Risto Karhula Kauhajoelta käänsi (9.12.) puheenaiheeni emännän etsimiseksi ja vaati samalla maanviljelyn valvonnan lakkauttamista. On valitettavaa, jos valtio ei korvaakaan satovahinkoja niin kuin perheviljelyaikoina.
Tässäkin huomaa, etteivät maanviljelyn yritysmuotoon muuttamisen seuraukset ole valjenneet, esimerkiksi yritysriskit tai yrityskuva.
Tuurasin kahtena vuonna sairastunutta vävyäni maanviljelyssä Satakunnassa keskikokoisella tilalla. Opin kunnioittamaan viljelijän ammattia. Sain ikäväkseni havaita miten ahtaalle elinkeino on joutunut. Esimerkiksi kauraa viljellen saa juuri peittoon lannoitekulut tai polttoaineet, muttei molempia, työpalkasta puhumattakaan. Ammatista uhkaa tulla kallis harrastus ellei halua luopua sukutilasta.
Edellä kerrotulla taustalla koen puolustavani vakavasti otettavaa viljelyelinkeinoa. Ammattini takia toivon elintarvikeomavaraisuutta kriisin varalle. Maatalouden pr-toiminta ei hoidu sillä, että perusteetta hoetaan kuinka paljon puhtaampaa on suomalainen tuotanto. Taloudellista myötätuntoa on turha odottaa kuluttajilta, jos tuotantovälineiden sikamainen käyttö muuta todistaa. Kuluttaja äänestää kukkarolla ei kotimaisuudella. Aloittamani keskustelu tähtää maanviljelyn julkikuvan parantamiseen.
Maatalousyrityksen työkoneet eivät ole yksityisautoon verrattavissa, ennemmin Wärtsilän trukkeihin. Jos yrityksen ajoneuvoa käytetään yksityisajoon, on kyseessä verotettava etu. Sen vuoksi ei ole ongelmatonta, että isäntä tietoisesti ja valvonnan laiskuuttaan luovuttaa liikennetraktorin mopoauton tai mopon korvikkeeksi 16- vuotiaalle. Koko ongelmahan johtuu ajokorttisäännön porsaanreiästä. Poika, joka ei saa ajaa keveintäkään henkilöautoa, saa rajoituksitta kaahia raskaan kuorma-auton tasoisella yhdistelmällä.
Olikohan tarkoitettu vitsiksi, että traktoriralli tähtää emännän löytymiseen tilalle? En usko niin tyhmää tai kevytmielistä teinityttöä olevan, että hän vakavissaan haluaisi emännäksi tilalle, jonka tuleva isäntä pullistelee lainahöyhenillä. Fiksu nainen katsoo jo varhain mikä uros todennäköisesti on turvallinen, vakavasti otettava elinkumppani. Mopo- tai traktorisirkuksen pyörittäjä on aviomiesehdokkaaksi räkänokka.
Ristolle tiedoksi että aikoinaan sain emäntäehdokkaan ilman isän kulkupelillä pelleilyä. P-rallikin 50-60-luvuilla tapahtui ihan verotetuilla autoilla ja -polttoaineella.
Lopuksi: Eikö olisi yhteinen etu parantaa maanviljelyelinkeinon julkikuvaa, jos talousahdingossa aiomme soutaa samaa venettä?
Kalle Lanamäki
Vaasa