Home / Tapahtumat / Jättipalsamia kitketään joukolla

Jättipalsamia kitketään joukolla

Nyt lähti jättipalsami

17 seuraa ja yhdistystä lähti mukaan jättipalsamin kitkentään. Kaupungin viheralueyksikkö järjesti mahdollisuuden hakea mukaan kitkentätalkoisiin, ja maksaa työstä talkooavustusta.

Hietalahden koulun takana pyörätien vieressä jättipalsamia kaatuu, kun Vaasan Hietalahden Martat ovat hommissa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Päivi Teppo on tyytyväinen. – Tänään aloitettiin ja ensi viikolla jatketaan toiselta puolelta. Tässä näkee kättensä jäljen, ja alue tulee siistiksi.

Teppo ehdotti porukalleen viheralueyksikön talkoisiin lähtemistä, ja kaikki olivat heti mukana.
Talkoolaisten mukaan on kiva touhuta yhdessä ja samalla saa hyötyliikuntaa.

Kasveja kitketään kaupungin omistamilla viheralueilla ja lähimetsissä. – Ensimmäiset porukat paiskivat hommia Hietalahdessa, Suvilahdessa ja Korkeallamäellä.

– Jättipalsamin kitkentä aloitettiin nyt. Poisto hoidetaan ennen kuin jättipalsami siementää ja leviää, kertoo viheraluehortonomi Leila Roininen.

Jättipalsami on vieraslaji, joka on puutarhakarkulaisena levinnyt Suomen luontoon, eikä sinne alun perin kuulu. Kasvustot vähentävät luonnon monimuotoisuutta ja virkistysarvoa.

Pujotalkoisiin voi ilmoittautua vielä! Kitkentä tehdään heinäkuun lopussa / elokuun alussa. Kiinnostuneet yhdistykset ja seurat voivat ottaa yhteyttä Viheralueyksikköön sähköpostitse viheralueyksikko@vaasa.fi. Yhdistys voi esittää kitkettävää aluetta tai kaupungilla on valmiina esittää kohteita, joissa työtä voi suorittaa. Tarkemmat ohjeistukset annetaan työn aloittamisen yhteydessä. Yhdistyksellä pitää olla voimassa oleva talkoovakuutus. Suoritetusta talkootyöstä maksetaan kohteen suuruuden mukaan määriteltävä talkooavustus.

Lisätietoja antaa:
viheraluehortonomi Leila Roininen, puh. 0400 959179

Kuvassa Puheenjohtaja Päivi Teppo, Hietalahden Martat. Kuvaaja: Tiina Salonen

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Peukaloisia, lilliputteja ja pikkuväkeä Vaasan kaduille

Lilliputteja ja pikkuväkeä Vaasan kaduille Olen vuosia pohtinut mikä olisi persoonallinen tapahtuma Vaasassa,  jollaista ei …

Vastaa