Home / Kolumnit / Veikko Kinnunen: Kondiksen tuhoaminen

Veikko Kinnunen: Kondiksen tuhoaminen

veikkoKlogo

Vaasan tekninen toimialajohtaja Järvelä kertoi Pohjalaisessa syyt, jotka johtivat Kondiksen kaatumiseen. Koen oikeaksi kommentoida sitä joiltain osin.

Kun Järvelä lausui: ”Ammattilainen näki jo otsaluullaan että suunnitelmat olivat kelvottomia”, tuli hän samalla leimanneeksi joukon kiistattomia asiantuntijoita ja alan ammattilaisia. Joukkoon mahtuu kaupungin omia virkamiehiä, vuosikymmenien kokemuksen omaavia arkkitehtejä sekä suurten rakennusliikkeiden asiantuntijoita.

1. Järvelä sanoo, ettei korttelin rakennusten pelastusturvallisuutta ole voitu taata.

Kysymys herää, mitä Kondiksen olisi pitänyt tehdä enemmän tai toisin tehdäkseen Järvelä tyytyväiseksi. Takuuksi ei ainakaan riittänyt Pohjanmaan pelastuslaitoksen johtavan tarkastajan kirjallinen lausunto. Siinä todettiin, ettei pelastuslaitoksella ole Kondiksen suunnitelmiin huomautettavaa, kunhan suunnittelu tehdään paloteknisen suunnittelijan toimesta ja luonnollisesti noudattamalla kaikkia lakeja ja asetuksia.

Itse asiassa arkkitehti Strahlin suunnitelmissa oli jopa ylittää lain asettamat vaatimukset, koska turvallisuus oli keskeinen seikka Kondiksessa.

Kondis-toimijat ovat toimittaneet kyseisen lausunnon kaikkien muiden vaadittujen lausuntojen lailla virkamiehille.

Olennaisen tärkeää on muistaa, että projekti oli vasta hankesuunnitteluvaiheessa, ei siis edes luonnossuunnitteluvaiheessa.<

2. Museoviraston mielipiteeseen meille vaasalaisille täytenä yllätyksenä tulleesta kulttuurihistoriallisesta aarteeesta en nyt viitsi ottaa kantaa.

3. Pysäköintisuunnitelmat Järvelä totesi alkeellisiksi.

Täytyy sanoa, että on meillä rohkea mies teknisenä toimialajohtajana. Hän rohkenee Kondis-toimijoiden lisäksi vetää kölin alta myös (ehkä suomen johtavan) suunnittelutoimisto SARACO Oy:n suunnittelijat.<

Diplomi-insinööri Jannis Mikkola SARACO Oy:stä laati jo kesällä 2008 Kondiksen ja Vaasan kaupungin yhdessä tilaamat ja maksamat suunnitelmat, jotka pitivät sisällään myös liikenne- ja pysäköintisuunnitelmat. Sisäänajoa paikoitustiloihin esitettiin neljältä eri ilmansuunnalta, mutta mikään niistä ei ollut hyvä. Suunnitelma maksoi kymmeniätuhansia euroja. On valitettavaa, että se nyt paljastuikin alkeelliseksi.

4. Järvelä Pohjalaisessa 19.2.: ”Lyhyesti tiivistettynä hanke kaatui siis siihen, että suunnittelijat keskittyivät suunnittelun sijaan retoriikkaan.”

Tässä Järvelä on sikäli oikeassa, että viimeisen kokouksen jälkeen ei enää keskitytty suunnitteluun. Syynä oli se, että seuraavaksi olisi pitänyt piirtää paloauton ajoramppi suunnitelmiin niin, ”että insinöörikin ymmärtäisi auton siitä mahtuvan” (lainaus Järvelältä).

Herää kysymys, rakennuttaisiko Kondis ihan aikuisten oikeasti kymmenillä miljoonilla parkkilaitoksen, jonne ei pääse autolla, josta ei pääse autolla pois ja jonka kansirakenteet eivät kestä paloauton painoa? Miten se olisi edes mahdollista?

Vielä kerran: Kaupunginvaltuusto on 18.7.2007 päättänyt, että kaavoitukseen voidaan ryhtyä viipymättä. Valtuusto on siis ollut tietoinen hankkeesta alustavine suunnitelmineen. Nuo suunnitelmat olisivat sitten kaavoituksen aikana ja sen jälkeen täsmentyneet ja hioutuneet vastaamaan kaavaa.

Selvyyden vuoksi mainittakoon, että Kondis oli päätöksen mukaisesti sitoutunut vastaamaan kaavoituskustannuksista.

Veikko Kinnunen
ohjausryhmän jäsen Vaasa

veikkoKlogo

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa