut odottaa jakelua, joka oli silloin aavistuksen verran hitaampia kuin tänään, vaan hankin junalipun Helsinkiin ja kävin ostamassa sen sieltä. Junassa sitten takaisin Vaasaan, opettelin jokaisen pisteen ja pilkunkin ulkoa ja kotona asetin levyn kädet jännityksestä vapisten lautaselle. Orkun paikka!
On selvää, että levyjen tunnearvo oli silloin myös jotain muuta, kuin tänä päivänä, kun täysin toimivaa musiikkia voi ostaa alennusmyynnistä kyllästymiseen asti. Ja Mp3 voi olla nimeltää esim. Track 3. Tylsää. Joku panee koko sielunsa kappaleen luomiseen. Sitten joku imaisee sen kotiin ja kappaleesta on yhtäkkiä tullut Track 3.
Mp3:ssä viehättää itse tekniikka. Artistin nimi hakuun ja kappale imaistaan omaan koneeseen. Yhdessä välissä kovalevy alkoi olla jo täynnä musiikkia. Sellaista musiikkia, joka oli hyvä olla olemassa, kokoelmassa. Itse musiikin kuuntelun tarpeesta voi tietenkin aina keskustella...
Laatu vaihtetelee, kappale voi loppua kesken jne. Laillinen lataus pientä maksua vastaan on loppujen lopuksi se paras keino, laatu/hinta suhteeltaan. Mutta todellakin, itse poltettuna, omalle levylle, siihen on vaikea lisätä sitä tunnearvoa. Se on vain imaistu jostain ja tuurilla sitä voi joskus jopa kuunnella. Ja jos unohtaa kirjottaa levyyn kappaleiden nimiä, levy saattaa jäädä läjään käyttämättömänä.
Yksi hyvä puoli näissä Mp3:ä on, tulee joskus kuunneltua musiikkia, jota ei ostaisi koskaan. Ja toiseksi, on helpompi löytää uutta musiikkia, kun yhä useammalla sivulla on mahdollisuus koe-kuunnella ensin.
-
Tarkoitan nimenomaan mainitsemaasi levyä. Itse olen ”löytänyt” Rollarit ja Purpen vasta vanhoilla päivilläni. No, jotkut yksittäiset The Rolling Stonesin kappaleet pistivät jalan vipattamaan, mutta olin kyllä jo hyvän aikaa ollut täysi-ikäinen ennen ensimmäisen Rollareiden vinyylin hankkimista.
Entäs Deep Purple. Ensimmäinen oma kotimme sijaitsi Ajurinkadulla puutalossa. Vieläkin muistelen kaiholla sitä ympäristöä, vaikka naapuristossa olikin kaupungin omistamia puutaloja, joissa asui laitapuolen kulkijoita. Heidän takiaan jouduin useammankin kerran soittamaan palokunnan paikalle. Saivatpahan sitten yhden talon poltettua kokonaan. Uhrejakin oli; kaksi punaista kissaa. Samassa vastapäisessä talossa oleva porukka tapasi soittaa Deep Purplea niin kovaa kuin kajareista lähti, tietysti ikkuna auki, koska kesä oli kuuma. Mökä kuului parhaimmillaan kauppapuistikolle saakka. Sinänsä hyvä musiikki muuttui hermoja raastavaksi meteliksi, koska se ei lakannut öiseenkään aikaan. Tilanteen balansoituminen normaaliksi kesti liki 20 vuotta, ja ostinkin viime vuonna ensimmäisen Deep Purple CD-levyni.
Itse asiassa omistan MP3 soittimen. Sain sellaisen joululahjaksi mieheltäni. En vain ole ottanut sitä vielä käyttöön. Ehkä voisin siirtää levyiltä parhaita kappaleita, ja joskus voisin niitä kuunnella pötköön. Olen kyllä harkinnut vinyylien tallentamista kovalevylle. Siihen tarvittava ohjelma on jo hankittuna, vain kaapeli puuttuu.
-
Tästä häiritsevästä musiikista tulee mieleen eräs perhe, joka asui faijan seinän takana muutama vuosi sitten. He kuuntelivat "Hämy Selliä", periaatteessa 24 tuntia vuorokaudessa. Siellä oli aina show päällä. Kerran faija sitten havahtui siihen, että seinän takana oli hiljaista. Joku oli heittänyt kaljakassin ikkunan läpi ja mankan perässä...
Näin Deep Purplen ensimmäisen kerran -92 livenä. Kohokohta oli tietenkin lisänumero, Smoke on the water. Seuraavan kerran näin heidän soittavan pari vuotta myöhemmin, kohokohtana lisänumero, Smoke on the water.. Ajattelin silloin, miten monta kertaa joku jaksaa soittaa saman biisin, lähes joka päivä ja vielä hymyillä? Ja vielä parempi kysymys, miten monta kertaa he ovat soittaneet sen biisin? Siis alkuperäiset jäsenet Glover ja Gillan?
Muistatko puudelirokkarit Europen? Luin jostain, että he saivat soittaa Final Countdownin jossain Suomen keikalla peräti neljä kertaa, ennen kuin yleisö oli tyytyväinen. Satuin paikalle pari vuotta sitten kuin he tekivät comebackin. Pojat ovat kypsyneet ja kaikki oli paikallaan. Mutta yleisö, veikkaisin n. 90 prosenttia oli paikalla vain kuullakseen taas tämän tutun biisin. Ja näin siinä kävi, kohokohta tuli lisänumerona, Final Countdown ja jengi oli ikionnellinen.
Itse en ole koskaan ollut niin ihastunut Europeen, mutta nyökkään kunnioittavasti, kun joku mainitsee yhtyeen laulajan, Joakim Larssonin, alias Joey Tempestin. Hän teki yhdessä vaiheessa tosi kivaa musiikkia, jota on kiva kuunnella vieläkin.
-
Olen hetkessä kokenut nuoruuteni uudestaan. Sain tänään postilaatikkooni levytilauksen, jonka tein lauantaina netissä. Nopeaa ja kätevää! Tilaus sisälsi Queenin Greatest Hits I-III, jota turhaan olen joka paikasta yrittänyt tavoittaa Platinum Collectionina jo vuoden päivät. Ensimmäisenä kappaleena soi Bohemian Rhapsody, joka hitaan alun jälkeen alkoi rullaamaan, rummut yhtä ahneesti kuin muistinkin. Brighton Rockia jäin kyllä kaipaamaan. Ensimmäinen Queenin LP-levyni oli Killer Queen. Levyyn liittyy haikeita muistoja. Sain sen joululahjaksi 13-vuotiaana isältäni, joka kuoli kaksi vuotta myöhemmin, joulu oli silloinkin. Ymmärrän nyt myös hyvin tätiäni, joka kaihileikkauksessa käytyään näki kotinsa seinillä olevien taulujen värit kirkkaampina. Eron täytyy olla vastaava, kun vertaan mielessäni LP-levyn toistoa digitaaliseen. Eli omistamieni Queenin LP-levyjen soittamisesta on vierähtänyt varmasti yli 10-vuotta. Kyllä, varmasti ottaisin nämä mukaani autiolle saarelle ja pakkaisin ne ensimmäiseksi laukkuuni!
Ensimmäinen kosketus paheelliseen pop-musiikkiin minulla on joskus 5-6-vuotiaana. Tuolloin valitsin isälleni syntymäpäiväksi kortin, jossa on The Beatles yhtye yhteneväisissä sinisissä puvuissaan ja julkean pitkissä hiuksissaan. Kortti on muuten vielä tallella!
-
Joitakin vuosia sitte, voipa olla että aikaa on vierähtänyt yli kymmenenkin vuotta sitten, radiosta tuli Paskamusiikin toivekonsertti-ohjelmasarja. Ohjelma taisi tulla Radio Mafiasta, en ole varma. Toiveenaan sai kuulla omasta mielestään sitä kamalinta musiikkia. Juonnot olivat kovin sykähdyttäviä. Ohjelman kuunteluun oli kesäisin aikaa huvilalla lauantai-iltaisin syventyä, emme näes ole hankkineet huvilalle telkkaria riesaksemme.
Nytpä olisikin hauska lukea, mikä olisi blogin kirjoittajien mielestä sitä musiikkia, joka saa kärsimään. Oman kymmenikköni kärjen valloittaa ehdottomasti ruotsalaisten schlagereiden kruunaamattomat kuninkaan. Kulta- ja hopeasijat kuuluvat kappaleille Du är min hemlighet ja Tio tusen röda rosor vill jag...Niiden jälkeen pronssille sijoittuu kappale Ilman palkkaa, jonka esittivät aikuinen/lapsi duo Maikki ja ?. Sanoitus on todella korni, ja vaikka sanojen oli ilmeisesti tarkoitus saada aikaan liikutuksen kyyneleitä, omani olivat seurausta lähinnä huvittuneisuuden ja kärsimyksen sekaisesta tunteesta. Lienee tarpeetonta mainita, että kappaletta soitettiin ahkerasti Sävelradiossa äitienpäivisin.
-
No, Wikingarnarit tulevat keikalle omalla suihkukonaeella ja Frank Zappa taisi sanoa, että hän itkee ihmisten huonoa musiikkimakua, joka kerta pankissa käydessään.
Hyvä ja huono musiikki ei herätä minussa kovin kummallisia tunteita. Minä vain kieltäydyn kuuntelemasta musiikkia, joka ei minua miellytä tai postun paikalta. Noin laajasti ottaen minua ei hievauta punk, eikä hevimusiikki mutta ei myöskään musiikki, jota voi luonnehtia yleissanalla huoltoasemamusiiikki.
Huoltoasemamusiikki on musiikkia, jata kuulee ja jota myydään huoltoasemilla. Huoltoasemien stanadit ovatkin paikka, joiden edessä vietän usein pitkän tovin vain tutkimalla kasetteja ja cd-levyjä niiden kansikuvien, kappalenimien ja muiden ulkomusiikillisten seikkojen vuoksi.
Olen muutaman kerran päässyt kuuntelemaan tämän lajiatyypin musiikkia jossakin maakunnan ns. tanssipaikassa matkoilla ollessani ja täytyy sanoa, että kokemus on ollut melkoinen järkytys mutta se on aina kadonnut kun olen katsellut millaisella antaumuksella paikallisen kantakrouvin väki tähän tyylii suhtautuu.
-
- Riippuu täysin fiiliksistä.
- Eli joskus kovinkin ärsyttävä kipale ja varsinkin toistuessaan, saa raivarinpoikasta esiin.
Joskus taas se voi olla hauska, naivi, tai jopa aiheuttaa sisäistä hyräilyä, uniin asti.
- Hommaan voi tietysti kehittää asenteen, puolesta, tai vastaan,
itse etsin yleensä luonnollista selitystä ilmiöön, tai teoksen olemassa oloon.
- Tahallinen ärsytys musiikillisesti, ottaa joskus henkeen.
- Esimerkkinä nyt vaikka kovasti lukenut, sosiaalinen ja osaava monitoimimies M.A. Numminen.
- Miksi pitää laulaa kiekuen?..Korostan sanaa, miksi? Varsinkin kun muukin "laulaminen"
muistuttaa monotoonista matalaa puhetta.
- Toinen esimerkki on Nylon Beat. Tahallinen naivi nenän kautta laulaminen! Joka vielä myy?
Siviilissä molemmat likat puhuvat ihmisiksi.
Peeveli että joskus ottaa henkeen, joskus taas naurattaa..Varsinkin kohderyhmät,
joille kyseiset stailit on kehitelty.
-
Madonna.
Voi Sa#/&¤#HC=)(#N P)¤&#%/&¤/E! Jotkut artistit eivät tajua olla hiljaa silloin, kun ei ole mitä myydä, vaan kamaa pitää tukkia markkinoille levy-yhtiön kanssa tekemän sopimuksen mukaan, oli se sitten hyvää tai ei.
Esimerkkinä tämä kahdessa päivässä puhki soitettu "Sorry". Taustalle iskettiin vähän vanhaa ABBAa ja teknikkokin päästettiin tönimään nippeleitä, ajan hengen mukaan. Jo yksin tää nappuloiden töniminen käy huumorin päälle, sillä ei riitä että se yksi teki näin, nyt jokainen ajan hermolla oleva ääniteknikko vääntelee diskantteja ym. kaikuja kappaleen aikana. Mageeta.
Muutamia vuosia sitten tukka nousi joka kerta pystyyn, kun radiosta soi: Hän on mun, hän on mun, lökäpöksyni mun, ujo laiha ja muutenkin arka... Joten osaavat suomalaisetkin!
Luin kerran jutun yhdestä jäppisestä, joka veivasi Tampereella, Näsinneulassa Armin ja Dannyn "Tahdon olla sulle hyvin hellää" levyautomaatissa, kerta toisensa jälkeen. Lopulta hän lähti kotiin, mutta sai hississä turpaan jätkältä, joka lauloi: "Tahdon olla sulle hyvin hellä, kasvojasi hiukan käsitellä...". Ei tainnut pitää kappaleesta..
-
En ole runsaaseen kymmeneen vuoteen maksanut äänitteestä täyttä hintaa. Suurin osa hyllyssäni olevista ääniteistä on hankittu Anttilan halpakorista, levyantikvaarien poistomyyneistä, kirppareilta ja huutokaupoista.
Minulla on ollut satumainen onni. Hutien määrä on melko vähäinen, joka tietysti johtuu rajoittuneesta musiikkimaustani. Olin runsat kymmen vuotta työtehtävässä, johon äänilevyt/äänitteet kuuluivat oleelleisena osana. Katson, että minulla on ainakin jonkinlainen alan tuntemus, joten huonojen äänitteiden osuus on maelko vähäinen.
Valitettavasti Anttila on luopunut halvoista bumbseistä, jotka vielä muutama vuosi sitten olivat levynystävän taivas ja helvetti. Helvetrti siksi että rahat eivät riittäneet kaikkeen mitä olisi halunnut.
Enää ei juuri löytöjä tee, paitsi tänään. Anttilan levystandista löysin Klezmer-musiikkia sisältävän cd:n 1,99 eurolla. Kuuntelin sen heti kotiin päästyäni ja totesin, että hinta- ja latusuhde oli paikallaan (ilman ironiaa)
Kaikkein parasta kuuulemaani ja hyllyssäni olevaa klezmeriä ei levy edusta, mutta menettelee, joten suuttumukseni Anttilan levypolitiikkaa kohtaan lieveni ainakin tämän päivän osalta.
Kuka muuten ottaisi huolekseen levyjen kierrätyksen. Systeemi voisi olla vaikka sellainen, että antamalla kierrätyspisteeseen kaksi euroa tai yhden cd:n, saa ottaa yhden cd:n tilalle. Missätämä paikka sijaitsisi on taas toinen juttu.
-
Hiphei, musaa!
myöhäisherännäisenä listaan pari omaa suosikkiartistiani jos LOST- sarjan tapahtumat osuisivat omalle kohdalle (toivoa sopii soittopelin toimivan jotenkin ja ettei monstereita olisi häiriönä...):
- Bryan Adams (teiniaikojen ainoa musaidoli, kolme kertaa nähnyt livenä, huippua!)
- Egotrippi (myös loistava livenä)
- Bo Kaspers Orkester (kiva huomata, Leena, että pidät myös BKO:sta! vaikka sitä hissimusiikiksi joskus haukutaan, itse pidän kovasti...)
- Peter Cetera (Chigagon laulajan soolotuotantoa siis)
- Reipasta Tiktakkia mukaan kanssa ("mennään minne vaan")
- Queen
- Eppu Normaali
- Ultra Bra
- Guns n roses
Muista tuotteista mukaan ottaisin musakamojen lisäksi ainakin parhaita ystäviä, satelliittipuhelimen, aurinkorasvaa, pepsi maxxia, puukon, tulitikkuja, ensiaputarvikkeita, hyvän kirjan...
Salla R.
-
Täällä ei ilmeisesti ole lainkaan klassisen musiikin harrastajia. Jotenkin minulle on tullut sellainen tunne, että klassisen musiikin harrastajia pidetään pikusormi pystyssä kulkevina snobeina. En tunne itseäni tällaisesta kuvasta vaikka ko. musiikkia harrastakin.
Minulle klassinen musiikki on osa jokapäiväistä elämää, vaikka en konserteissa käykkään. Minulle riittää maailman huippuorkestereiden kuuntelu omassa kodissani hyvillä vehkeillä.
Jotta mielikuvat eivät vallan vyöryisi ylitse niin sanottakoon, että en kuulu niihin, jotka nauttivat sinfonian tai pari päivässä. Oikeastaan minua kiinnostaa kaikki muu kuin sinfoninen musiikki.
Juuri nyt ovat työn alla Chopinin pianosävellykset, joita minulla on 11 cd:n verran.
-
Täällä ei ilmeisesti ole lainkaan klassisen musiikin harrastajia.
Veikkaan, että jokaisen hyllystä löytyy jotain.
Minun musiikin harrastukseni kulkee aalloittain ja klassinen tekee paluun tasaisin välein.
Eräs kaikkein mahtipontisimmista levyistä, joka palaa lautaselle aina on Erich Kunzel & Cincinnati Pops Orchestra - Ein Straussfest.
Omistin joskus tämän levyn myös vinyylinä. Levy herätti tullessaan paljon keskustelua alan harrastajien keskuudessa. "Tiukkapivot" nimittäin osasivat kertoa, ettei levyä "miksattu" lainkaan. Normaalistihan levyä purkitettaessa äänen kaikkein syvimmät montut ja korkeimmat huiput leikataan pois ja näin saadaan sitten aikaan kuunteluystävällinen kokonaisuus.
Telarcin toimittama Ein Straussfest on miksaamaton ja vanhoja vinyylisoittimia oli kiva testata tällä leyvyllä, sillä jo ensimmäisen kappaleen (Explosions Polka, Op. 43) aloittava tykinlaukaus sai aikaan sen, ettei neula ennättänyt seuraamaan sitä ja laukaus vain rapsahti kaikkein huonoimmissa soittimissa. Homma jatkuu, kun mukaan tulee ruoska neljännessä kappaleessa (Banditen Galop) ja miten suuremmalla äänevoimakkuudella sitä kuuntelee, sitä vaikuttavampi on kokemus. Varsinkin Banditen Galop saa aina aikaan riemua, kun äänenvoimakkuus on normaalia korkeampi.
Uter Donner und Blitz Polka kruunaa sitten lopuksi matkasi.
Huomaa varsinkin levyt kaikki matalat kohdat. Levyn takakannessa on myös varoitus, sillä liian kovalla äänevoimakkuudella voi särkeä kaiuttimensa, varsinkin huonot sellaiset.
Levyn voit tilata vaikka täältä ja voit myös koekuunnella pienen pätkän kappalelistalta:
http://www.telarc.com/gscripts/title.asp?gsku=0098&mscssid=8PKKHVPUJK199P9SW5QH6CBS3MGPCNF3
Mutta muista, mistä tilaatkin, tilaa se Telarcin versio.
Samalta sivulta pääsee muuten maistelemaan vapaasti muitakin juttuja, kokonaisia kappaleita, testaa ihmeessä, sillä joukosta löytyy myös tosi helmiä!! Tässä suora linkki:
http://www.telarc.com/dd/default.asp?mscssid=ER8U059Q4KVX8N7P6HE5ND20BFGJ3A9B
Ana Grammi: Tällä sivulla, alempaa löytyvä on varmaan sinulle jotain, vaikka onkin hieman enemmän jazzia.
Beethoven: Allegretto from Symphony No. 7
The Jacques Loussier Trio, whose marriage of classical music and jazz has captivated fans of both genres worldwide for nearly four decades, brings its unique crossover perspective to the work of Ludwig van Beethoven.
Kuuntele ihmeessä! Itsekin haukon henkeä ihastuneena!
-
Jos ja kun ehkä joudun autiolle saarelle, niin onnekseni
minulla sattumoisin olsi / on isohko levyreppu mukanani.
1. J.J. Cale: Okie
Tämä –74 tullut levy on eräs unohtumattomimpia
musiikillisia kokemuksiani. Ehyin kokonaisuus mitä
älppäriksi kenties koskaan on muovattu. Sielukkaan
musiikin perikuva.
2. Lou Reed: Coney Island Baby
Levy jossa kaikki on vaan just kohdallaan. Vanhoista
Kickseistä kertoo sille omistettu piisi. Arvasitte varmaan
jo mikä on piisin nimi. Joo, ja kyllä kohahtaa ja potkii.
3. Roy Buchanan: Roy Buchanan
Mies joka kehitti, niin omaperäisesti tikuttavan sydäntä
riipaisevan kitarasoundin, että alta pois.
4. Tony Joe White: Best Of Tony Joe White
Ehkä musiikillisilta svegiarvoiltaan tärkein koskaan tehty kokoelma.
Rämemusiikin kunkku. Tina Turnerkin sorvasi yhden hitin tän äijän
matskusta.
5. Eric Burdon & Animals: Love Is (tupla)
Harvinainen helmi jonka käsiinsä saadessaan tuntee sielukkuuden
ja Burdonin äänen tumman raspin sekä Andy Summersin kitarapuhelun taian.
6. Van Morrison: Astral Weeks
Maailmankaikkeuden runollisin levy. Taidenautintoa alusta loppuun.
7. Muddy Waters: Rollin’ Stone
Kautta aikojen paras ja aidoin blueslevy.
8. Pen Lee: Catlook Gypsies (tupla)
Taitaa olla melkoinen harvinaisuus tämäkin. Paras Suomessa koskaan
tehty tuplaviritys. Helmiä peräjälkeen sekä akustisella että
sähköisellä puolella.
9. Bob Dylan: Desire
Edeltäneessä Blood On The Tracks –platassa uuden tatsin tekemisiinsä
löytänyt uudestisyntynyt Dylan takoo runollisesti kulkevia kuvioita
uusiin ulottuvuuksiin.
10. Queen Ida & Her Zydeco Band: In San Francisco
Zydecosyke takoo kuin tautinen kone josta kukaan ei voi saada tarpeekseen.
Missä ja koska tahansa menojalkaa vipattaa, niin tätä lääkkeeksi ja jos
ei vipata, niin huitaseppa levy lautaselle, niin alkaa tapahtua.
11. Dave Lindholm: Kissatanssit
Tämä Helsingin juhlaviikoille tilattu musapaketti on parasta
kokonaisuutenakin toimivaa suomenkielistä Davea.
12. Shell Silverstein: Grouchin’ On The Outside (tupla)
Tää Playboy –lehden pakinanikkarin soololevy on riemastuttavaa
kuultavaa. Ei mikään ihme, että velmuryhmä Dr. Hookin levyt
myivätkin kun Shell pani heille sananpaloja päästä papruun.
13. U-Roy: Natty Rebel
U-Royhan oli se jannu, joka varasti Jamaikalla koko shown, kun
keksivät nää deejahit ruveta tekeen discoversioita näistä reggae-
hiteistä ja höystää ne omilla huudahduksillaan ynnä muulla.
Kyllä kolisee.
14. Linton Kwesi Johnson: Bass Culture
Tää jäbä muotoili omaa slowreggaeta Lontoossa ja koruttomasti
kaunista on hänen soundaava pompsottelunsa ja tarinat todella elää.
That’s cool.
15. Patti Smith: Horses
Nousukiitoa. Heroiinin harhaa. Sykettä syvää. Toimii aina.
16. The Mothers: Over Night Sensation
Zappa tuo äideistä parhain on järjestänyt sekopäisyytensä
sellaiseen ojennukseen, että alta pois. Tästä ei kukaan todellakaan
yhdessä yössä selviä.
17: Rolling Stones: Beggars Banguet
Jagger ja Richards ovat saaneet iskuryhmänsä sellaiseen lyöntiin,
että kyllä kulkee. That’s pleasure.
18. Mu: Mu
Tää kopla vietti aikaansa tolllasella Mu nimisellä saarella. Keskittyivät
musisointiin muusta maailmasta erillään ja saivat aikaan todella
hienoa psykedeelistä kamaa.
19. Mallard: Mallard
Captain Beefhartinkin taustalla rymistellyt ryhmä menee jumalattomalla
menovaihteella. Siinä raiteet notkuu.
20. Roy Harper: Folkjokeopus
Pink Floydin taustallakin häärineen neron kansanmusiikkia.
Manana – huomenna vakuuttelee Roy ja minä myöntelen
niin vieläkin ja tänään.
21. Gat Stevens: Mona Bone Jakon
Tässä toinen mekoinen nero, hilölitympi toki kuin neuroottinen
Harper. Kaikkihan muistaa kyseisen levyn
roskapönttökannen? Sieltä kai se Catin naukuminen on peräisin.
22. Neil Young: Old Ways
Siellä sitä taas maalaismaisemissa mennään rockhillybillyharharetkeilyje
sun muiden avaruusseikkailujen jälkeen ja kyllä maistuu. Koskettaa. Kaunista.
Onneksi Niilo tuntee nämä vanhat reitit.
23. David Peel & The Lover East Side: Have A Marijuana
Tämä New Yorkin kaduilla äänitetty tallenne on sitä varsinaista
fiilistelyä. John Lennonkin jaksoi ikänsä tätä jengiä kehua ja tukea,
enkä kyllä yhtään ihmettele miksi.
24. Man: Be Good To Yourself At Least Once A Day
Ton tämän liveälpyn nimikkeen, kun kaikki muistaa toteuttaa, niin
johan menee kaikilla mukavammin. Tää bändihän vieraili Vaasassakin.
Taisi olla 1976 Kaupungintalolla, jossa luonnollisestikaan soundi ei toiminut
ollenkaan. Onneks on tää levy.
25. Roxy Music: For your pleasure
Levy josta saattaa enteillä jopa punkin tuloa. Ferry valuttaa äänensä kiihkoa.
Brian Eno kohoaa sfääreihin syntikalla. Mackayn saksofoni johdattelee salat-
tuihin puutarhoihin. Riivauksen lumo on kohdallaan. Kokemus johon pitää vaipua.
26. Eva Dahlgren: För Väntan
Vuosi 1981 ja vielä niin viaton villapaitainen Eva, joka sulatti äänellään
sydämet ja noitui mielet.
27. Steve Miller Band: Greates Hits 1974 - 78
Siellä ne kaikki on Swingtownista lähtien. Bändi joka löi ällistyttävällä
osaamisellaan ja varmalla rytmivaistollaan kaikki Kalifornialaiset hörhöt
puihin tööttäilemään. Varmaa, kyltymätöntä menoa. That's Rock.
28. Ten Years After: Recorded Live (tupla)
Joo tää on se levy mistä löytyy se maailman nopein rockpätkä
ja siitä tehty se ainoa oikea kaikki irti repivä tallenne. Alvin Lee
spiidaa niin lujaa, että sitä kerta toisensa jälkeen joutuu ihmetteleen,
että ai noinkin nopeesti skittasoolo voi kulkee, vaikka eipä kai äijä itsekään
kovin montaa kertaa ole samaan kyennyt, mihin on omat selityksensä.
Tässäpä näitä joitain ensimmäiseksi mieleen tulleita tai
siis sellaisia mitä en koskaan myymään suostuisi.
Moni jäi joukosta pois, mutta eipä nyt ole aikaa enempiä kirjoitella.
Maailmanrauhaa kaikille
toivoo Riku
-
- Mielenkiintoinen pointti, tuo autiosaaren Jukebox.
- Kaikesta päätellen, ainakaan tämän saitin seurakunnalle ei ole tullut musiikki kuitenkaan niin tutuksi,
että saarelle lähdettäessä riittäisi esim. 1 levy, tai vaikkapa 1 biisi.
- Siis musiikkia täytyisi olla vähän joka moodiin ja laidasta laitaan.
- Musiikin lajittelu kertoo kuuntelijastaan paljon. Eli pannaan paremmaksi:
- Jos mukaan saisi vain yhden kipaleen ja sen varassa oltaisiin vuosi, tai vaikka loppuelämä,
Mikä olisi biisin nimi, mietipä tarkkaan..
-
Minun valintani kohdistuisi Otis Reddingin kappaleesee Dock of the Bay. Toinen vaihtoehto olisi sitten David Bowien Space Oddity. Kummankin sanoitus soveltuisi tilanteeseen. Ensin mainittu kappale on lukuisten vuosien ajan ollut se kappale, jota ajatuksissani hyräilen. Laulajalla on kaunis, pehmeä ääni ja, kappale on vanha klassikko.
Sain muuten hankituksi levyn muutama kuukausi sitten, siitä kiitos nettimusiikkikaupalle, joka tuo edulliseen hintaan aivan mielettömän suuren valikoiman ja toimittaa valintani parin päivän kuluessa suoraan kotiin.
-
- Koska muitakaan nk. yhden biisin tähtiä ei näytä olevan, niin itse tekisin radikaalin ratkaisun.
- Koska tämän yltäkylläisen, sekä yleismaailmallisen turhautumisen aikakautena
jokaisen ihmisen olisi ainakin kerran elämänsä aikana pysähdyttävä ja mentävä itseensä, niin.
- Ottaisin tavanomaisuudesta poiketen, Suomen kuuluisimman Amerikansuomalaisen savikiekko sinkun
mukaan, eli Hiskias Mötön Lännen Lokari.
- Uusia elämänarvoja, rikkauksineen kehitellessä, se voisi toimia aneemisuudellaan referenssipisteenä,
stabiilia uutta elämäntilannetta rakennettaessa.
- Mikäli kokonaisuus valjettuaan näyttäisi köyhemmältä omia resursseja, sekä niistä mahd.
ansaittavaa lisätyydytystä, niin pakan viimeinen kortti voisi olla äänitejulkaisun
silpaisu frisbeenä aallokkoon, laskien sen muodostamat "leivät" eli kimmokkeet, sekä
tehdä sama itse perässä.
- Näin ollen musiikki olisi jälleen tehnyt tarkoituksensa, eli antanut virikkeen tunne elämään
tilanteen mukaan, joka on sen tarkoitus.
Toivottavasti oravanpyörä ei kuitenkaan jatkuisi
uudessa neljännessä ulottuvuudessa..Eihän?
-
Tämän päivän ainoa musiikkikuuntelukokemus oli Puccinin aariat. Aikomuksena oli kyllä kuunnella Bachin Brandenburgilaiset konsertot, mutta LP-levyjä toistavan levysoittimen kanssa oli hiukan vaikeuksia.
Pitkäperjantai asettaa hiukan enemmän odotuksia musiikin suhteen, koska sitä tietoisesti asettautuu kuuntelemaan. Siispä tarkoituksen mukaisin valinta olisi ollut Matteus-passio, joka esitettiin aamulla Vaasan kirkossa, mukana esityksessä kaupunkimme lahja kulttuurille Wivian Nygård-Fagerudd kauniilla mezzozopraanollaan. Siihen en kuitenkaan "ehtinyt", joten valitsin klassista musiikkia, joka ei tällä kertaa kovin harrasta ollut.
Puccinin aariat ovat järjestään kauniita, mutta Che gelida manina oopperasta La Bohème kertakaikkiaan sai jälleen kerran kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä. Aariat olivat aikansa rakkauslauluja ja kauniita sellaisia.
-
Puccinista on helppo olla samaa mieltä. Omia suosikkejani ovat: O mio babbino caro ja Un bel di. Minä valitsin pitkäperjantaimusiikikseni Mozartia. Kuuntelin Laudate Dominu, Kirchensonate C_dur ja Exsultate, Jubilate motetin.
-
Joskus tulee tehtyä virhearviointeja ostoksilla ollessa. Pikakatselmus Cd-hyllystä tuotti niitä kaksi. Näiden levyjen kuuntelu aiheuttaa minulle melkoista kärsimystä, joten mielelläni ottaisin vastaan ehdotuksia kyseisten levyjen uusiokäytöstä. Naisten sukkahousut ainakin Niksi-Pirkassa ovat saaneet Suomenniemen ideanikkarit keksimään kyseisille vaatekappaleille varmasti sadoittain uusia käyttötarkoituksia. Miten on Cd-levyjen/romppujen laita? Voiko niitä käyttää muuhun, kuin kauniisti auringonpaisteessa kimmeltävien mobileiden valmistukseen? Tulisiko niistä hyviä linnunpelättimiä marjapuskien sekaan?
Toinen kyseisistä levyistä ovat jo kauan hyllyssä pölyttynyt Dave Lindholmin Aino/Huoneet 6&14, jonka kansitekstinkin olisi jo pitänyt varoittaa "Älä ota!" kokonaiskesto yli 70 min.. Aina silloin, kun olen jälleen kerran olla kärsivällinen Suomirokin kuluttaja ja laitan levyn soimaan, huomaan koko aika katsovani levyn kannesta, että montako kappaletta on vielä jäljellä. Siispä, jos joku kokee kyseisen levyn kokoelmistaan, luovun siitä ilomielin. Levy on todella puuduttava!
Toinen levy on Jacko Jacksonin sisaren Janetin uusimpia levyjä, jonka hankin postimyynnistä jokin aika sitten. Tosi tylsä levy! Täyttä konemusiikkia, kappaleiden välissä Damitaksi uudelleen nimetty entinen pehmosoulia esittänyt laulaja puhelee pikkutuhmia juttuja. Levyn kannessa onkin tarra, joka koristaakin yhä useamman nykymusiikkilevyn kantta Parental advisor. Kuka tällaista musiikkia kuuntelee? Levyn ostin siksi, että se oli älyttömän halpa - 3 €, ja siksi että olen kuullut yhden ihan mukavan pop-biisin tältä laulajalta. Luovutuskamaa!
-
Tässä nyat aivan loistava paikka "Vapauta cd-levy - liikkeen perustamiselle. Tuo kaksi levyä paikalle niin saat yhden ilmaiseksi. Nyt pitäisi vielä löytää paikka missä tämä vaihtaminen tapahtuu..
-
Olen viime aikoina kuunnellut nettiradioita samalla kun olen työskennellyt päätteen ääressä. Yksi helpoimmista tavoista kuunnella nettiradiota on Rdio Tower. Sen kautta voi kuunella m. Ylen lähetyksiä.
http://www.radiotower.com/
-
Näitä internetradio portaaleja on vaikka kuinka paljon. Tässä muutama:
Live365
http://www.live365.com/index.live
Radio Locator
http://www.radio-locator.com/
Liveradio
http://www.live-radio.net/info.shtml
Miken radiolista
http://www.nissenrinne.fi/ohjeet/radio.php
Netistä löytyy lisäksi erilaisia selaimeen pultattavia, erikseen asennettavia ja mitä kaikkea, unohtamatta nyt iTunesia, Quick Timesia ja Real Audiota tai WinAmpia. Kokeile hakusanoja netradio, internetradio, internetradio receiver tai vielä parempi: online radio receiver
Ei pidä unohtaa myöskään suomalaista tarjontaa:
Taajuus.fi
http://www.taajuus.fi/
Vaativalle – Yle
http://www.yleradio1.fi/musiikki/musiikinmestareita/musiikinmestareitaradio/
Kuukauden nettiradio
http://makela.info/kuukauden_asemat.html
-
Joskus tulee tehtyä virhearviointeja ostoksilla ollessa.
Toinen kyseisistä levyistä ovat jo kauan hyllyssä pölyttynyt Dave Lindholmin Aino/Huoneet 6&14, jonka kansitekstinkin olisi jo pitänyt varoittaa "Älä ota!" kokonaiskesto yli 70 min.. Aina silloin, kun olen jälleen kerran olla kärsivällinen Suomirokin kuluttaja ja laitan levyn soimaan, huomaan koko aika katsovani levyn kannesta, että montako kappaletta on vielä jäljellä. Siispä, jos joku kokee kyseisen levyn kokoelmistaan, luovun siitä ilomielin. Levy on todella puuduttava!
Leena, nousen aina seisomaan, kun joku mainitsee nimen Dave Lindholm! Elikkä minulle KAIKKI Daven levyt ovat kansallisaarteita, joista ei saa puhua pahaa!
Niin, ja tähän vaikeaan kysymykseen, minun kyydissäni autiolle saarelle lähtisi Jukka Tolosen kappale Carnival, albumilta Montreux Boogie. Siinä on paljon vaihtelua yhteen kappaleeseen, tekniikkaa, säveltä ja onnentunnen hihkaisuja.
-
No, mutta kyllä minä voin tulla vaikka nostamaan lipun salkoon, parahin Eric S., tervehdin kyllä Isokynän elämäntyötä kunnioituksella minäkin :). On vain niin, että kellään taiteilijalla tuotanto ei ole niin tasaista, etteikö sinne mahtuisi niin huippuja kuin notkojakin. Jotkut teokset ovat enemmän aikansa vankeja ja toiset taas ajan hammasta kestäviä. Sama koskee myös kirjallisuutta ja kansalliskirjailijoitamme; Waltarin teoksista esim. Appelsiininsiemen kuuluu ehkä niihin, joita en ensimmäiseksi nostaisi tuotannosta esiin.
Ilouutisia kaikille 70-luvun populaarimusiikin ystäville! Anttilassa on suuri joukko kyseisen vuosikymmenen sekä kotimaisten että ulkomaisten artistien levytyksiä yhteishintaan 15 €/2kpl. Nyt voi kuunnella nuoruusmusiikkia uudelleen masteroituna, ehkä ei ole aikoinaan tullut edes kaikkea mieleistänsä musiikkia hankittua vinyyleinä. Mukana ovat Doobie Brothers, Yes, Police, Slade, Rush, Who, J J Cale, Van Morrison jne. jne. sekä suomipopista ainakin Kaseva, Hurriganes, Eput, Ismo Alanko ja Pelle Miljoona. Kalliiksi tuli tämän päiväinen reissu, kun joukossa oli vielä kohtuullisen ”uusiakin” kuten Cardigans, Kent, Björk, Bon Jovi ja mitäniitävieläolikaan.
-
Onko tänä kesänä lainkaan PickNickJazzia Hietasaaressa, entä missä on rantakirppis?
-
Who,
Lakki pois päästä myös tässä tapauksessa...
Mieleen tulee aina eräs hupaisa juttu.
Liam Gallagher pani kerran (jälleen) hotellihuoneensa remonttiin. Hotellin henkilökunta ja lehdistö äkkäsi sitten yllätyksekseen, että seinän takana oli nukkunut legendaarinen Who-keula Roger Daltrey. Eräs lehtimies kävi kysymässä, miten vanhus oli nukkunut... Vastaus ei imarrellut Liamia...: "Poika parka, heilui koko yön. Minun aikanani homma oli selvä 20 minuutissa."
-
Yhdelle yhtä ja toiselle toista se musikki tietenkin merkitsee. Mielen virkistys, rauha ja tasapaino saattaisivat olla tavoittelemisen arvoista merkitystä, tanssittavuus mahtaa liittää musiikkiin runsaan lisäarvon ja vähimmäisvaatimuksena sopisi pitää sitä, ettei kuulo enempää kuin ihmissuhteetkaan musiikin johdosta vaurioituisi. Kumpikaan ei tänää valitettavasti ole itsestäänselvää.
Nyt vaikuttaa siltä, että turhan moni etenkin nuoremmasta päästä kuulijoita joutuu pelkän raa'an kaupallisen markkinoinnin uhriksi ja nenästävedetyksi uskoen murrosikäisen fanaattisuudella "diggaavansa" mitä sopivalla tavoin käsketään, täysin riippumatta siitä minkä sorttista meteliä musiikkina tarjotaan.
Mielenkiintoinen piirre - eikä varmasti vailla suurempaakin merkitystä - on mielestäni musiikin pahasti ylikorostunut asema. Lienee laitteiden kehityksen, kannattavan myynnin ja niistä johtuvan tehokkaan markkinoinnin ansiota. Monelle kuulijalle näyttää sopivan erittäin hyvin ahneen myyjän motto "mitä enemmän sitä parempi" Lieneekö osoitus oman aikaansaamisen vähäisyydestä, että passiivinen kritiikitön kuuntelu voi muodostua elämää suuremmaksi asiaksi.
Musiikin asemasta tyrkylle näyttää samalla tulevan lisääntyvästi vain pelkkää koneella tuotettua rytmiä ja löysää sekä paljolti kaikkea kielteistä ihannoivaa sanoitusta. Koko ilmiö alkaa yhä enemmän muistuttaa saarnaa kuin viihdettä. Musiikin kuuntelukin vaikuttaa aina vain enemmän hurmoshenkisen uskonlahkon rituaalilta.
Asia huvittaisi ellei huomaa yhtäläisyyttä vuosisataisiin kirkonmenoihin ja niiden ansiosta syntyneisiin käsityksiin moraalista ja hyvistä tavoista. Nykymusiikin pappien saarnat näyttävät uppoavan kuulijoihinsa vähintäinkin samalla teholla kuin entistenkin, mutta opit ja moraali vaikuttavat lähes päinvastaisilta. Lienee syytä pelätä että tuloskin on päinvastainen - eikä silloin ehkä kaikin osin enää olekaan kyse viihteestä. Mitä arvelette vai arveletteko mitään ?
-
Täällä oli puhetta Dave Lindholmista ja silloin kun kuulen esim. kappaleen Pieni ja Hento ote niin olen jossakin taivaan ja maan välillä,sillä siinä oikein sielu lepää kun Dave on kapellimestarina.
-
Täällä oli puhetta Dave Lindholmista ja silloin kun kuulen esim. kappaleen Pieni ja Hento ote niin olen jossakin taivaan ja maan välillä,sillä siinä oikein sielu lepää kun Dave on kapellimestarina.
- Onkohan Davella ollut jo vauvasta asti tuo "puunaama" pokka, monivivahteisesta musiikistaan
huolimatta ?
- Esim. tuohon Annan kitaran laulaa vaan, biisin nopeaan toistavaan tempoon, sopisi
Slaidi hanska E. Sardinas tyylinen leukojen vääntely, kuin rusina pullaan Pihlajan leipomossa.
- Joskus nk. ilmeettömyys vie viimeisen silauksen sinänsä nappi biiseistä, toisin kuin slow-moaning
tyylistä, johon se taas sopii täydellisesti, kuin Hippi sitikkaan.
-
- Onkohan Davella ollut jo vauvasta asti tuo "puunaama" pokka, monivivahteisesta musiikistaan
huolimatta ?
- Esim. tuohon Annan kitaran laulaa vaan, biisin nopeaan toistavaan tempoon, sopisi
Slaidi hanska E. Sardinas tyylinen leukojen vääntely, kuin rusina pullaan Pihlajan leipomossa.
Muistan joskus vuonna viisi, kun Dave esiintyi kaupungintalolla. Hän kiersi silloin Juice Leskisen kanssa. Juicehan lykkäsi silloin putkenä näitä Einarin fillareita, Napoleonin mopoja ynnä muita Marilynejä. Ja yleisö sen mukaan (suurin osa lapsia). Siinä olisi sitten pitänyt Daven esiintyä pokkana, kun 90 % yleisöstä odotteli Juicea...
Dave avasi aika kätevästi, sanomalla: "Sit kaikki dorkat voi lähtee kiitään...". Ei tainnut olla pelkästään puunaama, vaan vielä päälle sydämellisesti vi*******t.
-
- Muistan elävästi Laihian hulmin ja Sleepy Sleepersin kulta-ajan vaiheisiin sijoittuvan keikan,
jolloin Dave oli lainassa Sleeppareilla kitaristina, ( Taisivat tehdä Daven kera Älpynkin),
kun Mato hyppäsi lavalla mopolla kuorma-auton yli ( muovinen) ja Dave komppasi hitin Kesämopo.
- Helevata en ole koskaan nähnyt niin ilmeetöntä naamaa Davella kuin tuon 2 - sointukompin
yhteydessä, josta laulava talonmies Sepi Kumpulainenkin olisi ollut kateellinen.
- "Lievän" Jallukännin hiljalleen haihtuessa, Proge Daven imago sai myös kaupallisempia epäilyjä.
- Joka tapauksessa, uniikki ja Suomen Blues historiaan poltettu nimi.
-
Joskus muinoin, kun Palosaarella Ravintola All Starsin
alakertaan duunattiin Art Rock Cafe, niin siellä oli avajais-
esiintyjinä Dave & Canbaza Gypsies ja sit vielä Juliet Jonesin
Sydän. Juhlan kunniaksi oli sitten vielä joitain kutsuvieraitakin
mm. minä silloisen rockfreelancertoimintani johdosta (sitäki
ehti tehdä muutaman vuoden muun ohella).
keikan jälkeen sit järjestivät Daven kunniaks partyt kongerenssi-
huoneeseen. Siellä olin minäkin, kun satuin jo ennestään oleen
Daven tuttuja, niin joo ja Klamydiasta ainakin toi Purtolan Riku.
Ennen aamu viittä pokka petti useamman kerran muillakin kuin
Davella ja me kaks taidettii siellä viimeisinä pystyssä istua.
Joskus sitten lähdin taksilla himaan.
Aamulla huomasin, että takki oli unohtunut narikkaan
kuin myös fillari sinne telineeseen.
Ei ku hakemaan.
Lehahdin paikalle ja Dave istu siinä ja skruudas.
Heitti heti et: - Istu siihen. Johon minä: - Nyt ei millään ehdi.
Dave: - Ei sul eileen mikään kiire ollu.
Minä: - Ei todellakaan mut nyt nakuttaa mittari tos edes ja
täytyy poimii tän rotsin lisäks fillariki talteen, et kattellaan
si taas toisella kertaa.
Tää nyt tuli kerrotuksi vaan sen takia et tulee todistetuksi,
et ei se Davekaan aina ihan puunaama oo. Ei edes keikalla
sekin on tullut nähdyksi esim Stokiksen Mariahissenillä.
-
Pyyhin tässä juuri vähän pölyjä ja käteen osui vanha aarre, Janne Schafferin älppäri Ögonblick.
