Home / Tapahtumat / Kai Hahto kertoo kiertue-elämästään

Kai Hahto kertoo kiertue-elämästään

Nightwishin Kai Hahto kertoo

kiertueestaan Vaasan pääkirjastossa

Nightwishin vaasalainen rumpali Kai Hahto vierailee Vaasan pääkirjastossa maanantaina 19.12. Tilaisuudessa kuullaan Hahdon tunnelmia yhtyeen juuri päättyneeltä maailmankiertueelta sekä nähdään Nightwishin Wembleyn keikka äskettäin julkaistulta live-dvd:ltä.

Nigtwishin Endless Forms Most Beautiful –maailmankiertue alkoi 19 kuukautta sitten ja päättyi 9.10. konserttiin numero 149 Japanissa.

Maksuton tilaisuus alkaa pääkirjaston Draama-salissa klo 17. Tilaisuuden alussa kuullaan Kai Hahdon haastattelu, jonka jälkeen esitetään kokonaisuudessaan Nightwishin Wembley Areenalla kuvattu keikka (kesto noin 2 tuntia). Nightwish on ensimmäinen suomalainen yhtye, joka on ollut pääesiintyjänä Lontoon legendaarisella Wembley SSE Arenalla.

Yleisöä pyydetään ystävällisesti saapumaan paikalle riittävän ajoissa, sillä salissa on rajoitettu määrä paikkoja. Tilaisuuden järjestää Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastotoimi.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa