Related Articles
Vaasan mellakan jälkeen (4.6.1930), Lapualaiset Iisakki Valkama ja Nuutti Nummikoski Vaasan oikeustalon ulkopuolella kirjapainojupakan (28.3.1930) todistajan, Työn Äänen faktorin Eino Niemisen kimpussa. Nieminen, jonka Etsivä Keskuspoliisi (EK) oli vihjannut olevan punaupseeri, vedettiin oikeustalosta ulos ja pahoinpideltiin lapualaisten toimesta, samoin kuin toistakymmentä muuta paikalla ollutta. Siitä alkoi aikamoinen kasino pyörimään.
4. kesäkuuta 1930 Vaasan raastuvanoikeudessa alettiin käsitellä Työn Äänen kirjapainon särkemisjuttua. Esivalta tiesi, että päivä aiheuttaisi lapualaisliikehdintää, mutta kansanliike kieltäytyi peruuttamasta mielenosoitusta. Aikaisin aamulla 1 800 lapualaista saapui Vaasaan 200 Suomen lipuin koristellulla autolla. Mielenosoituksellisesti autokulkue pysähtyi ensin hajotetun kirjapainon kohdalle ja maaherran virka-asunnon eteen.
Tämän jälkeen miehet tekivät kunniakäynnin Vaasan sankarihaudoille, jonka aikana laulettiin virsiä ja isänmaallisia lauluja sekä pidettiin puheita. Oikeudenkäynnin ollessa kesken lapualaiset pahoinpitelivät todistajana toimineen Työn Äänen faktori Eino Niemisen, jonka Etsivä Keskuspoliisi (EK) väitti olevan punaupseeri ja SKP:n organisaattori.
Oikeustalon toisen kerroksen eteisessä Eino Nieminen joutui suukopuun hänet ympäröineiden talonpoikien kanssa. Sanaharkan jälkeen Lapuan liikkeen kannattajat kuljettivat Niemisen portaita alas oikeustalon ulkopuolelle, repivät hänen vaatteensa ja pahoinpitelivät Niemisen. Väkijoukko seurasi tekoa sivusta, eikä poliisi puuttunut asiaan. Lehtikuvaaja Paavo Poutiainen yllytti tekijöitä, ja saikin otetuksi yhdet Suomen lehdistöhistorian tunnetuimmat kuvat.
Lapualaiset pahoinpitelivät myös noin kymmenen muuta vasemmistolaista, näiden joukossa vaasalaisen sosiaalidemokraattisen lehden Nya Folkbladetin toimittajan Allan Asplundin. Eino Niemisen revittyjen housujen kaistaleet jaettiin halukkaille ”kommunisminvastaisen taistelun muistoesineinä”.
Valokuvat otti helsinkiläinen lehtikuvaaja Paavo Poutiainen, joka yllytti väkijoukkoa pahoinpitelemään Niemistä saadakseen parempia kuvia.
”Myöhemmin AKS:n (Akataeeminen Karjalaseura) kiinnitti Niemisen housuista revittyjä suikaleita ehdokaskokelaittansa rinpiealiin neaulalla.”
Lisäksi lapualaisten uhreiksi joutui myös porvarillisesti ajattelevia kansalaisia, jotka yrittivät estää pahoinpitelyjä oikeusvaltioon vedoten.
Poliisimestari Gunnar Tallroth pelasti kuitenkin lopulta pahoinpidellyn Niemisen ja vei hänet poliisiasemalle. Nieminen ehti poistua poliisiasemalta juuri ennen kuin lapuanliikkeen kannattajat tunkeutuivat rakennukseen ja tarkastivat sen sellejä myöten poliisien voimatta tai haluamatta tätä estää.
Kun Työn Äänen asianomistaja, kommunistien kansanedustaja Asser Salo astui ulos oikeustalosta, mellakka paheni. Huolimatta siitä, että maaherra Bruno Sarlin yritti vedota käräjärauhaan, lapuanliikkeen kannattajat ottivat Salon kiinni ja muiluttivat tämän. Lapuan liike oli suunnitellut Salon sieppaamista jo, kun tämä oli saapunut välipäätöstä kuulemaan.
Etsivä Keskuspoliisi (EK) seurasi tapahtumaa vierestä puuttumatta asiaan. Paikalla ollut EK:n etsivä Kosti-Paavo Eerolainen liittyi myöhemmin lapuanliikkeen radikaaliin siipeen.
Lapualaiset eivät kuitenkaan osanneet päättää, mitä Salolle tulisi tehdä. Saloa uhattiin muilutuksen aikana ampumisella, mutta lopulta hänet vietiin Lapualle nuorisoseuran talolle, jossa hänet pakotettiin vannomaan, että hän ei enää astuisi Lapualle. Tämän jälkeen Salo vietiin Viitasaarelle, jossa hänet päästettiin vapaaksi.
Lapuanliikkeen miehet poistuivat ilmoitettuaan Työn Äänen toimitukselle, ettei lehteä julkaistaisi kahden kuukauden lakkautusajan päättymisenkään jälkeen. Lapualaisten poistuttua Vaasa jäi sotilaspartioiden haltuun.
Lapuan laki
Alun perin Lapuan laki tarkoitti Lapuan vuoden 1843 hallitussääntöä ja kyläasetusta sekä sen toteuttamista. Myös Lapuan liikkeen keskuudessa lapualaisten oman käden oikeutta alettiin kutsua Lapuan laiksi. Ajatuksen mukaan tekojen oikeutus määräytyi sen mukaan, kuinka paljon ne edistivät kommunisminvastaista toimintaa.
Teon laillisuudella ei ollut merkitystä, sillä liikkeen ajatusmaailman mukaan lapuanliikkeen tulkitsema ”kansan tahto” oli lain yläpuolella. 5. kesäkuuta 1930 Lapuan liike julisti Lapuan lain voimaan Etelä-Pohjanmaalla.[12] Aamuyöllä 8. kesäkuuta 1930 Työn Äänen kirjapainon hajottamiseen osallistuneet Yrjö Hissa ja Jussi Perämäki tekivät kaksoisitsemurhan. Pidätettyinä olleet nuorukaiset laskettiin kansanliikkeen ensimmäisiksi uhreiksi.
Heidät haudattiin sankarihautausmenoin Lapualle ja Kosola laski haudalle, jossa luki Kaarlo Kramsun Ilkka-runon sanat: ”Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit’ ei hanki”. Lauseesta tuli yksi Lapuan liikkeen tunnuslauseista. Myöhemmin kesällä toiseksi tunnuslauseeksi muodostui ”Me teemme, mitä tahdomme”.seppeleen
Nykyaika
Nykypäivänä vastaavaa vastakkainasettelua ei ole, koska ihmisille luotiin toimintaa nuorisoseuroilla ja urheilutoiminnalla. Väki viettää aikaansa esimerkiksi internetissä keskustellen, surffaten netissä houkuttimena netticasino tai muu viihde. Moni harrastaa useita eri urheilulajeja, kuten jalkapalloa tai jääkiekko. Turhautumista ei enää tarvitse purkaa väkivalloin ja kenenkään ei tarvitse arpoa kauaa että kertooko mielipiteensä Suomalainen politiikka keskittyy nykypäivänä keskusteluun ja argumentointiin. Nykypäivän Suomi on avoin yhteiskunta, jonka rauhaa eivät ääriliikkeet uhkaa. Suomen kohtalo oli tuohon aikaan aikamoista uhkapeliä ja sitä rulettia kesti vuosia. Kuitenkin vaikeat ajat Suomessa yhdisti kansan ja sai sen kaikki laidat tekemään yhteistyötä keskenään.
