Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Näe syvemmälle Vaasaan: Maalahden limppu

Näe syvemmälle Vaasaan: Maalahden limppu


Maalahden limppu paistuu ja paisuu

Jarmo ja Lisbeth Latvasalon omistama Maalahden Limppu Oy kasvattaa myyntiään Ruotsissa. Jo muutaman vuoden ajan on limppua toimitettu Pohjois-Ruotsissa ja Tukholman alueella sijaitseviin kauppoihin. Viime viikon perjantaina Ruotsissa toimiva myyntiagentti allekirjoitti sopimuksen, jonka perusteella maalahtelaiset limput pääsevät Axfood keskusliikkeen valtakunnalliseen jakeluun.

Yrittäjäksi Maalahteen

Jarmo Latvasalosta tuli Maalahden Limpun omistaja vuoden 2001 heinäkuussa. Tukholmaan tehtystä messumatkasta tuli elämän käännekohta.

-Olin Tukholmassa messuilla kun tapasin leipomon silloisen omistajan Mirjam Wahlmannin.

Siinä tuli kaiken muun puhumisen aikana selväksi, että yritys oli myynnissä.
Ostajaehdokkaitakin oli muutama. Lopulta siinä kävi niin, että minusta tuli Maalahden Limpun uusi omistaja, kertaa Latvasalo neljän vuoden takaista Tukholman matkaansa.

-Kaupat tehtiin heinäkuun 3. päivänä ja seuraavan aamuna aloitimme työtaamulla kello seitsemän. Yrityksessä oli viisi työntekijää. Nyt niitä on seitsemän plusminä. Tunsin tuotteen entuudestaan, koska olin myynyt sitä Ruotsissa messuilla. Tiesinettä tuote on hyvässä kunnossa, mutta markkinointiin pitäisi panostaa.

Hansakauppiaat

Jarmo Latvasaloa kiinnostaa tietysti myös saaristolaistyyppisten leipien alkuperä.

-Luulen että saaristolaisleipä on se sana, jonka avulla limpun historia voidaan selvittää.1600-luvulla hansakauppiaiden mukana tuli Saksata tumma leipä nimeltä Punbernickel, mistä saaristolaisleipä on luultavasti saanut vaikutteita. Saaristolaistyyppistä leipää tavataan Viron, Turun, Tukholman ja Ahvenanmaan saaristoissa, sekä Pietarin seudulla.

Maalahden limppu

Maalahden limppu on täysjyvärukiista valmistettu perussuomalainen hapanmakea
ruisleipä. Värin ja maun limpulle antaa siirappi, ja myös pitkä paistoaika tekevät limpusta ainutlaatuisen tuotteen. Niin kuin kaikissa laatutuotteissa yksityiskohdat ovat liikesalaisuus. Sen verran Latvasalo suostuu paljastamaan, että limpun valmistukseen kuluu kolme vuorokautta. Limppua valmistetaan kahta eri kokoa. Limpun ydinsalaisuus on valmistusmenetelmä.

Leipomotoiminta ensi vuonna 100 vuotta

Leipomotoiminta täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Maalahden Åminnessa ”Bagar-Kallen”tytär Anna Malmberg aloitti limpunvalmistamisen viime vuosisadan alussa. Anna tekialussa myyntimatkansa soutaen Åminnesta Vaasan Vaskiluotoon. Täällä merimiehet jalastaajat oppivat tuntemaan limpun. Myöhemmin Anna siirtyi monien muidenmaalahtelaisten tavoin torimyyjäksi Vaasan kauppatorille. Maalahden limppu tunnettiinjo silloin hyvästä säilyvyydestä.

Annan aloittamaa työtä jatkoi Viljami Malmberg ja hänen jälkeensä Mirjam Wahlmann ja nyt Lisbeth ja Jarmo Latvasalo.

Leivästä

Kysymykseen tuotantomääristä Latvasalo vastaa samalla tavalla kuin poroisäntä.- limppua tuotetaan muutama lavallinen viikossa tai päivässä.

Tiukempi utelu paljastaa että yhteen rekkaan mahtuu noin 50 lavallista. Sen tarkemmin ei Latvasalo halua määristä kertoa. Sen verran liikesalaisuuksia Latvasalo paljastaa, että keväällä myyntiin saattaa tulla kokonaan uusi tuote, mutta millainen, sitä ei vielä suostuta paljastamaan. Liiketoiminta elintarvike-alalla on välillä kuin pelaisi netticasinoa; koskaan ei tiedä millaisia tilauksia huomenna tulee.

Maalahden Limpun myyntialueena on koko Suomi Enontekiötä ja Ahvenanmaata myöden. Uudeksi myyntialueeksi on nopeasti kasvamassa Ruotsi. Axfoodin kanssa tehty sopimus limpun jakelusta kasvattaa myynnin aivan uusiin lukemiin. Tästä syystä luvassa on helmikuussa koneistuksen uusiminen ja parantaminen.

Kaikkiaan Maalahden Limpulla on tällä hetkellä Suomessa noin 1500 asiakasta, joiden joukkoon kuuluu myös tukkuliikkeet.

Faktat

Axfood on pohjoismaiden suurimpia pörssinoteerattuja elintarvikealan yrityksiä. Yhtiö toimii elintarvikkeiden tukku- sekä jälleenmyynnissä myymäläketjujen kautta. Axfoodin tuotemerkkejä ovat mm. Hemköp, Axfood Lågpris, Spar, Vivo ja Tempo. Yhtiöllä on noin 700 myymälää Ruotsissa, joista 250 yhtiön kokonaan tai osittain omistamia, sekä Suomen Sparin kautta 325 myymälää Suomessa, joista 88 Suomen Sparin kokonaan omistamia. Yhtiöllä on ruotsissa noin 20 prosentin markkinaosuus ja Suomessa noin 10 prosentin markkinaosuus.

 

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa