Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Avustuksia nuorten työpajatoiminnalle Pohjanmaalle

Avustuksia nuorten työpajatoiminnalle Pohjanmaalle

Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on myöntänyt yhteensä 1 160 000 € valtionavustusta Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntien nuorten työpajatoiminnan tukemiseen.

1,1 milj. € nuorten työpajatoimintaan
Etelä-, Keskija Pohjanmaalle

Avustusta myönnettiin 17 nuorten työpajalle ja nuorten työpajatoiminta kattaa kolmen maakunnan alueella 37 kuntaa. Uusina työpajoina avustusta saivat Ilmajoen kunnan starttipaja ja Kurikan kaupungin nuorten työpaja.

Nuorten työpajatoiminnan tehtävä on tukea nuoren elämäntaitoja, sosiaalista vahvistumista ja omatahtista yhteisöllistä kasvua sekä tekemällä oppimista tarjoamalla nuorille mahdollisuuden ohjattuun ja tuettuun työntekoon sekä räätälöityyn polkuun koulutukseen, sen loppuun suorittamiseen yhteistyössä koulutuksenjärjestäjän kanssa tai avoimille työmarkkinoille työllistymiseen.

Avustusta jaettaessa on kiinnitetty erityisesti huomiota nuorten määrään maakunnassa ja seutukunnassa, nuorten määrään työpajoilla, nuorten alle 25-vuotiaiden työttömyystilanteeseen, tarvittavien valmentajien määrään sekä toimijoiden väliseen tasa-arvoon. Erityishuomiota on kiinnitetty myös matalankynnyksen pajatoiminnan eli nk. starttipajatoiminnan kehittämiseen sekä nuorisotakuun toimeenpanon tukemiseen alueilla. Helmikuussa 2013 Etelä-Pohjanmaalla oli 1328, Keski-Pohjanmaalla 473 ja Pohjanmaalla 820 työtöntä alle 25-vuotiasta nuorta.

Pohjanmaan ELY-keskus on lisäksi myöntänyt 2,1 miljoonaa euroa avustusta Keski-Suomen ja Pirkanmaan maakuntien nuorten työpajatoiminnan tukemiseen.

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa