Home / Kolumnit (page 4)

Kolumnit

Kolumnit kategoria pitää sisällään vaasalaisten vaikuttajien ja tavallisten vaasalaisten mielipiteitä.

Meidän on tehtävä itse tulevaisuutemme

Otetaan ohjat omiin käsiin Vaasassa Viime aikoina on usein tuntunut siltä, että ulkopuoliset voimat vievät meitä. Sekava sote- ja maakuntauudistus hämmentää. Asiat ovat pahasti auki. Uudet maakunnat perustetaan suunnitelman mukaan 1.7.17. Virkamiesryhmä huolehtii maakunnan toiminnan ja talouden valmistelusta runsaan puolen vuoden ajan. Kun maakuntavaltuustot valitaan tammikuussa 2018, maakunnan työ lähtee …

Lue lisää »

Kaupungin kiinteistöt tehokäyttöön

Pitää vai myydä hallintotalo Otsikko on peräisin pörssiosakkeiden suosituksista. Toisinaan osakkeet kannattaa pitää, mutta oikeassa kohdassa niitä voi myös myydä. Olen usein puhunut siitä, että kaupungin hallintotalo pitäisi myydä. Perimmäisenä syynä myyntiajatukselle on ollut se, että olen pyrkinyt saamaan aikaiseksi keskustelua kaupungin kiinteistökannasta ja ennen kaikkea siitä, että suuri joukko …

Lue lisää »

Kaupungin homehaitat korjattava

Vaasasta on tehtävä homevapaa kaupunki Vaasan kaupunki on kuluttanut melkoisia summia uudisrakentamiseen viimeisten vuosien aikana. Nyt olisi syytä jatkossa varata budjettiin korjausrakentamiseen varoja. Homeiset rakennukset ja sisäilmaongelmaiset toimitilat eivät ole kaupungin työntekijöille tai kaupunkilaisille ollenkaan hyvä asia. Koulujen sisäilmaongelmat ja homeisuudet ovat tuottaneet paljon ongelmia ihmisten terveydelle. Jatkossa on kiinnitettävä …

Lue lisää »

Vaasan musiikkiluokat myllerryksessä

Onko kysymys alkusoitosta Pohjalaisen jutusta Muutoksia Vaasan kielikylpyopetuksessa ja musiikkiluokilla (14.3.) käy ilmi, että kouluvirasto lopettaa musiikkiluokkien toiminnan ensimmäisen luokan osalta. Onko tämä alkusoittoa yksikön lopettamiselle? Päätöstä perusteellaan siten, että ensi syksynä musiikkiluokalla aloittaisi 15 oppilasta runsaan 20:n sijaan. Perustelu on aika erikoinen, sillä luokkakoko, siitä saakka, kun musiikkiluokkien toiminta …

Lue lisää »

Puoluekuri on tarpeen

Urputan urputtamisesta Kalle Lanamäki (14.3.) otti itseensä kirjoitukseni ”Susanna Koski ja VKS” (9.3.). Susanna siis äänesti hallituspuolueen edustajana hallituksen esityksen puolesta, joka koski terveydenhuoltolain muutoksia. Niissä Vaasan sairaanhoitopiirin keskussairaalan erikoissairaanhoidon päivystys ei laajentunut laaja-alaiseksi, siten kuten laaja-alaisuus nyt määritetään. Nyt sen laajuudesta sovitaan Turun erityisvastuualueen järjestämissopimuksella, kuten tähänkin asti on …

Lue lisää »

Ehdokkaat: perustelkaa ja perustelkaa

Toiveita vaasalaisille kuntavaaliehdokkaille Pysykää asioissa, jotka ovat kaupungin toimivallassa ja sen tehtäviä. Jos ehdotatte kaupungin menoja lisääviä investointeja tai uudistuksia, kertokaa, miten ne rahoitetaan. Muuten ne ovat katteettomia lupauksia. Oletko valmis ottamaan lisää velkaa lastemme ja lastenlastemme piikkiin penkkiurheijoitten ja korkeakulttuurin tarpeisiin? Talouskasvu ei näytä tulevan velan maksajaksi. Massojen liikunnan …

Lue lisää »

Yhteinen piirre toheloinnissa on urheilupuolue

Urheilupuolue – kaikkien kaveri? Kuten aiemminkin olen kirjoittanut, on urheilurakentaminen ollut viime vuosina Vaasassa ponnekkaassa myötätuulessa. Jalkapallostadionin, joka sinänsä on tärkeä hanke, yli 50 prosentin budjetin ylitys herättää ikäviä kysymyksiä. Hevosurheilukeskuksesta toteutui noin 0,1 prosenttia Suomen kalleimpana tienpätkänä Mustasaaren perämetsiin. Jäähalli, jota on remontoitu niin kauan kuin muistan, tarvitsisi ensi …

Lue lisää »

Vaasasta Pohjois-Euroopan lippulaiva

VAASASTA POHJOISMAIDEN PÄÄKAUPUNKI- Vaasassa menee tällä hetkellä monella sektorilla hyvin, ja kaupunki on viime vuosina nostanut kiinnostavuuttaan niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. Kiitos lukuisten menestyvien yritysten, kaupungin erityisiä vahvuuksia ovat korkea työllisyysaste sekä laadukas ja monipuolinen koulutussektori. Suomen ehkäpä eurooppalaisimmalla kaupungilla on kaikki edellytykset kohota Pohjoismaiden pääkaupungiksi, keskukseksi, joka voisi olla …

Lue lisää »

Omien pettäminen on poliittinen itsemurha ja rikos

Markus, minä jaksan urputtaa Otsikko viittaa keskusteluun VKS:n puolustamisesta ja kansanedustajan vastuusta. Sinänsä hienoa, että arvostamani Markus Myllymäki (9.3.) liittyy herrasmieskuoroon Matti Jaakkolan rinnalle. Teitä yhdistää ritarillisuus Susanna Kosken suuntaan. Tutkitaan käsitteitä. Kansanedustaja on henkilö, joka hankkii määräajoin kansalta valtuudet hoitaa sen asioita parhaan kykynsä mukaan. Markus – aivan oikein …

Lue lisää »

Kilpaurheilu synnyttää junioritoimintaa

Liikuntarakentamiselle on oltava tilaa Vaasan kaupungilla on liikuntapoliittinen ohjelma vuosille 2011–2020. Ohjelmassa määritellään Vaasan liikuntapoliittiset perusarvot. Niitä ovat hyvinvointi, tasa-arvo, osallisuus, eettisyys ja luonnonmukaisuus. Tämä kertoo sen, kuinka merkittävällä elämän alueella liikutaan, kun puhutaan liikunnasta ja jopa kilpaurheilusta. Tiedän, että puhuttaessa kilpaurheilusta monen otsalle nousee ryppyjä ja mieleen kalliit liikuntapaikat. …

Lue lisää »

Vaasa on jo vanha kaupunki

SUOMI 100. Vaasa 400+ Moni kohtaa vaasalaisuutensa päivittäin edes tiedostamattaan – joko täällä Vaasassa tai muualla – missä vain. Paikkakunta sai alkunsa Korsholmana.  Ruotsin kuningaskunta – jonka itäinen maakunta tai maa-alue Finland oli – Wasa-suvun johtamana myönsi kaupunkioikeudet 1606 ja antoi sille suvun mukaisen nimen. Kaupungit syntyivät linnoitusten ympärille, nimiin …

Lue lisää »

Koulujen lakkauttaminen huono päätös

Palosaaren koulusta ja muistakin Palosaaren koulu sekä kaksi muuta lähikoulua päätettiin sulkea valtuuston vuoden 2015 talousarviokokouksessa. Asiasta äänestettiin ja me koulujen puolustajat hävisimme äänin 26–40. Olisivatpa esimerkiksi perussuomalaisetkin olleet koulujen säilymisen kannalla, niin ei tarvitsisi nyt ennen vaaleja profiloitua koulujen puolustamisessa. Valtuustoryhmämme on tehnyt aloitteen Palosaaren koulu uudelleen avaamisesta koulukäyttöön. …

Lue lisää »

Onko Vaasa houkutteleva vaihtoehto

Sydämeltään houkutteleva Vaasan kaupungin väkimäärä on kasvanut viimeisten vuosien aikana kovaa vauhtia. Vuosina 2008—2015 Vaasan väkiluku kasvoi keskimäärin 615 henkilöllä. Vaasaan on haluttu muuttaa. Nyt jotain on kuitenkin muuttunut. Ennakkotiedon mukaan Vaasan väkiluku oli vähentynyt vuoden 2016 aikana 21 henkilöllä. Syitä väkiluvun pienenemiseen on toki useita, mutta kaupungin houkuttelevuusnäkökulma jää …

Lue lisää »

Markus E. Myllymäki ymmärtää Susanna Koskea

Susanna Koski ja VKS Paikallisessa sosiaalisessa mediassa on jaksettu urputtaa siitä, kuinka vaasalainen kansanedustaja Susanna Koski äänesti Vaasan keskussairaalan laaja-alaista erikoissairaanhoidon päivystystä vastaan. Äänestettiin yhdessä kaikista hallituksen esittämistä muutoksista terveydenhuoltolakiin, ei erikseen sen ”Kiireellinen hoito” -pykälästä. Myös sosiaalihuoltolain muutosesitykset hyväksyttiin. Eduskunnan perustuslakivaliokunta sai aikaan parannuksen hallituksen esitykseen, että Vaasan sairaanhoitopiirin …

Lue lisää »

Hautalan esiintyminen kummastuttaa

Edustaja Hautala – miksi? Keskustapuolueelle on Seinäjoen laaja päivystys elämän ja kuoleman kysymys – sekä käytännössä että poliittisesti. Se on helppo ymmärtää. Sen sijaan edustaja Hautalan esiintyminen kummastuttaa, jopa suututtaa. Onko hänen pakko kerskua parlamentaarisella kokemuksellaan? Nyt kun oppositio on tehnyt aloitteen puolustaakseen sairaalapäivystyksen 12+1 -mallia ja kansalaisaloite on kasvussa …

Lue lisää »