Skuuppiset 27

Skuuppiset 27 -lehden kansikuva

Skuuppiset 27

Skuuppiset kiertää edelleen maapalloa mutta emme unohda Vaasaa vaikka meillä onkin afrikkalainen meininki.

Ensiksi me menemme Havaijille. Uutisrankkurimme Roy Rabb näyttää mitä Havaijille kuuluu tänä päivänä. Tämän jälkeen tulemme Suomeen ja Vaasaan jossa Afrikkalainen kulttuuri esittäytyy. Sitten menemme Raimo Vahteran mukana Thaimaaseen.

Miellyttävää videohetkeä.

Videon koosti: Kari Lajunen

http://youtu.be/Ea91LH_EHmg

Outo muistotaulu Björnholmin luontopolulla

Björnholmin luontopolun varrella oleva outo muistotaulu

Outo muistaminen Björnholmin luontopolulla

Ladattu 2.5.2011

Tällainen muistotaulu (muovitettu) löytyi kesällä 2010 Mustasaaren kunnan Vassorin kylässä Björnholmin saarella olevalta luontopolulta. Kyltistä voi olla mitä mieltä tahansa, mutta sen paikka ei ainakaan ole luontopolun varrella.

Hämmentävää on kuitenkin se, että muistelmus ihan henkilönimillä ottaa kantaa sotaväsymyksen vaivaamien sotilaiden puolesta. Miksi piti mennä Ruotsiin turvaan/pakoon – ei selviä taulusta. Oliko taustalla pelko Neuvostoliiton Suomen valloituksesta vaiko Suomen valtion mahdollisistarangaistustoimenpiteistä. Jokainen päätelköön itse mistä tässä on kysymys.

Talvi- ja jatkosodan aikana tällä alueella (ruotsalaiset rannikkopitäjät) oli paljon ns. käpykaartilaisia, joista rannikon ruotsalaiset huolehtivat ja muonittivat ja piilottelivat.

Historiaa tuntemattomana en ole tietoinen paljonko meni Ruotsiin ja paljonko piilotteli Suomessa.Koska juureni ovat Karjalan kannaksella tämä jossain määrin loukkaa minua. Mielenkiintoista olisi tietää tarkemmin näiden nimientaakse kätkeytyvistä kohtaloista.

Video: Matti Ollila

Westenergy – Jätteestä energiaa

Westenergyn jätevoimalaitos ja sen savupiippu

Westenergy – Jätteestä energiaa
Julkaistu 10.6.2013

Polttoaineena käytetään sellaista poltettavaa jätettä, joka ei sovellu muuhun hyötykäyttöön.

Pääosa poltettavista jätteistä on tavallista kotitalouksissa syntyvää jätettä. Laitoksessa voidaan hyödyntää myös erilaisia teollisuuden jätteitä, kuten elintarviketeollisuuden ja puunjalostusteollisuuden jätteitä, vanhentuneita kaupan elintarvikkeita sekä maatalouden jätteitä.

Video: WestenergyFinland

 

Skuuppiset 26

Skuuppiset 26 -lehden kansikuva

Skuuppiset 26

Sanomalehtikatsauksen aiheena “Kissanhoitajan arkea

Vaasan eläkeläisten digikamerakerho satsaa pitkälle tulevaisuuteen ja kouluttaa lapsia digikuvaukseen sillä he ovat kaikesta huolimatta tulevia eläkeläisiä vaikkakin vasta 60-70 -vuoden kuluttua.

Uutisrankkurit Kari Lajunen ja Raimo Vahtera.

https://www.youtube.com/watch?v=GEsnpCv4KN0&feature=youtu.be

Ei tango kuulu kaikille -herkkoo11

Tanssiva pariskunta tangofestivaaleilla, mies pitelee naista tiukasti

Julkaistu 23.7.2014

Tangomarkkinoiden sävellys-ja sanoituskilpailun voittajiksi on val ittu artisteja jotka ei millään lailla ole kuuluneet kyseisen musiikkilajin edustajiin. Tehdään yki biisi,kerätään fyrkat liiveihin ja unohdetaan tango. Olisi mielekiintoista kuunnella vaikkapa netin kautta ne tätäkin vuonna hävinneet noin 200 tangoa.

herkkoo11

Skuuppisegt 24

Skuuppisegt 24 -lehden kansikuva

Skuuppiset 24

Uutisrankkureina Kari Lajunen, Raimo Vahtera ja Roy Rabb.

Tällä kertaa liikumme luonnossa. Kameramies Risto Ruisrääkkä on saanut kuvattua etelanapamantereella koskaan näkemättömän Lokkimus Kakkimuksen. Tällä videolla hän kertoo miten sai sen kuvattua.

Sitten Raimo Vahtera vie meidät pitkospuille ja niitä pitkin Ryövärinkareille. Vastaan tuleeaivan krokotiilin näköinen olio mutta Raimon onneksi se on vain murto-osa sen koosta ja sitä kutsutaan sisiliskoksi. Mutta yhdennäköisyys on havaittavissa.

Sitten maanviljelijä Simo Siementäjä kertoo meille mitä on hukkakaura.

Lopuksi Roy Rabb vie meidät Karibialle ja jollain rannalla aalto on viedä hänet ja matkakumppanin. Sissit sieppaavat heidät mutta neuvokas papukaija auttaa heidät pakoon. Matka jatkuu Panaman kanavaa pitkin.

Videon toteutus Kari Lajunen.
http://youtu.be/DpTrOhrHN-8

Siéva katutanssi tulee Vaasaan

Nuoria tanssimassa katutanssiesityksessä ulkona

Siéva kiertueella ympäri Suomea. Kiitos Heini, Julle, Antti, Sieva Show Produktion, Jesse, Anniina, Lappeenranta, Hiski, Dance.fi Rockers, Siéva-jengi seinäjoella, Raahe & Funkyhall, JJ, Pete ja Mikael, Karoliina ja Anna-Maria

Siéva rantautuu Vaasaan

Siéva on uusi suomalainen, Helsingissä syntynyt katutanssi. Siéva poikkeaan muista katutansseista siinä, että liikkeet ovat pehmeitä ja rauhallisia. Uusia katutansseja syntyy harvakseltaan Euroopassa. Siéva on ensimmäinean suomalainen katutanssi.

Siéva on ennen kaikkea yhdessä tekemistä, poikkeuksena monelle yksilöllisyyttä korostavallle street-tanssillae. Tanssi raakentuu yksinkertaisillae peruslkiikkeille.

Siéva tulee Vaasaan

Tanssia esitellään kolmatta kertaa esitettävällä Hiphop Renesanssi kiertueelle, joka kokoaa tanssijoita ympäri Suomen 25-07-27.05. Päätapahtuma järjestetään Tanssikoulu Kipinän ja teatteri Casan tiloissa.

Video
Musiikki Selja Sini – Puun alla
Julkaistu 18.6.2012