Strømpris | Forbrukslån Test 2019 | Internettleverandører i Norge | Näppäimistö | Betalingsforsikring | Boligalarm Pris | Kredittkort Fordeler | Beste Mobilabonnement
Home / Tag Archives: Maria Tolppanen

Tag Archives: Maria Tolppanen

Maria Tolppanen, sd – Syyttelystä ongelmien ratkaisuun

Syyttelystä ongelmien ratkaisuun Valtuutettu Lauri Karppi moittii mielipidekirjoituksessaan allekirjoittaneen näkemyksiä vaalikoneiden merkityksestä ja syyttää sosialidemokraatteja epäsuorasti Suomen heikosta työllisyystilanteesta. Katson tarpeelliseksi oikaista Karpin väitteitä. Karpin viittaamassa Pohjalaisen haastattelussa (17. heinäkuuta) olen sanonut, että vaalikoneiden tuloksella ei ole väliä. Tarkoitan sitä, että kaksi eri vaalikonetta saattaa antaa ”parhaaksi” ehdokkaaksi kaksi eri …

Lue lisää »

Maria Tolppanen, ps – Yleä tarvitaan

Maria Tolppanen, ps – Yleä tarvitaan YLE on suomalaisen tiedonvälityksen kivijalka. Kukaan muu ei pysty yhtä tasapuolisesti palvelemaan koko kansan kirjoa, sanoo Yle:n hallintoneuvoston jäsen, kansanedustaja Maria Tolppanen, ps. Hän muistuttaa, että YLE tuottaa valtakunnallisten radio- ja televisiokanavien kautta eniten uutisia ja ajankohtaisohjelmia. YLE tuottaa myös kotimaista draamaa ja viihdettä. …

Lue lisää »

Maria Tolppanen, ps – Tarkkoja tukiasioissa

Tarkkoja tukiasioissa Sain aikamoisen ryöpyn, kun kerroin minkälaista tukea maahanmuuttaja saa kotoutusapuna osallistuessaan suomen kielen opetukseen ja verrokkina kerroin, mitä toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa oleva omillaan asuva nuori saa. No nyt kerron, miten sama työmarkkinatuki eroaa maahanmuuttajan ja työttömän välillä. Kysymyksessä ovat kummassakin tapauksessa 17–64-vuotiaat. Lähtökohtaisesti kotoutuskustannukset maksetaan työllisyysmäärärahoista. Maahanmuuttaja …

Lue lisää »

Maria Tolppanen, ps – Kevät on isojen päätösten aikaa

Kevät on isojen päätösten aikaa Eduskuntatyö pyörähti käyntiin varsin rapsakasti. Presidentti Niinistön puhe valtiopäivien avajaisissa oli kuin perussuomalaisten kynällä kirjoitettu. Presidentti puuttui puheessaan turvapaikanhakijatilanteeseen ja sanoi selkeästi sen, että taloutemme ei tätä kestä, silti meidän on autettava heitä, jotka ovat todellisessa hädässä. Tämä on politiikkaa, joita olemme johdonmukaisesti tässä maassa …

Lue lisää »

Maria Tolppanen, ps – Mihin katosi naisten tasa-arvo?

Mihin katosi naisten tasa-arvo? Olen ollut sitä mieltä, että suomalainen nainen on varsin tasa-arvoinen miehiin verrattuna. Olen ajatellut, että töitä pitää vielä kuitenkin tehdä työelämän kysymyksissä kuten palkkauksessa, naisten johtoasemaan pääsyssä ja sairaan lapsen hoidossa. Olin väärässä. Uskoin sukupuolten väliseen tasa-arvoon, koska Suomen naisilla on äänioikeus ja vaalikelpoisuus, kouluttautumisoikeus, lupa …

Lue lisää »

Maria Tolppanen, ps – Kiirettä piisaa eduskunnassa

Joulu lähestyy, mutta ennen sitä eduskunnan pitää saada budjetti käsiteltyä. Se tietää tiukkoja äänestyksiä ja pitkiä istuntoja. Hallitusta on moitittu kovin sanoin leikkauksista ja pakkolaeista, joista muuten yksikään ei ole voimassa. Hallitus pitää koko ajan ovea auki työmarkkinajärjestöille. Uusia esityksiä odotetaan, jopa toivotaan. Mikäli hyviä ehdotuksia ei tule, on tehtävä …

Lue lisää »

Maria Tolppnen.ps – Mitä hallitus tekee Isiksen jäsenten maahanpääsyn estämiseksi

Mitä hallitus tekee Isiksen jäsenten maahanpääsyn estämiseksi Maria Tolppanen on jättänyt kirjallisen kysymyksen Isis-järjestön edustajien maahanpääsyn estämisestä Eduskunnan puhemiehelle Supon tietojen mukaan Suomeen on tullut turvapaikanhakijoiden joukossa väkivaltaisia ääri-islamisteja, kuten Isis-taistelijoita. Joukossa saattaa olla myös henkilöitä, jotka yrittävät radikalisoida muita. Koska Suomesta lähtee taistelijoita, ulkomaalaiset radikaali-islamistit tuntevat Suomen entistä paremmin. …

Lue lisää »

maria Tolppanen – Neuvottteluiden luvattu maa

Neuvottteluiden luvattu maa Suomi on neuvotteluiden luvattu maa. Asia, kuin asia, niin sitä varten asetetaan komitea tai työryhmä pohtimaan ja selvittämään perusteita. Ennen kuin ryhmät asetetaan, neuvotellaan lähtökohdista, ja kun komitea tai työryhmä on saanut 1 – 2 vuotta kestäneen pohdintansa valmiiksi, lopputuloksesta neuvotellaan. Aikaa kuluu, rahaa hupenee ja itse …

Lue lisää »

Maria Tolppanen – Loma ei vie lamaa

Loma ei vie lamaa Loma ei tuonut kesää eikä vienyt lamaa. Virallinen työttömyysaste on jo kymmenen prosenttia. Työttömiä on silti enemmän, kuin tilastot kertovat. Vailla työtä on jo lähemmäs kuusisataatuhatta ihmistä. Se on iso määrä näin pienelle kansalle. Meidän on pidettävä kaikista huolta, mutta suomineidon kukkaronpohja on lähellä. Jopa työssäkäyvillä …

Lue lisää »

Maria Tolppanen – Ajokorttikoulutuksessa harmaan talouden merkkejä

Tolppanen Ajokorttikoulutuksessa harmaan talouden merkkejä Kansanedustaja Maria Tolppanen (ps) on huolissaan ajokorttikoulutuksen yhteydessä ilmenneistä harmaan talouden merkeistä. Parisen vuotta sitten voimaan tullut uusi ajokorttilaki vapautti ajokortin opetuslupaopetuksen antajan perhesidonnaisuuden. – Tämä on aukaissut oven harmaalle taloudelle, vääristänyt kilpailua  ja vienyt oppilaita autokouluista, toteaa Tolppanen  Lupien määrä on rajattu kolmeksi opetusluvaksi …

Lue lisää »