Home / Tapahtumat / Taiteiden yö juhlii itsenäisyyttä

Taiteiden yö juhlii itsenäisyyttä

Taiteiden yössä 2017 juhlitaan

satavuotiasta Suome

Taiteiden yön tämän vuoden ohjelmassa näkyy Suomen itsenäisyyden juhlavuosi. 

Torille on esimerkiksi kaavailtu tehtäväksi ”Suomi Spirit” nimeä kantava 100-metrinen taideteos Mikael Paajasen ohjauksessa. Teos on tarkoitus toteuttaa yhdessä maalaamalla.

Tänä kesänä on myös mahdollista osallistua Minun tarinani –kampanjaan, jossa kerätään vaasalaisten käsinkirjoitettuja tarinoita, ajatuksia ja muistoja. Kulttuurisuunnittelija Leena Nyqvist kertoo, että kampanja pohjautuu ”Strangers Project”-nimiseen projektiin, jonka Brandon Doman käynnisti vuonna 2009.

– Minun tarinani –projektissa tarkoituksena on tutustua tuntemattomiin ihmisiin heidän kirjoittamiensa tekstien avulla. Projektiin voi osallistua muun muassa pääkirjaston aulassa, vinkkaa Nyqvist.

Taiteiden yön uutuutena on sisäsataman rantaan rakennettava lava, joka on tarkoitettu pääasiassa bändeille ja artisteille.

Esteettömyyteen sekä yhdenvertaisuuteen on kiinnitetty tänäkin vuonna paljon huomiota. Pyrkimyksenä on taata kaikille osallistujille mieleenpainuva, mukava ja positiivinen kokemus.

Lisäksi paluun tekee Sinneviikko, joka järjestettiin edellisen kerran Taiteiden yön 20-vuotisjuhlavuotena vuonna 2011. Sinne-viikko kokoaa yhteen monipuolisia kulttuuritapahtumia viikolle 32.

– Joka päivälle on mielenkiintoisia tapahtumia – esimerkiksi katumaalausta maanantaina, perhepiknikiä tiistaina ja kansainvälisyyspäivää keskiviikkona – sekä erilaisia esityksiä pitkin viikkoa ja sokerina pohjalla Taiteiden yö torstaina, kertoo Nyqvist.

Taiteiden yö järjestetään 26. kerran 10.8.2017. Koko tapahtuman ohjelman löytyy karttapalvelusta osoitteesta https://kartta.vaasa.fi/taiteidenyo. Kartalle on sijoitettu tapahtuma-alueet, ja niitä klikkaamalla näkee alueen ohjelman aikataulun.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Peukaloisia, lilliputteja ja pikkuväkeä Vaasan kaduille

Lilliputteja ja pikkuväkeä Vaasan kaduille Olen vuosia pohtinut mikä olisi persoonallinen tapahtuma Vaasassa,  jollaista ei …

Vastaa