Minähän ole diggaillut Schafferia jo pinnasängystä lähtien.
Halkans affär herätti huomiota Suomessakin.
Löytyykö muita Schaffereita?
http://elgitarrer.com/images/galama-klara/janne-schaffer-galama.jpg
-
Joskus olen fiilistellyt sillä ajatuksella, että mikä olisi minulle SE aution saaren levy, jonka ottaisin ainoaksi riemukseni yksinäisyyden kaveriksi. Paha valinta - päivästä johtuen tietenkin vaihtuva sellainen. Tänään se olisi ollut supisuomalainen valinta: YUP - Homo Sapiens.
-
Panitpas homman vaikeaksi kun pitäisi nimetä vain yksi levy.
Oma valintani: Chic Corea - Friends
-
(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/f/f9/SophieTucker1917.jpg)
Tämä olisi yksi ehdoton valinta Sophie Tuckerin Follow a star.
http://en.wikipedia.org/wiki/Sophie_Tucker
-
Mitähän musiikkia kullankaivajat kuuntelevat..
..entä Alaskan turkismetsästäjät
saatikka perinteiset erakot..
Elekää nyt hyvät Cityurbaanit romantisoiko.
-
Kyllä se olis' Led Zeppelin - Since I've Been Loving You.
-
Tietty eri ikäkausina myös SE autionsaaren levy vaihtelee. Pikkupoikana saarelle olisin ottanut minulle ensimmäisen kunnon rocklevyn, Hurriganesin Roadrunnerin. Sitä ennen oli kuunneltu Mudia, Sweetiä, Sladea etseteraa. Teinivuosien tajunnan räjäyttäjä ilman muuta Sex Pistols ja Never mind the bollocks. Kahdenkympin lähestyessä diggailin mm. Brucea, Tom Waitsia ja eritoten Jackson Brownia.
Nykyään tuntuu, että kaikki on jo tehty. Radiokanavien pakkosyöttö turruttaa pakkokuulemaan tehdasmössöä ja jonninjoutoa.
Ehkäpä pitäisi kaivaa vanhat vinyylit esille ja jatkaa piiiitkästä aikaa rahisevalla Neil Youngilla.
Tänään SE aution saaren levy voisikin olla Neil Youngin Harvest tahi After the goldrush.
-
Aika massalta kuulostaa. Täällä ei toisaalta paljon muutenkaan proggiksia liene.
Eli Ceeäfgee, ceeäfgee. Aadee ee, aadee ee.
Ajan yössä, tulen tuolta kaukaa.. käh, käh.
-
Eli Ceeäfgee, ceeäfgee. Aadee ee, aadee ee
..totuus löytyy juuri tuolta. Yksinkertaisuudesta.
-
ja eritoten Jackson Brownia.
Kas säätänää! Sama täällä. Yhteen aikaan veivasin kovasti hänen levyjään.
Mutta on se kumma kun ei kukaan ole vielä puhunut Santanasta mitään! Vai väitättekö ettei Abraxas kolahtanut?
-
Eli Ceeäfgee, ceeäfgee. Aadee ee, aadee ee.
GEORGE THOROGOOD & THE DESTROYERS
-
Mutta on se kumma kun ei kukaan ole vielä puhunut Santanasta mitään! Vai väitättekö ettei Abraxas kolahtanut?
Santanalla on yksi hitti minun makuuni mitä tapaan vieläkin kuunnella
Black macik woman, mutta jos saisi viedä koko bändin sinne saarelle ja rullata vuosia hiukan taaksepäin, niin ottaisin mukaani Uriah Heepin.
-
Minulle rittäisi Muddy Waters.
-
Autiosaaren henkilökohtainen helvetti voisi olla valloillaan, jos matkaan tarttuisi Bo Didley..
Tai vaikka Suomen vastaava: Sepi Kumpulainen, eepoksellaan: Sepitystä..:-o
Mieleen ei voi olla tulematta, näiden häiskien tuotantoon liittyen miten monta kymmentä
tuhatta kertaa Berry veti Johnny B Goodin.
Ja joka ikinen kerta, pikkuisen pieleen.
Viimeksi lähes 8 kymppisenä kipparinlakki päässä.
Tosin tekniikka oli jo lähinnä Fylgian joulujuhlasta..
Ps. Miten Didleystä tuli "kitaristi" ?
Omien sanojensa mukaan: Hemmo oli kiinnostunut alunperin rummuista,
eli olisi halunnut rumpaliksi.
Soittaessa kuitenkin vasen käsi ei pysynyt oikean kanssa rytmissä, sekoittaen riffejä,
joten kaveri keksi kitaran.
Vasuri sai levätä E otteella lähes koko biisin ja oikea hoiti rytkeen.
Simppeliä. Hey..hey...hey...mooooooo..naaaaaaaa..ryntän tynttän tyyy...
-
Tai vaikka Suomen vastaava: Sepi Kumpulainen, eepoksellaan: Sepitystä..:-o
..muahaha...Sepin Armotonta menoa taukoamatta... Jo vain tekisi mieli uida summamutikassa ihan mihinpäin vain...
-
Minullae rittäisi Birdin kootut.
-
Viime aikoina olen paljon kuunnellut suomalaisen Liekki-yhtyeen Korppi-levyä. Aivan loistavaa progepoppia ja paranoo kuin valion viili!
Kannattaa bongata!
Julkaistu vuonna 2003 Spinefarmin Ranka-recordings alamerkillä.
-
Saattaisi olla harras toive aution saaren levyksi Sleepy Sleepers ja Pihi Poika, ainakin ajatellen paikkaa sekä siihen liittyvää tilannetta,,,,
-
Tunneihmiselle voisi kuitenkin biisiksi riittää Legendaarisen Soulmiehen, eli Otis Reddingin
fiiliksiä hivelevä, Sittin' On The Dock Of The Bay, josta ainakin Valtuutettu Osala
saattaa olla samaa mieltä, kyseistä edesmennyttä Artistia diggaillessaan.
Elikkä:
I'm sittin' on the dock of the bay
Watching the tide roll away
Ooo, I'm just sittin' on the dock of the bay
Wastin' time...ja silleen.
-
Tänään Tom Waits ja Real Gone.
Luurankojatsia. Äijä-ärjyä ja makeeta kolinaa.
-
Ajankohtainen Biisi, eli K.Röyhkä & R.Mattila / Helvetti, voisi myös iskeä saarella partaa kasvattavan
moodiin, eli tila / aika tajuaan selvittäen.
Näyttäisi nousevan listoillakin, miksei siis tajunnassakin..
-
Olen nyt kuunnellut Donna Summerin - Once upon a timea
(http://ecx.images-amazon.com/images/I/21V%2ByTp6voL._AA130_.jpg)
kaksi kuukautta.
Vieläkin kuuntelen sitä mielummin kuin mitään muuta. Tämä olisi siis
aution saaren levyni.
-
Olen nyt kuunnellut Donna Summerin - Once upon a timea
kaksi kuukautta.
Jees.
Elikkä siksi liike on ollut siis pimeänä koko lopputalven..:-o
-
(http://www.steveallentheater.com/files/07c_fall/rock-n-roll.gif)
WITH
CHARLYNE YI, HARRIS WITTELS, MICHAEL CASSADY, PAUL RUST
THE GREATEST ROCK 'N' ROLL
SHOW IN THE WORLD!!!
Tässä pikkaisen jytinää...saarelle
-
Elikkä siksi liike on ollut siis pimeänä koko lopputalven..:-o
Joo näin on. Mutta ensi viikolla ajattelin sytyttää valot. Patterit loppuivat.
-
Astor Piazzollan tupla cd.
-
Kassu Halosen ensimmäinen soolo " Halonen" vuodelta -79.
Voi poijjaat , mikä bändi!
Kassu Halonen - laulu,koskettimet
Janne Louhivuori - kitara
Juha Björninen - soolokitara
Pekka Pohjola - basso
Vesa Aaltonen - rummut
Kyllä soitto soi ja laulu raikaa!
-
Teräsputki ja oma pönttökitara.
Kotoutus biisinä Gwyn Ashton / Faded Memory, viritys Open A
Sitten perusviritys ja saman jätkän, The Road Is My Religion.
Sitten kyljelle ja pitkä pieru.
Aamulla uusiksi..
-
Maailman levyvarastosta löytyi muutama "aution saaren" levytys, jota muistan ihan lapsuusajoista, jostain 50-luvun lopulta. Krammaria soitettiin ajan tyylin mukaisesti radion ämyrien läpi.. Oliko se stereoo, vai tuliko monoo, se ei ollut niin hirvittävän tärkeää.... Valitan äänen laatua.
Arvoisa kotiyleisö...saanko esitellä.... Harry Belafonte... velcommen..Harry
http://www.youtube.com/watch?v=v7LUHHLIRQI&feature=related
-
Näin sadepäivänä on kiva vaihteeksi luukuttaa nupit lähes kaakkoon.
Suomilaista suosien: YUP: Leppymättömät
...ja eritoten siitä biisit: Joutilas ja Maailman viimeinen yö
Esc suosittelee : )
-
Tähän oli pakko tarttua...
YUP ja HOMO SAPIENS levy, alusta loppuun, mutta varsinkin raidat 1,2,3 ja totaalinen 6.
