Musta aurinko nousee
1980-luvun loppupuolella olin töissä Vaasassa pienessä maakuntalehdessä. Elettiin aikoja, jolloin freonien haitat ja otsonikerroksen tuhoutuminen tulivat suuren yleisön tietoon. Ponnekaasut julistettiin pannaan.
Jostain sain käsiini Suomen kartan, josta paljastuivat Suomen suurimmat freonien käyttäjät. Pronssimitalin otti KWH Pipe Vaasasta. Se käytti freonia 60 tonnia vuodessa.
Kävin kyselemässä KWH Pipen toimitusjohtajalta, mitä ihmettä he oikein puuhaavat, kun freoneja kulutetaan tonnitolkulla. Kaukolämpöputkien eristeitä.
Toimitusjohtaja oli itsekin kauhuissaan otsoniuutisista. Kesti kuulemma 30 vuotta ennen kuin freonit ehtivät yläilmakehään otsonikerrosta tuhoamaan. Kun niitä laajemmin on alettu käyttää vasta 60-luvulla, on merkittävä osa vieläkin matkalla.
Kuka näitä freonituotteita sitten oikein osti? Kunnat. Freoniton vaihtoehtokin oli kuulemma keksitty, mutta ainoakaan Suomen kunta ei ollut sitä valinnut, koska se oli 30 prosenttia freonillista kalliimpi.
Kunnissa investoinneista päättää valtuusto, kuntalaisten vaaleissa valitsemat edustajat. Ilmastonmuutos oli heille silloin pelkkää ilmaa.
Nyt ilmastonmuutokseen on havahduttu, pakon ja lopun edessä. Kun maapallon ilmasto on jo peruuttamattomasti muuttunut ja muuttumassa. Napajäätiköt sulavat kiihtyvällä vauhdilla. On järjestetty konferensseja ilmastonmuutoksen estämiseksi, mutta mitä konkreettista on saatu aikaan?
On allekirjoitettu papereita joiden mukaan päästöjä on vähennettävä tietty määrä joskus vuoteen 2020 tai 2030 mennessä, siis joskus tulevaisuudessa.
Deodoranttipulloissa ei enää käytetä freoneja ponnekaasuna, mutta päästöjä ja saasteita saa myydä ja teollisuutta viedä kolmanteen maailmaan, joissa päästöille vielä riittää kiintiötilaa.. Saastekauppa ei mene maalaisjärkiseen jakeluun.
Mielestäni paperit päästöjen vähentämisestä ovat yhtä tyhjän kanssa niin kauan kuin ne tähtäävät johonkin muutokseen hamassa tulevaisuudessa.
Nyt ei tarvita enää jarruja vaan täyskäännöstä.
Tämä kaikki on ollut tiedossa jo 1980-luvulla, mutta inhimilliseen kulttuuriin näyttää kuuluvan, että jotain tehdään vasta sitten kun on jo liian myöhäistä. Juice Leskisen sanoin:
”Jonakin aamuna ennen sarastusta huomaat, että musta aurinko nousee.”
Keijo Nevaranta