Home / Kolumnit /
Raija Koivisto: Herran pelossa perikatoon

Raija Koivisto: Herran pelossa perikatoon

Poikkeustilanteet osoittavat ihmisen todellisen luonteen. Kyvyttömyys empatiaan on jotain, mitä en mieleksikään ymmärrä. Valta syö helposti elävältä.

On häpeä, miten sallimme omavaltaisuuden viedä elämän kaaokseen. Sydäntä särkee, mihin tässä vielä joudutaan.

Soinin sanoin, perussuomalaisissa eletään nyt tärkeää aikaa. Jo osittain asetetut ehdokaslistat ovat nostaneet maakunnan toiselta laidalta esiin viisautta ja vahvuutta. Kokonaisvaltaisesti ajattelevat Etelä-Pohjanmaan miehet herättävät luottamusta.

Kestävä tulevaisuus vaatii yhteiseen hiileen puhaltamista. Ehtymätöntä energiataloutta ja lapsen ajatuksiin asettumista. Pihkaniskainen perussuomalainen ei toden totta nöyristele, mutta maailma muuttuu. Sukup[olv|uol]ien välinen kuilu on kurottava umpeen.

Pyhä on totuus. Totuus vielä pyhempi.

Raija Koivisto, ps Vaasa

Koivisto erotettiin tiistaina  12. 08. 2014 Vaasan perussuomalaisten puheenjohtajan paikalta.

Raijan blogi

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa