Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta /
Viittomat jatkuvat Vaasan kv:ssä

Viittomat jatkuvat Vaasan kv:ssä


Mitä Vaasan kaupunginhalliaatus päätti 12.05. 2014

KH:n päätökset viitotaan Vaasassa jatkossakin

Vaasassa on syksystä 2013 alkaen tarjottu kuuroille ja muille viittomakieltä käyttäville tietoa päätöksistä omalla äidinkielellä. YouTubessa julkaistu juttusarja ”Mitä kaupunginhallitus päätti” on saanut paljon positiivista palautetta. Tämän vuoksi kokeiluna alkanut viittominen jatkuu syksyllä pysyvänä palveluna.

Yhteistyö toimii ja uusia ideoita syntyy

Syyskuussa jatkuvat kuvaukset toteutetaan kokeilusta tuttuun tapaan usean tahon yhteistyönä. Teksti sekä lukija tulevat kaupungilta, kuvaamisesta vastaavat Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelijat. Projekti tuo opiskelijoille työkokemusta, josta esimerkkinä toimii kokeiluvuodesta syntynyt opinnäytetyö. Viittomisesta vastaa jatkossakin Elina Blundin, joka on Vaasan kuurojen yhdistyksen puheenjohtaja.

Tällä hetkellä viittomakielisen juttusarjan jokaisessa osassa esitellään kolmesta neljään kaupunginhallituksen päätöstä. Kokeilun onnistumisen myötä viittomakielistä viestintää saatetaan toteuttaa laajemminkin.

− Viittomakieli on kuurojen äidinkieli, jonka kautta heidän tulee saada tietoa kaupungin toiminnasta. Olemme suunnitelleet, että syksyn 2014 aikana testataan myös kaupunginvaltuuston päätösten viittomista. Valtuuston osalta tärkeitä päätöksiä tehdään esimerkiksi budjettikokouksessa, jonka tärkeimmistä asioista voisi tehdä oman videokoosteen, kertoo hallintojohtaja Veli-Matti Laitinen.

Päätösten ymmärtäminen on helpottunut

Mitä kaupunginhallitus päätti -juttusarjan ensimmäinen video on katsottu lähes 350 kertaa. Katsojamäärät ovat pysyneet hyvinä pitkin kokeilua, kun ne suhteutetaan alueen kuulovammaisten lukumäärään. Vaasassa asuu noin 70 kuuroa ja 200 kuulovammaista henkilöä.

Blundinin mukaan kuurot ovat kiitollisia päätöksistä kertovista videoista.

− Katsojat ovat kiitelleet sitä, että päätösten ymmärtäminen omalla äidinkielellä on helppoa. Tärkeät asiat tulevat videoilla selviksi. Palautteen myötä osaamme kiinnittää paremmin huomiota myös esimerkiksi kuvaustilan valaistukseen.

Kokeilu on saanut huomiota myös Vaasan ulkopuolella. Kuurojen liiton Viittomakielinen netti-TV teki aiheesta jutun tammikuussa. Kokeilu pääsi lisäksi esille Finlandssvenska teckenspråkiga rf:n Viittomakielisiä tiedotteita julkisilla websivustoilla -seminaarissa Helsingissä.

 

 

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa