Related Articles
Rotuhygienia (eugeniikka) syntyi vastauksena modernin, teollistuneen ja kaupungistuneen maailman sosiaalisiin ongelmiin. Se selitti havaittujen ongelmien syyt ja tarjosi keinot taistella niitä vastaa.
Ongelmien syiden ajateltiin olevan ihmisten perimäaineksessa, geeneissä. Niiden nähtiin määräävän yksilön fyysiset ja psyykkiset ominaisuudet ja kyvyt sekä moraalisen selkärangan ja sosiaalisen käytöksen.
Kukoistaakseen rotuhygieeninen ajattelu tarvitsi ratkaisemista vaativia ongelmia ja pois ajettavia uhkakuvia. Eräs vuosisadan alun pelottavimmista uhkakuvista oli rappeutuminen, degeneraatio. Laajasti käsitettynä se nähtiin kaiken kehityksen ja evoluution vastakohtana – ’väärään suuntaan’ kulkevana kehityksenä. Pidettiin mahdollisena, että koko ihmiskunta ja sen kulttuuri saattoi degeneroitua. Suppeasti käytettynä käsite viittasi ihmisten henkisten kykyjen ja ominaisuuksien huonontumiseen. Yleisesti pelättiin, että degeneroituneiksi luokiteltujen tylsämielisten (nykyisin kehitysvammaiset), mielisairaiden ja epileptikoiden lukumäärä lisääntyi jatkuvasti. Pontta tämänlaatuisille peloille antoi esimerkiksi brittiläisen komitean (Royal Commission on the Care and Control of the Feeble Minded) tutkimusraportti vuodelta 1908.
Komitean mukaan tylsämielisongelma oli jo lähtökohtaisesti luultua suurempi, sillä oli löydetty kokonaan ennen tuntematon ryhmä tylsämielisiksi laskettavia: vaikeasti havaittavat lievästi tylsämieliset. Komitea pani merkille tylsämielisten olevan myös poikkeuksellisen hedelmällisiä: “normaaleilla” aviopareilla oli keskimäärin neljä lasta mutta tylsämielisten keskiarvo oli seitsemän. Tylsämieliset naiset olivat lisäksi seksuaalisesti kertakaikkisen holtittomia. Tylsämielisyyden havaittiin niin ikään olevan erittäin perinnöllistä: jopa 90 prosenttia heistä oli perinyt tilansa vanhemmiltaan. Huomio poikkeuksellisesta sikiävyydestä yhdistettynä seksuaaliseen holtittomuuteen ja henkisen tilan suureen periytyväisyyteen pönkitti mielikuvaa siitä, että tylsämielisten määrä oli rajussa kasvussa. Leviävä degeneraatioLisääntyvä degeneraatio oli ensimmäinen uhka, joka kannusti suomalaista rotuhygieenistä liikettä. Vuosisadan alkuvuosina asetettiin psykiatri Albert Björkmanin johdolla toiminut valtionkomitea tutkimaan uusien mielisairaanhoitopaikkojen tarvetta. Saadakseen selville mielisairaiden ja tylsämielisten täsmällisen määrän komitea teki asiasta tutkimuksen. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun asiaan erikoistuneet lääkärit keräsivät tällaista tietoa; tätä ennen tilastot olivat perustuneet papiston tekemiin ilmoituksiin. Vuonna 1906 tehdyn tutkimuksen tulos oli, että maassa oli kolme kertaa enemmän mielisairaita ja tylsämielisiä kuin aiemmin oli otaksuttu. Komitea myönsi, ettei saatu tulos ollut edeltävien tilastojen kanssa täysin vertailukelpoinen, sillä tutkimusmenetelmät olivat olleet erilaiset.
Silti tuloksen ajateltiin osoittavan kehityksen suuntaa ja sitä pidettiin hälyttävänä. Parikymmentä vuotta myöhemmin Sosiaaliministeriön lastensuojeluosaston päällikkö Adolf von Bonsdorff julkaisi selvityksen tylsämielisten lasten hoidosta Suomessa. Hän otaksui, että ”tylsämielisten luku maassamme on viimeisinä vuosikymmeninä melkoisesti noussut”. von Bonsdorff myönsi, ettei hänellä ollut esittää varmoja numerotietoja tai tutkimustuloksia näkemyksensä tueksi. Otaksuma perustui siihen tosiseikkaan, että tylsämielisten hoito ja valvonta oli aivan riittämätöntä: esimerkiksi laitospaikkoja oli tarpeeseen nähden hyvin
niukasti. Sen takia ”on tylsämielisten suurin enemmistö vapaasti saanut kuljeksia ympäri ja tuottaa uusia tylsämielisiä maailmaan”. Suomalainen huoli degeneraation leviämisestä sai tukea myös ulkomailta. Albert Björkman selosti vuonna 1925, että saksalaiset asiantuntijat, kuten alan kärkinimiin kuuluneet Alfred Grotjahn ja Fritz Lenz, arvioivat degeneroituneita yleensä olevan kymmenen prosenttia väestöstä.
Suomeen sovelluttuna tämä olisi merkinnyt yli 300 000 ihmistä. Muutamia vuosia myöhemmin Lastensuojelulehdessä siteerattiin brittiläisen rotuhygieenikon lausumaa siitä, että Yhdysvalloissa tehtyjen älykkyystestien mukaan 47 prosenttia väestöstä oli älylliseltä kehitykseltään alle 13-vuotiaan tasolla. Suomalainen kirjoittaja lisäsi, että älykkyystestien kehittäjä Alfred Binét oli väittänyt ”jotenkin samaa” ranskalaisista. Hieman myöhemmin valtion omistaman Perttulan tylsämielisten kasvatuslaitoksen johtaja puolestaan arvioi tylsämielisiä olevan noin 29 000. Luku oli noin kolme kertaa isompi kuin Björkmanin komitean tutkimustulos. Arvio perustui vastikään britanniassa tutkimuksensa julkaisseen valtionkomitean (Joint Committee on Mental Deficiency) saamaan tulokseen: tuhannesta ihmisestä kahdeksan on tylsämielistä. Seuraava kotimainen tutkimus tylsämielisten ja mielisairaiden lukumäärästä järjestettiin vuonna 1936.
Tuloksena oli, että heidän suhteellinen määränsä oli todellakin hiukan kasvanut. Lukuja pidettiin korkeina, mutta samalla myönnettiin niiden olevan normaalia eurooppalaista keskitasoa. JOs linkki aei toimi, kokaeile hakua eugeniikka suomaessa. ///C:/Users/tapio/AppData/Local/Temp/2559-Artikkelin%20teksti-6050-1-10-20091209.pdf
