Related Articles
Kuka minusta nyt huolehtii?
Lainsäätäjät käyvät keskustelua pysyvän huostaanoton määrittämisestä lastensuojelulakiin. Vaikka biologiset vanhemmat ovat kaikille lapsille ensisijaiset ja tärkeimmät kasvattajat, voi lapsi kiintyä myös sijaisvanhempiin tai muihin ammattikasvattajiin.
Onko biologinen vanhemmuus aina sellainen voimasana, joka kulkee lapsen edun yli? Siitä kaiketi on kyse tässä keskustelussa.
Lastensuojelulaki pitäisi jakaa kahtia ja luoda omat säännöksensä alle 12-vuotiaille, joita lapsiksi voidaan kutsua. Vastaavasti sitä vanhempia pitäisi käsitellä ja kohdella nuorina kansalaisina. On aivan eri asia tulla huostaan otetuksi lapsuusvaiheessa, jopa aivan vauvana, kuin murrosiässä suurimman kuohunnan keskellä.
Pienen lapsen hyvinvoinnin ja turvallisuuden suojelu on ykkösasia, ja silloin jos omat vanhemmat eivät siihen syystä tai toisesta kykene tai jaksa, tarvitaan sijaishuoltopaikkaa ja mieluusti aivan tavallisesta perheestä, lähisukulaisista tai sitten ammattikasvattajien yhteisöstä.
Pysyvän huostaanoton kannattajat ajattelevat, että sijaisvanhemmuus antaa myös pysyvän kiintymyssuhteen, jota lapsi tarvitsee tulevaisuutensa rakentamiseen. Näin voi olla, mutta parhaassa tapauksessa sijaisvanhemmat ja biologiset vanhemmat voivat toimia yhteistuumin lapsen etua vaalien.
Näin ei aina käy, lasta pompotellaan aikuiselta toiselle ja kiintymystä, joka on turvallisuuden tunteen yksi perusta, ei pääse syntymään. Biologisia siteitä on vaikea katkaista, vaikka paluu biologisten vanhempien tai vanhemman luo voi myös olla haavoittava.
Samalla kun lapsi on turvallisten aikuisten hoidossa, pitäisi myös lapsen vanhempien, koko perheen, saada oikeanalaista tukea ja apua perhe-elämänsä korjaamiseen. Näin ei aina käy ja siksi lapsi palaa liian usein samoihin olosuhteisiin mistä hänet on huostaan otettu.
Murrosikäisen nuoren kohdalla puhutaan huostaanottotilanteessa tosi harvoin perheeseen sijoittamisesta. Jos asiaa valmistellaan yhteistyössä nuoren, vanhempien ja muiden läheisten kanssa, on monet avohuollon keinot ja mahdolliset tukitoimet jo käyty läpi. Tällöin sijoituspaikaksi tulee joku lastensuojelulaitos: lastenkoti, nuorisokoti, koulukoti tai laitosmainen perhekoti.
Pienten lasten osalta huoli on pikemminkin lapsen vanhempien ongelmista, jotka vaarantavat lapsen kehitystä. Siihen vanhemmat tarvitsevat erityistä tukea.
Nuorten sijoitusten taustalla taas ovat usein nuoren omat tempaukset, päihteet, huumeet, yöpoissaolot ja varhainen astuminen aikuisen saappaisiin. Nuorten vanhemmat ovat pääosin kummissaan nuorensa rajattomasta elämästä ja haluavat saada ammattiauttajilta apua tilanteen korjaamiseksi.
Nuoret eivät niinkään halua, eivät ainakaan aina. Rajaton vapaus viehättää.
Vanhemmat tarvitsevat apua ja neuvoa kasvatustilanteisiin. Matalan kynnyksen vanhempainneuvolat puoltaisivat paikkaansa. Vahvasti oireilevien nuorten vanhemmat ovat usein täysin ymmällään tilanteesta ja tarvitsevat rohkaisua ja tulevaisuuden uskoa nuorensa kohdalla.
Sormi suuhun menee kyllä joskus ammatikseen kasvatustyötä tekevältäkin. Nuoren sanattomia viestejä pitää oppia tuntemaan ja rohkeasti tulkitsemaan. Pysyvän huostaanoton sijasta pitäisi puhua pysyvistä ihmissuhteista. Yksikin hyvä aikuissuhde voi pelastaa.
HARRI MOISIO
Kirjoittaja on vaasalainen nuorisokodin johtaja