Nupit kaakkoon ja pötkölleen!!!!
Ehkä, ehkä paras suomessa tehty levy?
-
Tähän oli pakko tarttua...
YUP ja HOMO SAPIENS levy, alusta loppuun, mutta varsinkin raidat 1,2,3 ja totaalinen 6.
Nupit kaakkoon ja pötkölleen!!!!
Ehkä, ehkä paras suomessa tehty levy?
Totta viserrät!
Tuolla levyllä YUP astui myös nk. isojen joukkoon - sitä ennenkin olin tykästynyt orkesterin kieroväärään velmuiluun pikkuvinyyleistä Huuda harkiten täyspitkään.
Samaan kategoriaan sarjassa `persoonalliset pitkänmatkan kulkijat`laittaisin myös tinkimättömän Absoluuttisen nollapisteen!
-
Viimeaikoina mieluisaa kuunneltavaa on ollut Russ Freemanin vetämän THE RIPPINGTONS yhtyeen äänitykset. Letkeää menoa, ja mukavaa mäiskettä.
-
...menee kyllä ohi intron, mutta:
mikä on aution saaren rock-biisin alkuriffi?
Albert Järvisen revitys Get On -biisissä.
-
Ja lisää osastoon parhaat levyt:
Freud Marx Engels & Jung: Rintaan pistää, sukat haisee, enkä pidä Jeesuksesta (-86)
Pitkätukkainen punaniska
Teksasiin
Joki
En koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa
Kuljeta mua
Buuri Johannesburgista
Vanha kaljapummi
Särkynytsydämiset (viekää minut baariin)
Pallojuoma
Kossu on mun kuski
Kaihoisa kantribiisi
Iloinen poika ja iloinen tyttö
Eli legendaarinen eka froikkarit levy.
Ei yhtään paskaa biisiä, tämän jälkeen on vaikea tehdä parempaa...
-
Sex Pistols - Never mind the bollocks
...saapuvat jälleen Suomeen, mutta paras olla menemättä kokemaan. Eipä särjy nostalgiafiilis : )
-
...menee kyllä ohi intron, mutta:
mikä on aution saaren rock-biisin alkuriffi?
....Kauko Röyhkän & Nartun Lauralle!
-
Tämän tyylistä, ovat valintani aution saaren levyiksi. Ei välttämättä tässä järjestyksessä. Pitäähän sitä autiolla saarella olla musaa vähän enemmänkin, kuin vain yksi kappale:
Fly Me to the Moon, Frank Sinatra:
http://www.youtube.com/watch?v=1rAsoLm1Ges
Smile, Charlie Chaplin:
http://www.youtube.com/watch?v=mT8jqRZHUW8&feature=related
Grandpa's Strawhat, Delta Rhythm Boys:
http://www.youtube.com/watch?v=j3cnW4lDSLw
Elegia, Vesa-Matti Loiri:
http://www.youtube.com/watch?v=m5_fiVnuAh4
Yksinäinen saarnipuu, Vesa-Matti Loiri:
http://www.youtube.com/watch?v=JLBanviNN9o
Lapin kesä, Vesa-Matti Loiri:
http://www.youtube.com/watch?v=-aSxSUy34HU&feature=related
Albatrossi, Junnu Vainio:
http://www.youtube.com/watch?v=5uyjGGYONmM
What a Wonderful World, Louis Armstrong:
http://www.youtube.com/watch?v=vnRqYMTpXHc
Over The Rainbow, Connie Talbot:
http://www.youtube.com/watch?v=2cnRXmMn2Ag
Oopperaa, Paul Potts:
http://www.youtube.com/watch?v=DelJrP3P7tA&feature=related
Finlandia hymni. (Mieluiten Katariina Järvinen, mutta en löytänyt sitä Youtuubista.)
http://www.youtube.com/watch?v=FMJEUdFPB1Q&feature=related
Aika melankoolista näyttää olevan. No, esim. näistä mä nyt kuitenkin pidän.
Saa kommentoida...
-
Aika melankoolista näyttää olevan. Saa kommentoida...
..upeita lauluja!
...tulisi kyllä tippa linssiin autiolla saarella.
-
Tästä ei varmaan tulisi itku... Törmäsin vahingossa tälläiseen. En malta olla laittamatta tätäkin tänne. Todella hävyttömän hauska:
http://www.youtube.com/watch?v=pWtK0z-aTI4&feature=related
Junnu Vainiohan teki paljon isojen poikien lauluja. Vaikka tää ei taida J. Vainiota ollakaan.
-
Tämän tyylistä, ovat valintani aution saaren levyiksi. Ei välttämättä tässä järjestyksessä. Pitäähän sitä autiolla saarella olla musaa vähän enemmänkin, kuin vain yksi kappale:
Ohhoh. Vaikka ollaan useat snookkerit ja biljardit yhdessä pelattu niin
en edes tiennyt, että olet ihan musiikkimiehiä.
Mutta oli miten oli niin Tapio Rautavaaran Isoisän olkihattu jotenkin säväyttää.
http://www.youtube.com/watch?v=tNqwERjEXlM
-
Tässä ajassa ja tässä mielentilassa kestosuosikkini on Hector. Asiaa enemmän kuin (meillä ) kunnallisehdokailla yhteensä.....?
http://www.youtube.com/watch?v=89WOlVwyTnA&feature=related
-
Jatketaan Hectorin linjalla eteenpäin, (sanoi Jake Nyman usein radiossa), levyllä Suomi Neito, eli American Pie, vuodelta 1977.
Tässä ajassa ja uutistunnelmissa, mikä on muuttunut paremmaksi tässä tavarauskovaisten maassa ja maailmassa... Varaa aikaa itsellesi ja kuuntele sydämellä..
http://www.youtube.com/watch?v=DkhJEK-xxd4
-
Klamydian "Heppi keippi"-eepee.
...koska kaiken tieteen ja taiteen sääntöjen vastaisesti ovat muodostaneet jutustaan edelleen ajankohtaisen. ...20 vuoden jälkeenkin.
Ostin tänään Anttilasta Klamydian dvd:een. Keikat alkuvuosilta tämän päivän Pohjanmaahan antavat uskoa omaehtoiseen yrittämiseen.
Sitä paitsi Vesku on myös the Pingviini - hyvä braa!
-
Meneekö jako uusiksi huomisissa vaaleissa?
Vai jatkuuko rahavallan ahneus edelleen?
Vastavoima löytyy vai ja ainostaan todellisesta vasemmistosta.
http://www.youtube.com/watch?v=4nsAdxDZpBs&feature=related
-
Vaalipäivä tuo ehdokkaalle päähän Röyhkän biisin Kevät. "se on se paniikin tunne, paniikin tunne...."
-
Ei autiolle saarelle kannata ottaa levyjä vaan vene.
Mutta kun nyt levyistä puhutaan:
Kent - Koko tuotanto
Jonna Tervomaa - Halo (paras suomalainen levy sitten Eppu Normaalin 1980-luvun tuotannon)
Sir Elwoodin Hiljaiset Värit - Puoli Viisi aamulla
John Fogerty - Blue Moon Swamp
J. Karjalainen - Valtatie
Neil Young - Greatest Hits
Evanescence - Fallen
Sheryl Crow - I
Sarah Brightman - Timeless
Bruce Springsteen - The River
Bruce Springsteen - Nebraska
Lily Allen - Allright, Still
David Gilmour - On An Island
Lauri Tähkä - Tuhannen Riemua
Mark Knopfler - Kill to Get Grimson
Robert Plant & Alison Krauss - Raising Sand
-
...aution saaren biisi tänä ehtoona:
Tuomari Nurmion versio Elämän valttikorteista.
-
Tänään otan saarelle mukaan juuri kuulemani Maria Lundin coverversion Rautiaisen (taisi olla Niskalaukauksen ajalta) biisistä Surupuku. Aina on perverssisti iskenyt nuo shirley Bassey tyyppiset teatraaliset nais esiintyjät. Ja arvoisat "rock-poliisit", iskekää, nyt!
-
Hector on myös rauhanmies ja pasifisti, josta kertoo seuraava biisi. Sitä ei voi jättää pois veneestä ...
http://www.youtube.com/watch?v=q6qNaME_sRo&feature=related
-
Tänään löytö cd-hyllystä! Pölyt piti tosin puhaltaa.
ELO - Out of the blue
...eritoten lähes täydellinen biisi:
Mr. Blue Sky
-
En ottaisi levyjä asumattomalle saarelle. Ottaisin mielummin matkaradion.
-
En ottaisi levyjä asumattomalle saarelle. Ottaisin mielummin matkaradion.
...minä veneen...
-
...minä veneen...
Naaraskissan
-
Naaraskissan
Ei kai se yksi naaraskissa venettä kaada?
http://www.youtube.com/watch?v=4-L6rEm0rnY
-
Olen löytänyt laulajan, joka kouraisee minua syvältä sielusta vaikka en kieltä ymmärrä. Hän ön Cesaria Evora.
He You Tubesta. Ehkä voimme jakaa kokemukseni:
http://www.youtube.com/watch?v=78li5r-aO7E
-
http://www.youtube.com/watch?v=ZB1cNkC71vE (http://www.youtube.com/watch?v=ZB1cNkC71vE)
Pink Floyd ja The Wall (1979) albumi ehdottomasti, jos yhtä ja ainoaa olisi pakko kuunnella.
