Kaupunginvaltuusto teki maanantaina 11.11. päätöksen vastaanottaa ensi vuonna lisää pakolaisia. Puheenvuoroissa nousi esiin, miten Vaasalla on velvollisuus auttaa hädänalaisia.
Miksi silmät kuitenkin seuraavassa sekunnissa suljetaan hädältä, mikä täällä kaupungissa vallitsee?
Moni voisi hetkeksi siirtyä pois omalta mukavuusalueeltaan nähdäkseen, mitä elämä on pullapitoisten kokoushuoneiden ulkopuolella.
Numeroiden takana Vaasa on kaikkea muuta kuin se tuhansien onnellisten tarinoiden seutu, jona tätä markkinoidaan.
Arvokkaaseen menneisyyteemme peilaten tuntuu käsittämättömältä seurata jatkuvaa uutisointia siitä, miten syvällä Vaasa ui. On häpeä, miten kaupunki kohtelee omiansa, lapsia ja nuoria, sairaita ja vammaisia ja kovan käden säästöillä syrjäyttää heitä pois yhteiskunnasta.
Missä on näiden viattomien ja eroteltujen oikeus ihmisarvoiseen elämään, työhön ja sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen?
Joakim Strandin 7.6. Pohjalaisessa julkaistun kolumnin sanoin, elävä kaupunki vaatii ehdottomasti vahvan sydämen. Sitä vahvuutta ei kuitenkaan rakenneta korkein toimistorakennuksin, ei isoin reaaliaikaisin näyttötauluin.
Tavallisen ihmisen hyvinvointi tuntuu liian usein unohtuvan talouden määrittämässä maailmassa.
Enää ei tarvitse ihmetellä, miksi luottamus ja usko rintamalinjan päättäjiin ovat kadoksissa. Kuntalaiset ovat pettyneitä räpiköivään päiväpolitiikkaan, joka nykyisellään tuntuu olevan pelkkää laskelmoivaa peliä.
Valtataisteluiden tiimellykseen hukkuvat oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo, puhumattakaan inhimillisyydestä ja pyyteettömyydestä. Ihmisiä hoidetaan kännykällä, ja säästöt revitään työntekijöiden selkänahasta.
Lapsia muistutetaan jatkuvasti siitä, mikä on oikein ja mikä on väärin. Onko oikein, että umpimähkäinen päätöksenteko ja harkitsemattomat investoinnit vievät toiselta oikeuden terveelliseen ja turvalliseen elinympäristöön?
Millä oikeudella aikuiset saavat toimia väärin? Pieleen menee, kun rahan valta karkaa yhteisöllisen edun edelle.
Raskaan epävarmuuden vallitessa on useampaan otteeseen peräänkuulutettu arvokeskustelua. Heikossa taloussuhdanteessa tulisi panostaa kestävään tulevaisuuteen ja panostaa ennen kaikkea vähäosaisiin, sillä elävä kaupunki voi juurtua ainoastaan elinvoimaisiin yhteisöihin.
Nykyisyyttä ei voi ymmärtää, jos tietää vain nykyisyydestä, sanoi joku. Näinä epäuskon hetkinä on tunnettava myös historia ja annettava humanitäärista apua ensisijaisesti omillemme, jotta voimme välttyä lyhytnäköisten päätösten kauaskantoisilta vaikutuksilta.
Raija Koivisto (ps.)
Vaasa