Linkkinä sieltä yllä oleva Comfortably Numb, missä David Gilmour revittelee hienot puhtaat kitarasoolot. Pakko oli laittaa tuo animaatioversio, koska tuollaista musiikkia joutuu kuuntelemaan mielellään sohvalla maaten ja silmät kiinni. Löytyyhän albumilta toki se ehkä tunnetuin Pink Floyd biisi: Another Brick in the Wall part II, jonka jokainen varmaan on kuullut.
Ketjua lukemalla voin todeta, että Escape-näppäimen musiikkimaku on aika lähellä meikäläistä. Pakkohan sitä olisi välillä saada iloisempaakin musiikkia, muuten menisi synkistelyksi. Siihen kelpaa perusrock, kotimainen tai ulkomainen.
-
Tällä hetkellä valinta olisi helppo Mistreat ja heidän loistava Never forgive - never forget .
-
Mitä musiikkia autiolle saarelle? No onneksi ei pelkoa sinne joutumisesta. Sellaiseen tilanteeseen jos joutuisin olisin musiikissa hyvin tarkka. Koska olen suomalainen niin valitsen Jean Sibeliuksen sinfoniat ja muun säveltuotannon. Oopperamusiikista Giuseppe Verdiä ehdottomasti kuten esim. Aida ja Nabucco
ja tuietysti Mozartia ja Johan Sebastian Bachin urkumusiikkia. Ja paljon muutakin klassillista musiikkia.
No... tämä poikkeaa edellä olevista valinnoista, mutta se on minun henkilökohtaista musiikkimakuani
vastaavaa.
Pentti Suksi
-
Kyllä Iitintiltu ja Lännenlokari olis poikaa!
Konsultit toimikaa!
-
Kyllä Iitintiltu ja Lännenlokari olis poikaa!
Konsultit toimikaa!
Tuosta puuttuu vielä ainakin Tiskarin polkka.
-
Kyllä on ehdottomasti lisättävä Viipurin Vihtori ja Kottilan kuuliastansseissa!
-
Joku tykkää äidistä ja joku tyttärestä. Musiikki makuja on monenlaisia ja minulla on omani. Kuuntelen sujuvasti kansanmusiikkia ja hanurilla itse Vili Vesterisen soittamana Säkkijärven polkan. Joku tykkää hanurimusiikista että se on ainoaa maailman parasta musiikia ja se on sitten sitä. Mutta itse olen mennyt ne vaiheet läpi ja pidän nykyään klassillisesta musiikista. Kun käyn suurkaupugeissa niin hankin jo etukäteen oopperalipun jos on jokin hyvä ooppera menossa. Moskovassa olen ollut Bolshoi teatterissa katsomassa Joutsenlammen itse Galina Ulanovan esittämänä, Raimonda-paletin ja Prinsessa Ruususen. Sallinette hyvät herrat, että minullakin on omat musiikkimieltymykset vaikka ne ei ole Teidän musiikki- mieltymyksiä. Toivotaan, että meidän autiot saaret ovat kuulomatkan etäisyydellä.
Pentti Suksi
-
Aution saaren levykokoelmista, näin kevään korvilla, vappua ja venekautta odotellessa, kuuntelemme reippaan työväenlaulatuksen.... Tervetuloa - Matti ja Teppo....
http://www.youtube.com/watch?v=1-YiaQZz1zY&NR=1
Hymyä pyllyyn...
-
"Työttömän arkiviisu" on Hectorin lyriikkaa kolmenkymmenen vuoden takaa. Taitaa olla ajankohtainen jo monelle suomalaiselle. Otetaan veneeseen mukaa ja kuunnellaan hartaudella...
http://www.youtube.com/watch?v=mz7PTKe4L_4&NR=1
-
Jos viestiin ei ole vastattu 300 vrk., se poistuu automaattisesti. Tämä on ainoa tapa säilyttää tärkeä viestiketju.
-
Ainakin minun kohdallani "Aution saaren" levyt ovat historiaa. Otan tietysti autiolle saarelle mukaan Sony Walkman mp3-soittimen tai miniläppärin. Walkmaniin ( 8 GT) mahtuu n. 1800 kappaletta ja miniläppärillä minulla on tietysti käytössä Spotify ja aivan upea ilmainen Radio Sure ohjelma.
Radio Sure tunnistaa n. 12 000 radioasemaa kaikkialta maailmassa ja ohjelma osaa myös splitata suurimman osan lähetettävästä stramista. Eli tekee omaan kansioon koneelleni "puhtaan" mp3 tai vma-tiedoston, joista jälkimmäisen voi taas konvertoida ilmaisella ohjelmalla mp 3:ksi. Konverrteri on nimeltään Jodix free wma to mp3.
En enää ole kahteen vuoteen ostanut cd:tä. Mutta tulihan niitä ostettua n. 900.
-
Tämäkin saattaa kiinnostaa vielä josku. Auittakaa muutkin ketjun elinkaarta. Ketju poistuu lopullisesti jos siihen ei olekirjoitettu 300 vrk.
-
No nyt on, joten ketju pysyy aktiivisena. Voisipa siihen lisätä vielä kiusaksi:
A. 5 parasta kitaristia( ei erikseen minkään kategorian virtuooseja vaan kaikki samalle vaa'alle punnitettavaksi laitettuna
B. 5 parasta rumpalia
C: 5 parasta laulajaa (ei erikseen mies/nais, rock/blues/jazz/oopperakategoriaa)
D. (5 parasta basistia)
Eikös se basso tavattu antaa sille, joka halusi jäädä mieluiten ehkä verhon taakse soittamaan, kun muut kuittasivat suosionosoituksia. Tosiasiassa basistinhan merkitys koko poppoon tahdissa pysymisessä on merkittävä.
Sitten vain kynäilemään arvon vaasalaiset, vaikka on teillä muitakin murheita pohdittavanne. Näkyvyyttä on taas tullut 100 000 egellä valtakunnallisesti ja tasaiseen tahtiin. Huomioarvo on ollut taattul
-
Vappu lähestyy huimaa vauhtia ja levyt sitä mukaan..
http://www.youtube.com/watch?v=5SOOBHAr21M
-
Mainio ketju. Tosin sen nimenä pitäisi ehkä olla "Aution saaren nettiradioni" Olen kovasti mieltynyt "vanhanaikaiseen iskelmämusiikkiin. Tämän kuuntelussa minua auttavat Spotify ja Radio Sure.
Jälkimmäisestä olen tänään kuunnellut eestiläistä kanavaa Kuldset ajad. Hauskaa miten samanlainen maku tuntuu olevan virolaisilla ja suomalaisilla.
-
.
Uusi ulottuvuus nettiradioihin voit suunnistaa hiirellä ja hiiren rullalla zoomata karttaa jonka alueelta haluat nettiradiota kuunnella
Radiokanavat eivät enää ikinä lopu kesken! Upea nettiradiosovellus ihastuttaa ja koukuttaa
"Keskiviikko 14.12.2016 klo 21.18
Radio Garden (http://radio.garden/live/chelm/chelm/) -sivusto kokoaa yhteen paikkaan liveradiolähetyksiä ympäri maailman.
Maapallon radiokanavat löytyvät nyt yhden sivuston alta.
Helpon käyttöliittymän ansiosta radiokanavaa voi etsiä sijainnin perusteella.
Sivustoa ylistetään sosiaalisessa mediassa."
(http://static.iltalehti.fi/viihde/nettiradio_etu141216TK_503_vi.jpg)
Radiokanavia voi nyt kuunnella kätevästi digitaalista maapalloa pyörittelemällä
"Enää ei tarvitse miettiä, millä kappaleella esimerkiksi Timbuktussa käynnistetään aamutoimet radiojuontajien vitsien kera. Tiistaina julkaistulla Radio Garden -sivustolla pystyy nyt kuuntelemaan radioasemien livelähetyksiä reaaliajassa missä päin maailmaa tahansa. Sivusto on tehty hollantilaiselle Sound and Vision -tutkimuslaitokselle."
(https://pbs.twimg.com/media/Czjoub0WIAAAHNG.jpg:small)
"Sivuston grafiikkana on maapallo, jossa on pieniä neonvihreitä pisteitä radiokanavien merkkeinä. Maapalloa pystyy pyörittämään ja hiirtä rullaamalla voi loitontaa ja lähentää näkymää. Klikkaamalla vihreää aluetta kartalla pystyy kuuntelemaan käynnissä olevia radiolähetyksiä. Mieleisensä kanavan voi valita listasta, jossa kerrotaan jokaisen radioaseman nimi, mikäli niitä sattuu olemaan monta samassa maailmankolkassa. Sovellus kertoo myös kunkin maan nimen, kaupungin nimen sekä kellonajan. Kuulija pääsee siis kärryille myös siitä, ollaanko parhaillaan tekemässä esimerkiksi aamu- tai iltalähetystä.
Sovellus mahdollistaa hyvinkin erikoisten puskaradioiden kuuntelun. Sovelluksen parissa voi hurahtaa hetki jos toinenkin, sillä maailmankartalta löytyy aika monta radiota vaikkapa vaihtoehdoiksi perinteisille kotimaisille radiolähetyksille."
http://www.iltalehti.fi/viihde/201612142200040773_vi.shtml
.